SUOMEN EKUMEENINEN NEUVOSTO

EKUMENISKA RÅDET I FINLAND

FINNISH ECUMENICAL COUNCIL

Piispa Teemu Sipon saarna

Luemme pyhästä evankeliumista Matteuksen mukaan: Jeesus vastasi: "Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi. Tämä on käskyistä suurin ja tärkein. Toinen yhtä tärkeä on tämä: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. 40 Näiden kahden käskyn varassa ovat laki ja profeetat." Matt. 22:37–40.

 

Rakkaat sisaret ja veljet Kristuksessa

 

Äsken kuultu lyhyt evankeliumin kohta tuo esiin kristillisen uskomme ytimen. Herramme sanan mukaan rakkauteen sisältyy kaikki laki ja profeetat. Ristin pyhä Johannes uskaltaa sanoa, että lopussa rakkaus on oleva tuomarimme.

 

Jeesus antoi rakkauden käskyn myös viimeisenä tahtonaan, testamenttinaan opetuslapsilleen sanoessaan: ”Minä annan teille uuden käskyn: rakastakaa toisianne! Niin kuin minä olen rakastanut teitä, rakastakaa tekin toisianne! Kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos te rakastatte toisianne.” (Joh. 13:34–35). Kristus itse vuodattaa rakkautensa Hengen helluntaina opetuslapsiin, jotta nämä tulisivat kykeneviksi rakastamaan lähimmäisiä ja Jumalaa sillä rakkaudella, jonka he ovat saanet jumalalliselta mestariltaan.

Apostoli Paavali ylistää rakkautta Kristuksen lahjana ja erityisesti Korinttolaiskirjeessään kaiken hyvyyden läpäisevänä voimana. Rakkauden rinnalla kaikki muu on myös vähempiarvoisempaa.

 

Mutta mitä on rakkaus? Pyhä Ignatius Loyolalainen puhuu kahdesta tärkeästä seikasta rakkaudessa. Hänen mukaansa se on ensinnä enemmän tekoja kuin sanoja ja tunteita. Ja toiseksi rakkauden edellytys on huomaavaisuus, tarkkaavaisuus. Rakkauden ensiaskel on hänen mukaansa katse, jonka avulla huomaan toisen. Kun tarkkaavainen katseeni kiinnittyy joko Jumalaan rukouksessa tai toiseen ihmiseen, se merkitsee sitä, että on tyhjennettävä itse itsensä. Asettamalla itseni kuin taka-alalle, minun on mahdollista huomioida toinen täydemmin sellaisena kuin hän ottaa hänet vastaan. Tämä ei ole ollenkaan helppoa, koska niin kovin pyörin tavallisesti itseni ympärillä ja ajattelen itsenäni.

 

Tuo itsensä tyhjentäminen merkitsee sitä, että luovun ennakkoluuloistani, stereotyyppisistä ajatuksistani, itsekeskeisistä tavoitteistani ja odotuksistani, voidakseni keskittyä huomioimaan toista sellaisena kuin hän on – asettamatta mitään näkökulmaa hänessä etualalle tai hylkäämättä mitään näkökulmaa, häntä arvostelematta tai tuomitsematta. Tässä on varmaankin muun muassa jokaisen psykoterapeutin paras ominaisuus, kun hän huomioi ja kuuntelee ihmistä, ennakkoluulottomasti, arvostaen, keskittymällä kokonaan häneen.

 

Periaatteessa samasta rakkauden ensi askeleesta on kyse myös rukouksessa, kun huomioni keskittyy keskittyy kokonaan Jumalaan, kun kontemploin mietiskellen ja ikään kuin katselen häntä hänen edessään. Tärkeää on tässä muistaa Mooseksen kirjan käskyä ”Älä tee itsellesi kuvaa Jumalasta”, sillä Jumala on aina ajatuksiani suunnattomasti suurempi. Mutta samaan tapaan voitaisiin sanoa myös ihmisestä: ”Älä tee kuvaa ihmisestä”, sillä ihmisenkin todellisuus on suurempi kuin hänestä tekemäni kuva. Siitä hetkestä alkaen, kun määrittelen toisen, kun panen yhtäläisyysmerkin hänen persoonansa ja sen välille, mitä tiedän ja ajattelen ja naulaan hänet tuohon kuvaan, hän ei mielestäni voikaan kasvaa, tulla suuremmaksi ja paremmaksi. Tähän monta kertaa myös rakkaus päättyy.

 

Tämä sama pätee myös diakonian alueella. Franciscus Assisilainen kertoo omasta kääntymyksestään mikä oli aivan sananmukainen tapahtuma. Franciscus näki kerran tiellään spitaalisen ja katsahti mieheen inhoten ja peläten. Mutta vähän matkaa eteenpäin kuljettuaan hän ymmärsi järkyttynein sydämensä silmin mitä piti tehdä. Hän kääntyi, meni takaisin tuon miehen luo ja syleili häntä. Tästä tapahtumasta alkoi Franciscuksen uusi elämä, sillä hetkellä kun hän kohtasi hänet ja tunnisti tuon sairaan miehen veljekseen, eikä jäänyt katsomaan tekemäänsä kuvaa hänestä.

 

Meillekin on tärkeää nähdä ja käsittää jokainen apua tarvitseva ihminen lähimmäiseksemme, veljeksemme ja sisareksemme. He eivät ole vain objekteja, joille teen hyvän teon kysymättä mitä he itse oikeastaan tarvitsevat. Sellainen hyväntekeväisyys saattaa olla hyvinkin itsekeskeistä, jossa oma ego on keskipisteenä ja autettava vain kohde. Sillä heistä jokainen on oma persoonansa ja jokaisella heistä on oma elämänhistoriansa. He ovat henkilöitä, joita tulee kuunnella ja ottaa heidät vakavasti. Joku on sanonut, että rakkautta on se kun ilmaisen toiselle hänen kauneutensa. Kun haastavassakaan tilanteessa en luovu uskollisuudesta ja toivosta paremmasta lähimmäisen kohdalla.

 

Raakkaat sisaret ja veljet, rakkaus kirkkojen ja kristittyjen välisissä suhteissa voisi merkitä sitä, että luovutaan tarpeettomista ennakkoluuloista toisia kirkkoja ja kristittyjä kohtaan, niistä kuvista, jotka ehkä ovat jo vuosisatoja vanhoja. Se voisi merkitä sitä, että annan toiselle tilaa kertoa vakaumuksestaan ja uskostaan, ottaen sen vastaan ja iloiten siitä mikä yhdistää toisiamme. Ekumeenisessa kanssakäymisessä on aina kyse hienotunteisesta dialogista, joka aina arvostavaa ja kunnioittavaa, mutta samalla tietenkin rehellistä ja totuudellista.

 

Voimme yhä uudelleen pyytää yhteistä Herraamme. että hänen sanansa voisi toteutua meissä: ”Niin kuin minä olen rakastanut teitä, rakastakaa tekin toinen toistanne. Kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos te rakastatte toisianne” (Joh. 13:34–35). Aamen.

 

Piispa Teemu Sippo SCJ 24.1.2016 Pielaveden ev.-lut. kirkossa

 

Kuva: Timo Laukkanen.



Lahjoitukset - Donationer
Pienkeräysnumero - Insamlingsnummer: Suomi Ahvenanmaata lukuunottamatta /Finland förutom på Åland RA/2020/1618
Suomen Ekumeeninen Neuvosto / Ekumeniska Rådet i Finland       Eteläranta 8 / Södra kajen 8            PL / PB 210          00131 Helsinki / Helsingfors