SUOMEN EKUMEENINEN NEUVOSTO

EKUMENISKA RÅDET I FINLAND

FINNISH ECUMENICAL COUNCIL

Karavaanikahvilat – oikeus turvaan ja kohtaamisen iloa

Töölön kirkolla lauantaina 29.1. soitintyöpajaan osallistunut tyttö esitteli tekemäänsä soitinta.Töölön musiikillisessa karavaanikahvilassa tilaisuuden juontajat ja osa kuulijoista intoutui tanssimaan.

Ekumeenisella vastuuviikolla 23.-30.10.2016 kirkot pitivät esillä pakolaisten ja siirtolaisten oikeuksia. Viikon aikana seurakunnissa kiertänyt Kahvilakaravaani tarjosi tilaisuuksia kohdata maahan muuttaneita ja kuulla, mitä turvassa oleminen heille merkitsee. Kahvilakaravaani toi mukanaan myös Lähi-Idän säveliä, afrikkalaista ruokaa ja yhteistä rukousta. 

 

Ajatus Vastuuviikon ekumeenisesta Kahvilakaravaanista syntyi seurakuntien aloitteesta. Joukko eteläisen Helsingin seurakuntien työntekijöitä halusi järjestää seurakuntalaisille ja turvapaikanhakijoille tilaisuuksia tutustua toisiinsa.

 

Kahvilakaravaani pysähtyi Vastuuviikon aikana Helsingin ortodoksisen seurakunnan pyhäköissä, Tuomiokirkkoseurakunnan tiloissa, Andreaskyrkanilla, Töölön kirkossa ja St Jacobs kyrkanilla. Tilaisuuksien suunnittelussa ja toteutuksessa olivat mukana tilat tarjonneiden seurakuntien lisäksi Caritas Suomi, Filantropia, Paavalin seurakunta ja Suomen Ekumeeninen Neuvosto.

 

Turvaa etsivät pääsivät ääneen

Kahvilakaravaanin tilaisuudet olivat kaikille avoimia. Puhujiksi tilaisuuksiin kutsuttiin alueen vastaanottokeskusten asukkaita ja muita maahanmuuttajataustaisia henkilöitä seurakuntien verkostoista.

 

- Vastuuviikon teema tuli eläväksi. Turvapaikanhakijat ja karkotuspäätöksen saaneet antoivat asialle kasvot kertoessaan omista kokemuksistaan, Vastuuviikon koordinaattori Katariina Väisänen kuvaa viikon antia.

- On hienoa, että ihmiset, joiden oikeuksista puhumme, olivat mukana toteuttamassa tapahtumia. Viikon aikana syntyi monia mieleenpainuvia kohtaamisia, Väisänen kiittää.

 

Karkotettujen kohtaloista heräsi keskustelua

Syyrialainen Refat ihastutti Annankulmassa torstaina 27.10. viulunsoitollaan.Vastuuviikon ensimmäisenä päivänä, sunnuntaina 23.10., Aleksanteri Syväriläisen kappeliin Myllypuroon kerääntyi lähes 70 henkeä kuulemaan omakohtaista puheenvuoroa karkotettuna olemisesta. Tilaisuutta järjestämässä ollut Laura Karlin Filantropiasta kuuli osallistujilta positiivista palautetta.

 

- Saimme kiitosta siitä, että nostimme tärkeän asian esiin, Karlin kertoo.

 

Karlin pitää myönteisenä sitä, että karkotettujen asemasta käytiin vilkasta keskustelua. Kysymyksiä heräsi karkotetun tarinan lisäksi kirkkoturvasta, josta alusti Tarja Korpaeus-Hellsten Helsingin seurakuntayhtymästä.

 

Karavaani kulki tanssien ja laulaen

Family Fun -kahvilassa Lauttasaaressa oli keskiviikkona mukana lähes 70 lasta ja aikuista. Lastenohjaajat olivat järjestäneet maailmanympärimatkan, jossa perheet saivat "matkustaa" ei maihin ja tutustua niiden kulttuureihin maistelemalla paikallisia herkkuja. Annankulman kohtaamiskahvilassa torstaina puolestaan nautittiin Syyriasta muuttaneen Refatin ja singaporelaisen Jeremyn taiturimaisesta viulu- ja pianomusiikista. Täysi salillinen kahvittelijoita kuunteli hiljaa, kun Refat kertoi paenneensa Syyriasta lähes vuosi sitten ja haaveilevansa perheensä tuomisesta turvaan Suomeen.

 

Lauantaina Töölön kirkon valtasi musiikillinen karavaanikahvila, joka keräsi päivän aikana huikean 150 hengen osallistujamäärän. Tilaisuutta juonsivat suomeksi, englanniksi ja arabiaksi kansainvälisyys- ja lähetyssihteeri Tuija Samila ja suomensyyrialainen Moushen Cheritti. Päivän aikana kuultiin tarinoita kielirajat ylittävästä kulttuurien kohtaamisesta, heittäydyttiin spontaaniin tanssiin ja kuultiin Lähi-Idän musiikkia Baghdad Bandilta ja Maria Gasolinalta. Lasten tilassa suosiota keräsi työpaja, jossa lapset saivat ammattimuusikon johdolla valmistaa oman soittimen.

 

Kahvilakaravaani oli ekumeeninen ponnistus

Kahvilakaravaani huipentui sunnuntaina 30.10. ekumeeniseen, monikieliseen jumalanpalvelukseen Andreaskyrkanilla. Osallistujat kiittelivät järjestäjiä lämpimästä tunnelmasta ja toivoivat vastaisuudessakin tunnustuskunnat ylittäviä tilaisuuksia.

 

Myös Töölön seurakunnan kansainvälisen työn sihteerin Kika Paukkunen pitää kristittyjen yhteyttä suuressa arvossa.

- Yhteistyö toimi hirveän hyvin, ja mietimme jo jatkavamme sitä ensi vuoden Vastuuviikolla, Paukkunen kiteyttää.

 

Ekumeeninen yhteistyö Karavaanikahvilan järjestämisessä tuotti kaikkiaan hyvää tulosta. Tilaisuuksien yhteenlaskettu osallistujamäärä kipusi noin neljäänsataan henkeen ja palaute oli positiivista.

 

Vastuuviikkoa vietettiin kansallisesti

Helsingin Kahvilakaravaanin lisäksi Vastuuviikolla järjestettiin lukuisia muita tilaisuuksia ympäri Suomen. Kohtaamiskahvilat toivat ihmisiä yhteen muun muassa Mikkelissä, Hangossa ja Uudessakaupungissa. Turun tuomiokirkossa järjestettiin ekumeeninen rauhanrukousten päivä maanantaina 24.10., jolloin kirkossa rukoiltiin tasatunnein aamuyhdeksästä iltakuuteen.

 

Lukuisissa jumalanpalveluksissa kerättiin kolehti turvapaikanhakijoiden ja maahanmuuttajien auttamiseksi. Vastuuviikon Tuomasmessua vietettiin Agricolan kirkossa sunnuntaina 23.10. Viikon päätteeksi kokoonnuttiin Huhtasuon kirkkoon Jyväskylään ekumeeniseen jumalanpalvelukseen, jonka jälkeen kirkkokahveilla kuultiin puheenvuoroja kampanjan teemasta.

 

Ensi vuonna Vastuuviikkoa vietetään 22.-29.10.2017. Silloin teemana ovat naisten ja tyttöjen oikeudet. Tervetuloa mukaan toteuttamaan kirkkojen yhteistä ihmisoikeuskampanjaa!


Suomen Ekumeeninen Neuvosto / Ekumeniska Rådet i Finland       Eteläranta 8 / Södra kajen 8            PL / PB 210          00131 Helsinki / Helsingfors           Puh / Tfn +358 40 1425 190