SUOMEN EKUMEENINEN NEUVOSTO

EKUMENISKA RÅDET I FINLAND

FINNISH ECUMENICAL COUNCIL

Älä sorra muukalaista; olettehan itsekin olleet muukalaisina Egyptissä ja tiedätte, mitä on elää vieraassa maassa muukalaisena (2. Moos. 23:9)

Erityisesti Vanha testamentti kehottaa monin paikoin ottamaan muukalaisen vieraanvaraisuudella, ystävyydellä ja myötätunnolla vastaan. Toisen Mookseksen kirjan jae nostaa esiin monta asiaa. Yhtäältä se viittaa siihen, että muukalaisen asema on helposti  sorretun ja riistetyn. Toisaalta se kannustaa ymmärtämään muukalaisen tilannetta omakohtaisuuden kautta. Siihen liittyy myös vihje siitä, että ”vieraassa maassa eläminen” voi olla kenen tahansa menneisyyttä tai tulevaisuutta. 

 

Yksi raamatullinen esikuva muukalaisen vastaanottamisessa on Abraham. Hänen asumuksensa ohi kulki kolme tuntematonta, jotka hän kutsui kotiinsa. Hän pesi heidän jalkansa, kuten oli maan tapa, ja valmisti heille juhlavan aterian. Myöhemmin vieraat paljastuivat Jumalan enkeleiksi (1. Moos. 18:1–19). Abraham tiesi itse, mitä on olla muukalainen vieraassa maassa. Ehkä hän juuri sen vuoksi toteuttikin kultaista sääntöä, jota Jeesus myöhemmin Vuorisaarnassaan opetti.

 

Ristinkuoleman ja uuden liiton myötä ihmisten välinen erottelu muukalaisiin ja ei-muukalaisiin hälveni. Tässä mielessä vieraus ja muukalaisuus on vierautta Jumalasta: kyvyttömyyttä nähdä tuntematonta veljenä tai sisarena. Lopulta muukalaisuus ei varsinaisesti ole kenenkään ominaisuus. Sen sijaan se kuvastaa kahden välistä suhdetta, joka orastaa. Siihen liittyy ehkä uteliaisuutta, pelkoa ja huolta. Vierautta ei kuitenkaan edusta pelkästään tuntematon muukalainen. Psalmin 68 kertojan mukaan ”minusta tuli vieras veljilleni, outo äitini pojille”.  Koska vieraus on olemassa suhteessa toiseen, vieraan tai muukalaisen ei  välttämättä tarvitse matkustaa minnekään. Psalmin kertoja kuvaakin henkilökohtaista muutostaan.

 

Siirtolaisuus ja muukalaisuus ovat osa kristittyjen hengellistä historiaa, mutta myös monen suomalaisen suvun historiaa. Pohjois-Amerikkaan muutti 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun ensimmäisillä vuosikymmenillä kymmenkertaisesti niin paljon ihmisiä kuin Suomesta vuonna 2015, pakolaiskriisin uutena huippuvuonna, haki turvapaikkaa. Talvisodan jälkeen Ruotsiin, minne muuttovirta oli jo aiemmin kohdistunut, on lähtenyt suomalaisia yli puoli miljoonaa –noin yksi helsingillinen siis. Lähes saman verran oli Talvisodan jälkeen maansisäisiä pakolaisia, evakkoja. Niin Suomesta muualle lähteneet kuin evakot kärsivät samoista siirtolaisuuden lieveilmiöistä kuin nykyiset turvapaikanhakijatkin: epäluuloista, rasismista, heikosta yhteiskunnallisesta asemasta sekä syrjinnästä.

 

Kristillisten ja maallisten juurien kautta on mahdollista nähdä nyt turvaa hakevissa menneisyyden toistuma. Henkilökohtaisessa tai edellisissä sukupolvissa nähdyssä kärsimyksessä piilee mahdollisuutena valtava, positiivinen voima: armossa ja kilvoituksessa se kääntyy kauneimmillaan myötätunnoksi ja myötäelämiseksi. Ortodoksisen kirkon perintö, johon on erityisen voimakkaasti vaikuttanut luostarikilvoitus, käsittää lopulta koko maallisen elämän elämänä maanpaossa. Ensimmäiset pakolaiset olivat Eeva ja Aatami, jotka joutuivat jättämään paratiisin taakseen. Tuskin helppo matka sekään, vaikka heidän ei tarvinnutkaan ylittää merta kumiveneellä. Kaipuu kotiin on vahva.

 

Talvikki Ahonen 






Talvikki Ahonen



Nuorempi tutkija, YTM Talvikki Ahonen, Itä-Suomen yliopisto, tekee väitöstutkimusta kirkkoturvatoiminnasta
Suomen Ekumeeninen Neuvosto / Ekumeniska Rådet i Finland       Eteläranta 8 / Södra kajen 8            PL / PB 210          00131 Helsinki / Helsingfors           Puh / Tfn +358 40 1425 190