SUOMEN EKUMEENINEN NEUVOSTO

EKUMENISKA RÅDET I FINLAND

FINNISH ECUMENICAL COUNCIL

Kristus nousi kuolleista!  - Kevätseminaarin päätöshartaus

Viime sunnuntain teemana on ylösnousseen Kristuksen todistajat. Ensimmäisen vuosikerran evankeliumitekstissä Joh. 20: 19-31 kerrotaan apostoli Tuomaan ja Kristuksen kohtaamisesta.

 

Joh. 20: 19-31

Samana päivänä, viikon ensimmäisenä, opetuslapset olivat illalla koolla lukittujen ovien takana, sillä he pelkäsivät juutalaisia. Yhtäkkiä Jeesus seisoi heidän keskellään ja sanoi: ”Rauha teille!” Tämän sanottuaan hän näytti heille kätensä ja kylkensä. Ilo valtasi opetuslapset, kun he näkivät Herran. Jeesus sanoi uudelleen: ”Rauha teille! Niin kuin Isä on lähettänyt minut, niin lähetän minä teidät.” Sanottuaan tämän hän puhalsi heitä kohti ja sanoi: ”Ottakaa Pyhä Henki. Jolle te annatte synnit anteeksi, hänelle ne ovat anteeksi annetut. Jolta te kiellätte anteeksiannon, hän ei saa syntejään anteeksi.”
    Yksi kahdestatoista opetuslapsesta, Tuomas, josta käytettiin myös nimeä Didymos, ei ollut muiden joukossa, kun Jeesus tuli. Toiset opetuslapset kertoivat hänelle: ”Me näimme Herran.” Mutta Tuomas sanoi: ”En usko. Jos en itse näe naulanjälkiä hänen käsissään ja pistä sormeani niihin ja jos en pistä kättäni hänen kylkeensä, minä en usko.”
    Viikon kuluttua Jeesuksen opetuslapset olivat taas koolla, ja Tuomas oli toisten joukossa. Ovet olivat lukossa, mutta yhtäkkiä Jeesus seisoi heidän keskellään ja sanoi: ”Rauha teille!” Sitten hän sanoi Tuomaalle: ”Ojenna sormesi: tässä ovat käteni. Ojenna kätesi ja pistä se kylkeeni. Älä ole epäuskoinen, vaan usko!” Silloin Tuomas sanoi: ”Minun Herrani ja Jumalani!” Jeesus sanoi hänelle: ”Sinä uskot, koska sait nähdä minut. Autuaita ne, jotka uskovat, vaikka eivät näe.”
    Monia muitakin tunnustekoja Jeesus teki opetuslastensa nähden, mutta niistä ei ole kerrottu tässä kirjassa. Tämä on kirjoitettu siksi, että te uskoisitte Jeesuksen olevan Kristus, Jumalan Poika, ja että teillä, kun uskotte, olisi elämä hänen nimensä tähden.

 

Mitä tapahtui Tuomaalle omassa dialogissaan ylösnousseen Kristuksen kanssa, kun hänen vaivoin koottu perusluottamuksensa elämään oli sortunut Jeesuksen kuoleman myötä. Kun muut opetuslapset kertoivat kohtaamisesta kuolleista nousseen mestarin kanssa, hän ei halunnut suostua halpahintaiseen lohdutukseen, vaan esitti vaatimuksen: ”Jos en itse näe….” Hän ei suostunut muiden kertomaan ihmeelliseen kokemukseen, tunteeseen tai tunnelmointiin, että asiat ovat kunnossa, vaan halusi todeta tosiasian. Tosiasian ja todellisuuden  haavoista ja kärsimyksestä. Ja ylösnousemuksesta.

 

Jumalan syvä osallisuus maailmaan ja sen kärsimykseen aiheuttivat Kristukselle arvet, jotka eivät koskaan parane.

 

Miten me näemme Kristuksen? Vainko krusifiksina kauniissa kirkoissamme tai jumalanpalveluksissamme vailla todellisia haavoja ja merkkejä koetusta taistelusta.

Onko se yhteys Tuomaan todelliseen Kristukseen? Vai onko meille tärkeitä vain sanat ja dogmat, jumalanpalvelukset ja omat hengelliset kokemukset, yhteisömme ja kirkkomme.

 

Tuomas vaati saada nähdä naulojen jäljet Jeesuksen käsissä. Tuomas vaati todellista yhteyttä, kontaktia ja kohtaamista reaaliseen todellisuuteen toipuakseen pettymyksestä ja todetakseen Kristuksen ylösnousemuksen ja läsnäolon.

 

Todellinen yhteys Jumalaan vertikaalitasossa  avaa meille osallisuuden ja vuorovaikutuksen lähimmäisen elämään horisontaalitasossa. Inhimillisyyden kohtaamiseen.

 

Elämän todellisuuden kohtaaminen, haavojen näkeminen, käsien laittaminen rikki menneeseen kylkeen, on sitä, että näen Kristuksen kaikissa ihmisissä, mutta varsinkin niissä, jotka kantavat mukanaan merkkejä taistelusta, haavoja ja arpia, jotka kaipaavat parantajaa.

 

Kristityn elämään kuuluvat sekä spiritualiteetti, yhteys Jumalaan että solidaarisuus, yhteys lähimmäiseen.

 

Tuomas ja muut opetuslapset jatkoivat elämää ja työn tekemistä ylösnousseen kohtaamisen jälkeen. Uusi testamentti kertoo toiminnasta ja käyttää verbiä diakoneo 30 kertaa tarkoittaen sillä aterian valmistamista, tarjoilemista, palvelemista. Siis vieraanvaraisesti toimimista.

 

Vieraanvaraisuus on toisen vastaanottamista, kohtaamista ja omasta jakamista.

 

Uskossa, Kristuksen seuraamisessa, hengellisessä elämässä, ei ole kyse vain jumalallisista salaisuuksista tai syvistä sisäisistä tunteista. Elämä Kristuksen kanssa, Kristuksessa, on toisen ihmisen, lähimmäisen, rakastamista ja vastuun kantamista koko luomakunnasta.  Silloin olemme yhteydessä evankeliumin Kristukseen.

 

Me rukoilemme

Kaikkivaltias Isä, armahda meitä,

auta ettemme vain kuuntelisi sanaasi

vaan myös eläisimme sen mukaan,

salli syvissä vesissä sen hukkua,

minkä on määrä tuhoutu,

ja salli sen herätä henkiin,

mikä ikinä voi herätä henkiin

Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme

ja hänen Pyhän Henkensä voimasta.

Hänelle kuuluu kunnia

kautta kaikkien aikojen.

Amen.

 

 

Origenes (n. 185-254)

 

 

Yhdessä me rukoilemme Isä meidän

Isä meidän, joka olet taivaissa.
Pyhitetty olkoon sinun nimesi.
Tulkoon sinun valtakuntasi.
Tapahtukoon sinun tahtosi myös maan
päällä niin kuin taivaassa. 

 

Anna meille tänä päivänä 
jokapäiväinen leipämme.
Ja anna meille anteeksi velkamme
niin kuin mekin annamme anteeksi
velallisillemme.

 

Äläkä saata meitä kiusaukseen,
vaan päästä meidät pahasta.
Sillä sinun on valtakunta ja voima
ja kunnia iankaikkisesti
.
Aamen.

 

Siunatkoon meitä kaikkivaltias ja armollinen Jumala, Isä, Poika ja Pyhä Henki.

 

 

Teksti: Tuomaspappi, rovasti Pirjo Kantala

 


Suomen Ekumeeninen Neuvosto / Ekumeniska Rådet i Finland       Eteläranta 8 / Södra kajen 8            PL / PB 210          00131 Helsinki / Helsingfors           Puh / Tfn +358 40 1425 190