SUOMEN EKUMEENINEN NEUVOSTO

EKUMENISKA RÅDET I FINLAND

FINNISH ECUMENICAL COUNCIL

Pyhien yhteys ja Narkisoksen aika

Palaan yhä uudelleen teologisessa ajattelussani mysteeriin ykseydestä. Tätä uniota Augustinus kuvasi aikoinaan lepona Jumalassa, jota vailla ihmisen sisin on levoton ja kaikkea vailla. Luther peri viisausteologian katoliselta kirkolta, mutta sanoitti Jumalan rakkautta paradoksin kautta. Hän puhui Jumalan rakkaudesta liikkeenä kohti yhdistymistä synneistä sairaan, hullun ja omasta voimastaan riisutun ihmisen kanssa. Jumala itse etsiytyy jatkuvasti niihin syvyyksiin ja siihen hulluuteen, jossa ihminen elää, jotta Kristus voisi liittyä alhaiseen: pestä ja pukea alastomaksi joutuneen rakastettunsa puhtaaseen pellavaan ja silkkiin. Rakkauden ykseydessä – kuten Johanneksen evankeliumi sanoo – ”Kaikki, mikä on minun, on sinun, ja mikä on sinun, on minun.” Minun syntini ja sairauteni ovat hänen ja hänen kaikkeutensa minun, jotta hänen ilonsa täyttäisi minut ja kaikki kristityt (ks. Joh.17:10, 13). Tästä ilosta paavi Franciscus puhuu lähetysasiakirjassaan Evangelii Gaudium.

 

Johanneksen evankeliumin 17 luku on itselleni kaikkein tärkein ekumeeninen ja missiologinen teksti. Ekumeeninen ykseys ei perustu kristittyjen keskinäiseen yhteyteen, vaan ykseyteen Kristuksen kanssa. Hänestä meihin vuotaa rakkauden osallisuus Jumalaan ja toinen toisiimme. ”Kun minä olen heissä ja sinä olet minussa, he ovat täydellisesti yhtä, ja silloin maailma ymmärtää, että sinä olet lähettänyt minut.” Ykseys on todistus maailmalle. Tästä ykseydestä Kristus lähettää omansa maailmaan samalla tavoin kuin hänetkin oli lähetetty. Jumalan missio on kuin venyvä ja takaisin palautuva kuminauha, jossa rakkaus lähettää maailmaan kutsuakseen, palvellakseen solidaarisuudessa ja liittääkseen rakkaudessa yhä uusia ihmisiä osallisuuteen Jumalassa.

 

Mutta mitä tällä kaikella on tekemistä maailmassa, jossa vallitsevat toiset lait: populismi, polarisaatio, projektionismi ja post-totuudellisuus. Tätä aikakautta ja sen haasteita olemme todistamassa: vihamielisyyttä, syveneviä jakolinjoja, populismia, valeuutisia ja poliittisia puolitotuuksia. Pelottavaksi muutoksen tekee tietoisuus historiasta. Miten nopeasti sivilisaatiot kaatuvatkaan ja miten huomaamattomasti väkivaltaiset puheet ja teot tulevat uudeksi normaaliksi.

 

Populismin oikeusajattelua on kuvattu Platonin käsiteparin isothymia – megalothymia erolla. Isothymia etsii lähtökohtaisesti oikeudenmukaisuutta ja yhdenvertaisuutta erilaisille ihmisryhmille, kuten esimerkiksi naisten oikeuksia, kun taas megalothymia vaatii suurempia oikeuksia yhdelle ryhmälle ylitse muiden. Jälkimmäisen mukaan joillakin on sisäänrakennettu paremmuus suhteessa muihin, mikä oikeuttaa toisten ihmisarvon mitätöimiseen ja joko oman tai oman ryhmän näkyvyyden tunnistamisen hinnalla millä hyvänsä. Kuin Narkisos megalothyminen johtaja katselee omaa kuvajaistaan ja rakastaa häpeämättömästi vain omaa itseään.

 

Egoismi ei suinkaan ole uusi asia maailmassa. Se vain pukeutuu aina uuteen kaapuun ja meistä jokainen on tästä perisynnistä osallinen. Juuri kun olemme oppineet työskentelemään valtakeskusten avaamiseksi marginalisoitujen hyväksi ja näkemään itsekkään kulutusajattelun läpi, kuvaan astuu uudenlainen Narkisos. Edelleen paavi Franciscuksen kehotus seurustella Kristuksen kanssa päivittäin, on olennaista kirkkojen missiolle. Rakkaus murtaa itsekkyydet kehät ja avaa oven näkemään aidommin sekä itsensä että muiden kasvot. Hän etsiytyy niihin syvyyksiin, joissa taistelemme ja häviämme, ja niihin syvyyksiin, joissa olemme narkisosten siipien satuttamia, omiemme ja toisten. Kirkkojen missiolla on tärkeä tehtävä tässä ajassa: Rakkaudesta käsin puhua ja palvella solidaarisuudessa ja ykseydestä käsin parantaa tämä maailma.

 

Teksti on julkaistu Suomen Lähetysseuran julkaisussa Lähetyssanomat numerossa 20/2020






Mari-Anna Auvinen



Suomen Ekumeenisen Neuvoston pääsihteeri
Suomen Ekumeeninen Neuvosto / Ekumeniska Rådet i Finland       Eteläranta 8 / Södra kajen 8            PL / PB 210          00131 Helsinki / Helsingfors