SUOMEN EKUMEENINEN NEUVOSTO

EKUMENISKA RÅDET I FINLAND

FINNISH ECUMENICAL COUNCIL

Kolmas päivä: Yhdeksi ruumiiksi muodostuneina

”Rakastakaa toisianne, niin kuin minä olen rakastanut teitä” 

(Joh. 15:12b.)


Kol. 3:12-17   Pukeutukaa sydämelliseen armahtavaisuuteen
Joh. 13:1-15; 34-35
Rakastakaa toisianne

 

Mietiskely

Kuolemansa aattona Jeesus polvistui pesemään opetuslastensa jalat. Hän tunsi yhdessä elämisen vaikeuden sekä anteeksiannon ja molemminpuolisen palvelun tärkeyden. ”Jos minä en pese sinua”, sanoi hän Pietarille, ”ei sinulla ole sijaa minun luonani.”

 

Pietari otti vastaan Jeesuksen jalkojensa juureen Jeesuksen, joka pesi hänen jalkansa. Häntä kosketti Kristuksen nöyryys ja lempeys. Myöhemmin hän tulisi itse seuraamaan Jeesuksen esimerkkiä ja palvelemaan varhaisen kirkon uskovien yhteisöä.

 

Jeesus haluaa, että elämä ja rakkaus virtaavat lävitsemme niin kuin mahla viinipuussa siten, että kristilliset yhteisöt voivat olla yksi ruumis. Yhdessä eläminen ei kuitenkaan ole helppoa tänään niin kuin ei menneisyydessäkään.  Joudumme usein kohtaamaan omat rajoitteemme. Emme aina onnistu rakastamaan lähellämme olevia yhteisössä, seurakunnassa tai perheessä. Joskus ihmissuhteemme hajoavat täysin.

 

Kristuksessa meitä kutsutaan pukeutumaan sydämelliseen armahtavaisuuteen ja aloittamaan aina yhä uudestaan. Sen tunnistaminen, että Jumala rakastaa meitä, laittaa meidät toivottamaan toisemme tervetulleiksi vahvuuksinemme ja heikkouksinemme. Juuri silloin Kristus on meidän keskuudessamme.

 

Vailla lähes kaikkea oletko sinä sovinnon luoja siinä rakkauden yhteydessä, joka on Kristuksen Ruumis, hänen Kirkkonsa? Yhteisen hetken vahvistamana, riemuitse! Et ole enää yksin, kaikissa kohdin etenet yhdessä veljiesi ja sisartesi kanssa. Heidän kanssaan sinua kutsutaan elämään todeksi yhteisön vertauskuvaa.

The Sources of Taize (2000) s.48–49

 

 

Rukous

Jumala Isämme,
sinä ilmoitat meille rakkautesi Kristuksen
sekä veljiemme ja sisartemme kautta.
Avaa sydämemme niin, että voimme
ottaa toinen toisemme lämpimästi vastaan
eroavaisuuksistamme huolimatta ja elää anteeksiannossa.
Anna meidän elää yhdessä yhtenä ruumiina
niin, että jokaisen persoonan lahja voi tulla valoon.
Anna meidän kaikkien yhdessä heijastaa elävää Kristusta.

 

 



Lahjoitukset - Donationer
Pienkeräysnumero - Insamlingsnummer: Suomi Ahvenanmaata lukuunottamatta /Finland förutom på Åland RA/2020/1618
Suomen Ekumeeninen Neuvosto / Ekumeniska Rådet i Finland       Eteläranta 8 / Södra kajen 8            PL / PB 210          00131 Helsinki / Helsingfors