SUOMEN EKUMEENINEN NEUVOSTO

EKUMENISKA RÅDET I FINLAND

FINNISH ECUMENICAL COUNCIL

Kirkon missio kumpuaa marginaaleista

Kristinusko näkyy tansanialaisessa katukuvassa esimerkiksi dala dala autojen koristeluissa.Kirkkojen lähetysajattelu on viime vuosikymmeninä kokenut monia mullistuksia. Missio nähdään entistä selkeämmin kirkon olemukseen kuuluvana asiana. Samalla ymmärrys lähetystyöstä on syventynyt, niin että Raamatussa keskeinen yhteiskunnallinen oikeudenmukaisuus on sen ytimessä.


Kirkko on olemukseltaan eteenpäin katsova julistaessaan Jumalan valtakunnan saapumista ja tehdessään tekoja, joilla kirkko jäsentyy osaksi Jeesuksen missiota (Lk. 4: 18–19): ”-- Herran henki on minun ylläni, sillä hän on voidellut minut. Hän on lähettänyt minut, ilmoittamaan köyhille hyvän sanoman, julistamaan vangituille vapautusta ja sokeille näkönsä saamista, päästämään sorretut vapauteen ja julistamaan Herran riemuvuotta.”

 

Edellä lainattu Luukkaan kuvaus Jeesuksen julkisen toiminnan aloituksesta Jesaja-sitaatteineen on noussut missiologiseksi avaintekstiksi kirkkojen elämässä. Siihen viitattiinkin usein Tansanian Arushassa, jossa järjestettiin 8.–13.3.2018 Kirkkojen Maailmanneuvoston lähetyskonferenssi teemalla Moving in the Spirit: Called to Transformed Discipleship.

 

Minulla oli mahdollisuus osallistua konferenssiin Suomen Ekumeenisen Neuvoston kautta. Ihonvärini, sukupuoleni, akateemisen koulutukseni mutta myös pohjoisen kotimaani perusteella edustin konferenssissa maailmaa, josta käsin kirkon missio on viimeisten vuosisatojen ajan määritelty. Asetelmat ovat muuttuneet, ja olin siksi Arushassa lähtökohtaisesti kuunteluoppilaana.

 

Tärkeitä taustatekijöitä muutokselle ovat kolonialistisen ajattelun purkutalkoot, joita akateemisessa maailmassa voitaisiin kutsua postkolonialistisen tietoisuuden vahvistumiseksi, sekä kristinuskon kartaston muutos: enemmistö kristityistä on jo 1980-luvulta lähtien elänyt ns. globaalissa etelässä, vaikka tämän tilastollisen tosiasian tiedostaminen on meillä Suomessa vasta puolitiessään.

 

Muuttuneella asetelmalla on monia seurauksia. Esimerkiksi Kirkkojen Maailmanneuvoston lähetysteologiassa on vuonna 2013 hyväksytyn Together Towards Life –dokumentin (suom. Yhdessä kohti elämää) myötä noussut keskeiseksi ajatus missiosta, joka lähtee liikkeelle marginaaleista. Englanninkielinen iskulause ”Mission from the Margins” pyrkii alleviivaamaan sitä, että Raamatussa Jumalan toiminta alkaa inhimillisesti arvioiden marginaaleista. Kyse ei ole sen vähemmästä kuin perinteisen valta-aseman kääntämisestä.

 

Kolonialistinen lähetysajattelu asetti vielä keskukseen eurooppalainen kristikunnan, josta evankeliumi leviää maailman ääriin ja sen vanavedessä sivistys. Eurooppalainen kristikunta alkaa olla muisto vain, samaan aikaan kuin entiset ”maan ääret” ovat nykyisen kristinuskon kartaston keskiössä. (Ehkä sana ”keskiössä” antaa väärän kuvan, koska kristinuskolla ei ole enää maantieteellistä keskusta, ellei sitten haluta pitää vaikkapa Jerusalemia tai Roomaa sellaisena, mutta kyse on silloinkin ennen muuta historiallisesta ja symbolisesta merkityksestä).

 

Afrikka on maanosista taloudellisesti köyhin, mutta siellä asuu enemmän kristittyjä kuin missään muualla.Se, mikä ennen oli marginaalia, onkin nyt uusi keskus ja näitä keskuksia on monia. Kristillinen kirkko on sanan aidossa mielessä globaali verkosto. Siksi lähetys suuntautuu ”kaikkialta kaikkialle” (from everywhere to everywhere), kuten yksi missiologinen slogan kuuluu.

 

Maantieteellistä moninapaisuutta olennaisempaa on ymmärtää, että kirkon missio on jotain sellaista, jossa kirkko itse muuttuu. Menemällä tämän maailman sosiaalisiin marginaaleihin ja inhimillisen todellisuuden reunamille kirkko osallistuu Jumalan missioon, jossa vähäväkiset voimautetaan ja vallanpitäjät syöstään valtaistuimiltaan (Lk. 1:52), eikä tämä jätä kirkkoa samanlaiseksi. Kirkko alkaa missionsa myötä näyttää, kuten sen pitää, maan köyhiltä ja hiljaisilta, joiden kautta Jumala erityisesti toimii.

 

Kun katsoo maailmaa marginaalista, kristinusko alkaa siis näyttää erilaiselta. Minä en väitä katsovani itse maailmaa marginaalista: olenhan pohjoismaisen hyvinvointivaltion kasvatti, joka on saanut ilmaisen koulutuksen ja terveydenhuollon. Mutta Arushassa sentään sain kuulla monia merkittäviä puheenvuoroja, jotka avasivat minulle toisenlaisen näkökulman maailmaan.

 

Yhden koskettavimmista puheista Arushassa piti kolmekymppinen katolinen teologian opiskelija Adi Mariana Waqa. Hän kuuluu Fiji-saarten alkuperäisväestöön ja kysyi puheessaan yleisöltä: ”Voitteko ymmärtää, millaisen vaikutuksen minussa sai aikaan nuorena alkuperäiseen väestöön kuuluvana sen ymmärtäminen, että Jeesus itse eli syrjäytettynä nuorena? Marginalisoitu status, jonka Jumala antoi hänelle syntymästään asti. Kuinka ihmeellistä onkaan, että kaikkivoipa ja kaikkitietävä universumin Jumala valitsi tulevansa ihmisyyteemme avuttomana lapsena, jota ympäröivät eläimet ja josta todistivat paimenet sekä ulkomaalaiset!”

 

Kun kuuntelin useita vastaavia puheenvuoroja tansanialaisen Ngurdoto-konferenssikeskuksen isossa salissa, koin ymmärtäväni jotain enemmän evankeliumista ja siitä, miten meidän täällä globaalissa pohjoisessa pitää antaa teologiamme muovaantua vuorovaikutuksessa etelän äänien kanssa. Meidän pitää antaa Gangesin, Niilin ja Amazonin vesien virrata Jordaniin siinä kuin Tiberin ja Reininkin vedet ovat saaneet virrata. Kristinuskolla on pysyvä historiallinen kiintopisteensä ajanlaskumme alun Palestiinassa, mutta se on kotonaan kaikissa kulttuureissa.

 

Kirkkojen Maailmanneuvoston kokouksessa nostettiin sosiaalisen oikeudenmukaisuuden teemat näyttävästi esiin.

 

”Mission from the Margins” haastaa erityisesti pohjoisen koulutetut teologit, joiden toimeentulo on säännöllinen ja elinympäristö vakaa. Tilanne on toisenlainen useimmissa globaalin etelän yhteiskunnissa, etenkin niissä, joissa kristityt ovat vainojen kohteena.

 

Mutta marginaaleja on myös koti-Suomessamme. Kun kansainvälinen ekumeeninen liike avaa silmämme näkemään sen, mikä on kristinuskon alkuperäisin ja omin konteksti – yhteiskunnan marginaali –, voimme herätä uudella lailla hakemaan katseellamme, missä ovat oman yhteiskunnan reuna-alueet. Kun katseemme hakeutuu sinne, emme saa nähdä siellä evankelioimisemme objektia. Sen sijaan meidän tulee nähdä siellä paikka, jossa Jumala jo toimii ja jossa Jumala voi yllättää meidät.


Kiinnostavaa on, että myös katolisessa kirkossa puhaltavat samansuuntaiset tuulet – ja nämä puhaltavat nimenomaan ”maailman ääristä”, niin kuin argentiinalainen Jorge Mario Bergoglio kuvasi kotimaataan puhuessaan Pietarinkirkon aukiolle kokoontuneille ihmisille tultuaan valituksi paaviksi. Paavi Franciscus on nimittäin saanut vahvoja vaikutteita argentiinalaisesta kansan teologiasta (teología del pueblo), jonka mukaan köyhät voivat evankelioida meitä, kunhan lakkamme näkemästä heidät objekteina ja sallimme heidän evankelioida meidät.

 

Franciscuksen ohjelmanjulistuksena pidettävässä Evangelii Gaudium -kehotuskirjeessä (2013, paragrafi 126) tavallisen kansan teologinen merkitys todetaan selvästi:

 

Kansanomaisessa hurskaudessa [---] on aktiivinen evankelioiva voima, jota emme saa aliarvioida – tämähän merkitsisi sitä, ettemme tunnistaisi Pyhän Hengen toimintaa. Sen sijaan meidän tulee edistää ja vahvistaa sitä, jotta syventäisimme inkulturaation loppumatonta prosessia. Kansanomaisen hurskauden ilmaisut voivat opettaa meille paljon; niille, jotka kykenevät lukemaan niitä, ne ovat teologian paikka (locus theologicus), joka vaatii huomiomme, etenkin silloin kuin pyrimme uuteen evankelioimiseen.

Varsin samanlainen viesti kaikui Arushassa, jonka The Arusha Call to Discipleship –loppulausumassa todettiin muun muassa, että ”meidät on kutsuttu iloiten osallistumaan siihen, miten Pyhä Henki toimii voimaannuttaen marginaalissa olevat etsimään oikeudenmukaisuutta ja arvokkuutta”.

Kristinusko on elävää todellisuutta, vaikka jälkikristillisessä Suomessa voi joskus näyttää toiselta. Pyhä Henki toimii tämän maailman marginaaleissa ja synnyttää siellä uutta elämää.

Aivan kuten fijiläinen Adi Mariana Waqa todisti kertoessaan Oseanian kansojen saaneen Jumalan armon avulla takaisin toimijuutensa Pyhässä Hengessä, vaikka lähetystyöntekijät aikanaan leimasivatkin heidän kulttuurinsa sivistymättömäksi ja irstaaksi.

 

Meidän tulee vain kuunnella Hengen huminaa (Joh. 3: 8). Kenties olemmekin astumassa uuteen aikaan, jolloin näemme Jesajan ennustuksen toteutuvan: ”Pienimmästäkin tulee tuhatlukuinen heimo, vähäisimmästäkin kasvaa mahtava kansa. Minä, Herra, toteutan tämän äkkiarvaamatta, kun hetki on tullut”. (Jes. 60:22)

 

Jyri Komulainen

Kirjoittaja on Suomen Ekumeenisen Neuvoston Kasvatusasioiden jaoston puheenjohtaja ja globaaliin kristinuskoon erikoistunut dosentti

 


Suomen Ekumeeninen Neuvosto / Ekumeniska Rådet i Finland       Eteläranta 8 / Södra kajen 8            PL / PB 210          00131 Helsinki / Helsingfors           Puh / Tfn +358 40 1425 190