SUOMEN EKUMEENINEN NEUVOSTO

EKUMENISKA RÅDET I FINLAND

FINNISH ECUMENICAL COUNCIL

Auktoriteetin ongelma ja lahja – Kristus kirkon auktoriteettina

Kolmen seminaarin sarjasta ensimmäinen pidettiin Saksalaisen kirkon seurakuntasalissa.

 

Paneelissa Antoine Lévy, Matti Repo ja Heikki Huttunen,Arkkipiispa Jukka Paarma lausui kevään 2004 kirkolliskokouksen yhteydessä: "Jos joskus kirkon ääni kaikuukin sopusointuisena vahvana harmoniana, on taas toisinaan ilmassa melkeinpä keskenään sovittamattomien äänten kakofonia. Kuka tai mikä on oikeutettu edustamaan kirkon ääntä kirkon omassa piirissä ja julkisuudessa? ...Toivottavasti kirkon ääni erottuu monien mielipiteiden kokonaisuudessa. Sen saa aikaan yhteinen mielipide, jonka kirkossamme muodostaa piispojen yksimielisyys, kirkolliskokouksen päätös ja uskovan kirkkokansan hyväksyntä. Sitä tahdomme rukoillen etsiä."

 

Tämä kysymyksenasettelu on entisestään voimistunut kuluneella vuosikymmenellä. Niinpä onkin hyvä pysähtyä kuuntelemaan ja muodostamaan asiassa näkemystä paitsi ajankohtaisen toimintaympäristön valossa myös, ja ennen kaikkea, Raamatun ja kirkon ekumeenisen vuosituhantisen uskon valossa.

 

Kristittyjen ykseyden rukousviikon merkeissä käynnistyi Helsingissä tiistaina 20.1.2015 seminaarisarja Auktoriteetti kirkossa luterilaisesta, roomalaiskatolisesta ja ortodoksisesta näkökulmasta. Saimme seurata mielenkiintoisia alustuksia, kysymyksiä ja keskusteluja aiheen tiimoilla.

 

Taustana keskusteluille oli Faith and Order -komission asiakirja (2013), josta kirkot antavat lausuntonsa tämän vuoden loppuun mennessä. Alustajina kuulimme piispa Matti Repoa sekä dominikaaniveljeä professori Antoine Levyä. Puheenjohtajana oli ortodoksi-isä, SEN:n pääsihteeri Heikki Huttunen.

 

Pyhä Raamattu ja erityisesti sen todistus Kristuksesta on auktoriteetin perimmäinen lähde

 

Piispa Matti Repo painotti auktoriteetin teologisena teemana viittaavan "kirkon opilliseen totuudellisuuteen ja uskottavuuteen". Tällöin on kyse "oikeasta julistuksesta ja opetuksesta, sellaisesta, josta syntyy usko Kristukseen ja joka kutsuu seuraamaan Häntä ja elämään Jumalan kunniaksi ja lähimmäisen parhaaksi." On kyse Kristuksen auktoriteetista, Hänen, joka "opetti niin kuin se, jolla on annettu valta" (Matt. 7:29). "Valta" tai auktoriteetti tässä mielessä viittaa UT:n kreikan sanaan "eksousia". Sehän tarkoittaa sananmukaisesti käännettynä "perimmäisestä olemuksesta käsin" (ex ousia) puhumista, sen puhumista, mitä Isä Jumala on antanut, opettamisesta Jumalan Poikana. Isä lähettää Pojan ja Poika lähettää kirkon julistamaan pelastavaa evankeliumia (Matt. 28:18–19). Evankeliumin tulee perustua Kristuksen sanoihin. 

 

Siksi pyhä Raamattu ja erityisesti sen todistus Kristuksesta on auktoriteetin perimmäinen lähde. Silti Raamattu ei ole yksin auktoriteetti vaan mitta ja lähde, jolla koetellaan. Koetteleminen tapahtuu kristillisessä yhteisössä eli kirkossa. Tarvitaan Raamatun tutkimista, jotta evankeliumin oppi tunnetaan ja evankeliumin julistamista palveleva virka. "Papilla on Kristuksen auktoriteetti, mutta vain, kun hän saarnaa oikeaa Kristuksen sanaa tai toimittaa Kristuksen asettamia sakramentteja... Raamattu "on osa jumalanpalvelusta, uskon tunnustamisen ja rukouksen kontekstia".

 

Augsburgin tunnstus alkaa vakuutuksella, jonka mukaan seurakuntamme "suurella yksimielisyydellä" tunnustavat uskon pääkohdat vanhan kirkon uskontunnustusten mukaan. "Suuri yksimielisyys" (magno consenso, CA I), johon myös arkkipiispa Paarma viittasi taannoin, torjuu piispa Revon mukaan käsityksen, "jonka mukaan opista voitaisiin päättää äänestämällä kulloinkin läsnä olevan joukon mukaan". Voisi luonnehtia, että kyse on konsensuksesta, joka on paitsi yhteinen käsitys myös uskon sisältö, joka palautuu apostolien aikaan asti. Kyse on kirkon apostolisuudesta, katolisuudesta ja ykseydestä. Niinpä Augsburgin tunnustus itse asiassa sitoutuu pyrkimään kohti kirkon näkyvää ykseyttä, sitoo luterilaisuuden ekumeenisuuteen.

 

Kirkko ei ole uskon lähde vaan väline sen oikeaan tulkintaan


Professori Antoine Levy painotti auktoriteetin olevan jotain, joka sisäisesti, vapaasta tahdosta pakottaa tottelemaan. Levy tähdensi, että myöskään kirkko ei ole jumalallinen vaan inhimillinen auktoriteetti, joka ei ole uskon lähde vaan väline sen oikeaan tulkintaan. Vähän samaan tapaan kuin p. Repo prof. Levy näki oikean uskon tulkinnan tarkoittavan Jeesuksen Kristuksen opetuksen vaikutusta uskoomme ja elämäämme. 

 

Levyn mukaan "Kirkon auktoriteetti on sitovaa, kun kristityt voivat havaita tässä inhimillisessä instituutiossa Kristuksen elävän sanan välittömän ilmenemisen. Inhimilliset instituutiot toimivat välittömänä välineenä, jonka kautta Kristus puhuu oppilailleen." Kysymys kuuluu, voivatko kristityt olla yksimielisiä tietystä institutionaalisesta tulkintaprosessista, niin että prosessin tulokset olisivat sitovia heille itselleen? Koska Uuden testamentin tekstit eivät anna yksiselitteistä kuvaa kirkon institutionaalisesta rakenteesta, on selvää, että yhteistä näkyä kirkosta etsittäessä ei voida tukeutua ainoastaan UT:n teksteihin. Pitääkin kiinnittää katse siihen, miten kirkot toimivat nykyisin.

 

Prof. Levyn mukaan "alhaalta ylös" katsova (bottom-up) näkökulma ei voi yksin olla riittävä näkökulma auktoriteetin ongelmaan. Historia ja käytäntö osoittavat, että se johtaa aina yhä uusien kirkollisten ryhmien muodostamiseen ja auktoriteetin horjumiseen. Levy näki uskovien uskontajun (sensus fidei) tekevän uskosta aitoa, autenttista, mutta se ei voi auktorisoida opetusta. Niinpä bottom-up -näkökulman tuleekin toimia yhdessä "ylhäältä alas" (top-down) -näkökulman kanssa. Hiippakunnan uskovat antavat sitovan auktoriteetin piispalle ja kaikkien hiippakuntien uskovat piispojen kollegiolle. Kiistatilanteessa tarvitaan sovittelua. 

 

Tällaisessa tilanteessa katolinen kääntyisi Rooman piispan eli paavin puoleen. Paavin tulee kuitenkin toimia yhdessä piispojen kollegion kanssa, ei mielivaltaisesti. Paavin henkilökohtainen auktoriteetti, piispojen kollegiaalinen auktoriteetti ja yksikön omantunnon auktoriteetti ovat omalla alueellaan yhtä sitovia, mutta niiden tulee toimia yhdessä. Levy näkeekin Rooman keskusjohtoisuuden olevan luonteeltaan hallinnollista, ei opillista. Hallinnollisesta näkökulmasta kristittyjen ykseys ei hänen mukaansa edellyttäisi radikaalia remonttia, mutta se edellyttää Rooman piispan henkilökohtaisen auktoriteetin, piispojen kollegion ja uskovien yhteisen auktoriteetin tervehtymistä. Uskovien tulee kyetä tunnistamaan kirkon päätöksissä Kristuksen elävä sana.

 

Kirkot ovat lähentyneet auktoriteettikäsityksessään


Puheenjohtaja Heikki Huttunen piti ekumeenisesti tärkeänä piispa Revon havaintoa, jonka mukaan kirkot ovat lähentyneet auktoriteettikäsityksessään. Vanha jako ei enää päde, jonka mukaan reformaation kirkot painottaisivat Raamattua, katolinen kirkko elävää opetusvirkaa, ortodoksiset kirkot jakamattoman kirkon konsiileja ja karismaattiset kirkot Pyhän Hengen voitelua. Kukin perhe näyttäisi vetoavan omalla tavallaan näihin kaikkiin. Ortodoksinen näkökulma painottaa, että kirkko – iankaikkisuudessa Isästä syntyneenä – on vanhempi kuin Raamattu. Tämän keskustelijat myönsivät ajatellen esimerkiksi sitä, että Vanhan testamentin pyhät ovat jo Jumalan lupausten varassa ja siten kirkko läsnä jo Vanhassa testamentissa.

 

Paaviuskysymyksessä piispa Repo toi esiin, että luterilaiset vastasivat aikanaan paavi Johannes Paavali II:n kutsuun keskustella paavin virasta, että olisi hyvä, jos joku puhuisi maailman kaikkien kristittyjen puolesta, vaikka ei olla varmoja, olisiko tämä virka juuri paavin virka. Tälle on kyllä historiallisia perusteita - ei kuitenkaan jumalallista asetusta. Paavi kiinnostaa myös Suomessa. Yleisesti protestantit asettavat paaviin sekä toiveita että pelkoja. Yksi osoitus tietystä kollegiaalisuuden ja Rooman piispan aseman kunnioittamisesta luterilais-katolisissa suhteissa on myös perinne, jonka mukaan luterilainen ja katolinen piispa - joskus ortodoksinenkin - matkaavat yhdessä p. Henrikin päivän messuun Roomaan ja tapaavat yksityistapaamisessa myös paavin. Tänä vuonna perinnettä oli jatkamassa piispa Sipon lisäksi Porvoon piispa Björn Vikström. Meillä on vasta viime vuosikymmeninä painotettu piispan virkaa enemmän hengellisenä kuin hallinnollisena virkana, mikä tuo uuden näkökulman myös apostolisen seuraannon teemaan. Piispan virka kuuluu kirkon lähetystehtävän yhteyteen.

 

Heikki Huttunen painotti ortodoksisesta näkökulmasta, että pappeus elää osana yhteisöä (sobornost, eukaristinen kirkko-oppi). Paikallisen, piispan johdolla kokoontuvan ehtoollisyhteisön suhde maailmanlaajaan kirkkoon ei kuitenkaan ole yksiselitteinen. Auktoriteetin lähteenä on evankeliumi. Kirkon elämä jatkuu ehtoollista viettävässä yhteisössä, minkä arvon tuo havainnollisesti esiin vaikkapa Neuvostoliiton historia: kirkon elämän jatkui muutamissa kirkoissa, jotka saattoivat viettää pyhää liturgiaa. Huttunen toi esiin myös kristillisen konsiliaarisuuden teeman ja päätösten vastaanoton eli reseption merkityksen. Ensi vuodeksi suunnitellaan ensimmäistä yleismaailmallista kirkolliskokousta 1300 vuoteen. Etukäteen ei voi kuitenkaan sanoa, onko se kahdeksas ekumeeninen kirkolliskokous. Sen näyttää vasta aika - viime kädessä Jumala - ja päätösten vastaanotto eli reseptio kirkon elämässä.

 

Todettiin vielä myös mm., että sanaa "auktoriteetti" ei teologisessa keskustelussa oikein voi täsmällisesti korvata. Antoine Levy painotti, että perimmäinen auktoriteetti Kolminaisuudessa kuuluu Isälle. Hän on Luojana perimmäinen auktori, tekijä. Auktoriteetti on sen tunnustamista, että valta on oikeutettua, lähteisiin menevää. Voisi ehkä sanoa, että auktoriteetti Jumalan ja Kristuksen auktoriteettina on todellisuuden "Tekijän oikeuden" kunnioittamista. Heikki Huttunen vielä täydensi, että Jumala ei tuo auktoriteettia vallan keinoin. Sen synonyymi voisi olla vaikkapa rakkaus.

 

Keskustelusarja jatkuu 3. maaliskuuta Kirkkohallituksessa, Eteläranta 8, kokoustilassa Mikael. 

Silloin alustavat professori Pekka Metso (ort.) ja dosentti Tomi Karttunen (lut.). 

 

Keskusteluja voi seurata myös .

 

Tomi Karttunen


Suomen Ekumeeninen Neuvosto / Ekumeniska Rådet i Finland       Eteläranta 8 / Södra kajen 8            PL / PB 210          00131 Helsinki / Helsingfors           Puh / Tfn +358 40 1425 190