SUOMEN EKUMEENINEN NEUVOSTO

EKUMENISKA RÅDET I FINLAND

FINNISH ECUMENICAL COUNCIL

Uskonnonvapaus – selvä asia, vaikea käsitellä?

Uskonnonlukutaitoa tarvitaan yhä enemmän.

 

EU:n uskonnonvapauden erityislähettiläs Ján Figel’ aloitti äskettäin toisen vuoden mittaisen kauden työssä, jossa hän edistää uskonnon- ja vakaumuksenvapautta EU:n ulkopuolella. Erityislähettiläs on tehtävässään vieraillut muun muassa Sudanissa, Yhdistyneissä arabiemiraateissa ja Irakissa.


Mutta miksi EU:lla on tällainen erityislähettiläs? Mitä tekemistä EU:lla on uskonnonvapauden kanssa? EU välttää visusti ottamasta kantaa jäsenvaltioidensa politiikkaan uskontoa koskevissa asioissa. Samalla EU haluaa kuitenkin tuoda esiin oman toimintansa arvopohjaa, ja uskonnon- ja omantunnonvapaus on niistä yksi. Tämä on luonnollista, sisältyyhän ajatuksen, omantunnon ja uskonnonvapaus jo YK:n ihmisoikeuksien julistukseen, johon jäsenmaat ovat sitoutuneet. Esimerkiksi Suomen perustuslaki turvaa uskonnon ja omantunnon vapauden.

 

Ulkosuhteissaan EU on pitkään pyrkinyt esiintymään arvojohtajana tai jonkinlaisena normatiivisena valtana. Demokratian ja ihmisoikeuksien puolustus on ollut tässä olennaista, ja näkyvyyttä on saanut esimerkiksi kuolemantuomion vastainen työ. Uskonnon- ja vakaumuksenvapaus nousi erityisesti esiin, kun EU:n ohjeet (Guidelines) hyväksyttiin 2013. Niiden vaikuttavuutta on tarkoitus arvioida vielä tämän vuoden kuluessa.


Uskonnonvapauden erityislähettiläs ei kuitenkaan ole kovin keskeinen tai näkyvä virkamies, ehkä tarkoituksellisestikin. Arvot ja oikeudet ovat EU:n uudessa ulkosuhteiden globaalistrategiassa esillä hieman entistä vähemmän. Intressit nostetaan siinä arvojen rinnalle, ja korostetaan käytännönläheisyyttä ja paikallisia ratkaisuja pikemminkin kuin yhden mallin tarjoamista kaikille.


Samalla uskontoihin liittyvä keskustelu saa EU:n sisällä koko ajan uusia muotoja. EU:n tuomioistuin päätti äskettäin sallia sen, että työnantajat kieltävät työntekijöitä käyttämästä uskonnollisia tai poliittisia symboleja töissä. Figel’ on ollut tästä huolissaan: millaisen kuvan EU antaa itsestään tällaisella linjauksella, näinä aikoina? Eikö uskonnonvapaus toisaalta ole myös sitä, että uskonto saa näkyä?


Linjanvedot voivat herättää voimakkaita reaktioita. Varmastikin odotettavaa oli, että Turkin presidentti Recep Tayyip Erdoğan ärtyi tästä tuomioistuimen päätöksestä ja piti sitä islamin vastaisena. Muslimien asema EU-maissa on kiistelty aihe, mutta yhtä lailla keskustellaan kristittyjen asemasta vähemmistöinä muualla, ja kristittyjen oikeuksista. Voiko kristillinen vakaumus olla peruste sille, ettei lääkäri tee abortteja?


Uskonto näkyy entistä enemmän. Nato kiiruhtaa tapaamaan paavia: pääsihteeri Jens Stoltenberg oli paavin yksityisvastaanotolla lokakuussa ja keskusteli mm. Syyriasta ja ilmastokysymyksistä. Naton Defence College, Rooman lähellä sijaitseva koulutuslaitos, vei henkilökuntaa ja kurssilaisia toukokuussa paavin viikoittaiselle audienssille.


Tämä on vielä ymmärrettävää, onhan paavi keskeinen kansainvälinen vaikuttaja, jota kaikki pyrkivät tapaamaan. Mutta kun amerikkalainen Pew-tutkimuslaitos esittää arvion, jonka mukaan ortodoksiset jäsenmaat muodostavat EU:ssa Venäjä-mielisen blokin, voi alkaa tuntua jo siltä, että liioitellaan. Ei kai ortodoksisuudella voida selittää EU:n sisäistä tilannetta ja sen politiikkaa?


Kaikki tämä on kuitenkin diplomaattien arkipäivää. Uskonto tosiaan näkyy esimerkiksi naisten oikeuksiin ja perheeseen liittyvissä kysymyksissä. Silti sitä voi olla vaikea käsitellä – on kuin sitä ei edes sopisi tuoda esiin. Uskonnon käsittely EU-asioissa ja kansainvälisissä suhteissa yleisemminkin on vaikeaa, jos siihen ei ole välineitä. Eikä niitä taida oikein vielä riittävästi olla, hallinnossa sen enempää kuin tutkimuksessakaan.


Viime aikoina olen lukenut useita kansainvälisen politiikan graduja, joissa uskonto tavalla tai toisella nousee esiin. Opiskelijoilla on hyvä kyky huomata, millaiset asiat ovat nousemassa tärkeiksi ja mihin pitäisi tarttua. Mutta kun he tarttuvat uusiin asioihin, tulee myös vaikeuksia: ei ole aiempaa tutkimusta, ei ole teoreettisia työvälineitä. Kansainvälisen politiikan teoriat eivät tarjoa paljoakaan näiden kysymysten tutkimiseen. Teoria on pikemminkin lähtenyt siitä, että uskonnolla ei ole merkitystä kansainvälisten suhteiden selittäjänä tai että sen merkitys vain vähenee.


Olen itse oppinut graduista paljon. Mielenkiintoista oli lukea esimerkiksi Maiju Lepomäen gradusta, kuinka Suomi nosti uskonnolliset johtajat esiin omassa rauhanrakennustyössään – ja kuinka tämä painotus ei välttämättä ollut virkamiesten näkökulmasta ristiriidaton.

Miten diplomaatti suhtautuu tällaiseen linjaukseen? Onko hän epävarmana oman osaamisalueensa ulkopuolella, tai kokeeko, että uskonnon korostaminen on ristiriidassa tasavertaisuuden ja hallinnon puolueettomuuden kanssa? Osaako diplomaatti keskustella aiheesta, josta ei ole omaa kokemusta tai josta puhumiseen ei tunnu olevan kieltä?


Vaatimukset ottaa uskonto huomioon vain kasvavat. Jos uskontoon vetoaminen näyttää tehoavan, ihmiset ja ryhmät voivat esittää omia vaateitaan uskonnollisiksi puettuina, kuten professori François Foret kirjoittaa. Tai kuten pääministeri Juha Sipilä puheessaan Ekumeenisilla kirkkopäivillä Turussa 19.5. sanoi, ihmiset voivat myös lietsoa pelkoja oman uskonnon suojelemisen nimissä.

 

Toki asiantuntijoita on. Mutta uskontojen edustajat ja uskontotieteilijät eivät riitä; tarvitaan myös yleistä uskonnonlukutaitoa. Uskonnonvapaus on myös vapautta puhua uskonnosta ja tutkia sitä; ja kuten kaikkeen vapauteen, tähänkin liittyy vastuuta: vastuuta tiedon lisäämisestä ja keskusteluvalmiuden parantamisesta, niin opetuksessa, tutkimuksessa kuin hallinnossakin, niin ettei näitä kysymyksiä ainakaan tarvitse kiertää ja jättää käsittelemättä.

 

Hanna Ojanen

Kirjoittaja toimii Jean Monnet –professorina Tampereen yliopistossa ja on Kirkkojen maailmanneuvoston kansainvälisten asiain komission jäsen.


https://www.consilium.europa.eu/uedocs/cms_Data/docs/pressdata/EN/foraff/137585.pdf

Euractiv.com:in haastattelu https://www.euractiv.com/section/freedom-of-thought/news/figel-reappointed-as-eu-special-envoy-on-religious-freedom/

Gradun voi lukea täältä: https://tampub.uta.fi/handle/10024/101008

Mielipidekirjoitus






Hanna Ojanen



Jean Monnet -professori Tampereen yliopistossa.

Kirjoittaja toimii Jean Monnet –professorina Tampereen yliopistossa ja on Kirkkojen maailmanneuvoston kansainvälisten asiain komission jäsen.
Suomen Ekumeeninen Neuvosto / Ekumeniska Rådet i Finland       Eteläranta 8 / Södra kajen 8            PL / PB 210          00131 Helsinki / Helsingfors           Puh / Tfn +358 40 1425 190