SUOMEN EKUMEENINEN NEUVOSTO

EKUMENISKA RÅDET I FINLAND

FINNISH ECUMENICAL COUNCIL

Kestävän kehityksen tapahtuman järjestäminen

Kumppanuus rikastuttaa kokemustamme luomakunnasta. Liittymällä yhteen yhteisöissämme, jaamme sekä ilot luomakunnan lahjoista sekä haasteet sen suojelemisessa.  Voimien löytäminen yhdessä on periaate, johon kehotetaan kirjoituksissa, joissa sanotaan:

 

 ”Kaksin on parempi kuin yksin,

sillä kumpikin saa vaivoistaan hyvän palkan.

Jos he kaatuvat, toinen auttaa toista nousemaan,

mutta voi yksinäistä, joka kaatuu –

häntä auttamassa ei ole ketään.

Ja jos kaksi makaa yhdessä, on molemmilla lämmin,

mutta kuinka yksinäisellä voisi olla lämmin?

Yksinäisen kimppuun on helppo käydä,

mutta kaksi pitää puolensa,

eikä kolmisäikeinen lanka katkea helposti.” (Saarnaaja 4:9-12)

 

Seuraavat ehdotukset voivat auttaa suunnittelemaan kestävän kehityksen tapahtuman omassa yhteisössäsi.

 

Osallistu vesiensuojeluun

Vesien puhdistaminen on tärkeä tapa suojella kaikkia eliöitä, jotka elävät vedessä. 71% maapallon pinnasta on veden peittämää, saasteilla ja jätteillä on tuhoava vaikutus moniin lajeihin, myös ihmisiin, jotka ovat riippuvaisia puhtaasta vedestä.

 

Vesien saastumiseen liittyy lannoitteiden ja tuholaismyrkkyjen leviäminen vesiin, teollisuusjätteet ja valtavat määrät muovijätettä. Muovi aiheuttaa eläinten kuolemia, ja mikromuovit puolestaan monia suuria ongelmia.

 

Osallistuminen vesien puhdistusohjelmiin suojelee elämän verkkoa, ja kunnioittaa kristinuskon symbolista sitoutumista veteen, joka alkaa pilvestä, joka johdatti israelilaisia, ja jatkuu aina jokeen, jossa Jeesus kastettiin. Ryhmäsi voi sisällyttää ohjelmaansa matkan vedenpuhdistamolle pyhiinvaelluksena, joka liittää teidät uskomme perusteisiin.

 

Joka vuosi myös kansainvälinen yhteisö liittyy mukaan vesiensuojeluun. Tänä vuonna kansainvälinen rantojen siivouspäivä on 21. syyskuuta, mutta siihen liittyvä tapahtuma on tervetullut minä tahansa päivänä. Osallistumalla estät muovien ja muiden haitallisten materiaalien päätymistä veteen ja osaksi ravintoketjua. Tällaiset aktiviteetit sopivat erityisen hyvin perheille.

 

Muovista puhuminen voidaan liittää esimerkiksi osaksi pyhäkoulun ohjelmaa. Vihreät anglikaanit ovat kehittäneet Oceans of plastics -materiaalin pyhäkouluja varten. Oppaassa on ideoita konkreettisiin tehtäviin, joilla voidaan suojella meriä ja niiden eliöitä.

Kehitä puskurivyöhyke

Yksi tapa suojella paikallista biodiversiteettiä on luoda pieni ekologinen lokero tai maa-alue, jossa erilaiset kasvit ja eläimet saavat suojaa. Pienelläkin alueella (kuten kotipuutarhassa tai kirkkomaalla) on mahdollista luoda elinmahdollisuuksia erilaisille kasveille ja eliöille ekologisten lokeroiden avulla. Voit esimerkiksi perustaa niityn, jättää tilaa pihan laidalle, kävelyteiden tai parkkialueiden viereen, jota ei leikata, niin että heinät, kasvit ja kukat voivat rauhassa kasvaa. Tai rajaa alue olemassa olevien puiden ympärille, jossa aluskasvillisuus saa kasvaa ja lehdet kompostoitua rauhassa.

 

Luonnolliset suojelualueet tukevat kasvillisuuden moninaisuuden kehittymistä, pintamaan rikkautta ja veden imeytymistä. Villit kasvit ja kukat houkuttelevat pölyttäjiä, kuten perhosia ja mehiläisiä, jotka edistävät kasvien hyvinvointia ja tuottavuutta, joka puolestaan houkuttelee lintuja. Juuret, lehdet, pudonneet oksat antavat suojaa hyönteisille ja pieneläimille. Eläinten jätteet ja kompostoituvat kasvijätteet rikastuttavat maata, joka tukee suojavyöhykkeen lisäksi ympäröivää luontoa. Voit perustaa pienen suojan (kuten sammakkomökin, hyönteishotellin tai linnunpöntön) laajentaaksesi luonnon monimuotoisuutta.

Ota yhteyttä paikalliseen luonnonsuojelujärjestöihin saadaksesi hyödyllisiä vinkkejä kasveja ja eläimiä hyödyttävien suojelualueiden rakentamiseksi. Ekologisten hyötyjen lisäksi luonnonmukaiset suoja-alueet kirkon tai kotisi ympäristössä vähentävät ylläpidon tarvetta ja tarjoavat mahdollisuuden esteettisesti kauniisiin alueisiin, joissa voit tarkkailla ja oppia lisää luonnon monimuotoisuudesta!

Istuta puu

Metsät auttavat taistelussa ilmastonmuutosta vastaan, puhdistavat hengitysilmaa ja ovat kotina monille maanpäällisille eliöille. Puun istuttaminen voi myös symboloida yhteisön sitoutumista luonnonsuojelemiseen.

 

Voit sisällyttää Luomakunnan aikaan puidenistutustapahtuman, johon kuuluu rukoushetki. Valitse alkuperäislajeja, jos mahdollista. Ne tukevat parhaiten hyönteisten ja muiden eläimien elämää ja rikastuttavat koko ekosysteemiä.

 

Älä unohda ottaa mukaan suunnitteluun kiinteistövastaavia. Kokoa myös tiimi huolehtimaan taimista istutuksen jälkeen.

Kannusta kestävään elämäntapaan

Luomakunnan aika on loistava tilaisuus pohtia omaa elämäntapaamme ja sen ilmastovaikutuksia, sekä sitoutua kestävämpään elämäntapaan. Hyvä uutinen on, että pienet kestävät elämäntapavalinnat saavat aikaan suuren vaikutuksen.

Vähennä hiilijalanjälkeä

Kannusta yhteisöäsi vähentämään ekologista vaikutustaan ja liittymään Living the Change -kampanjaan Luomakunnan ajan aikana. Living the change on uskontojenvälinen kampanja, joka auttaa ihmisiä ja uskonnollisia yhteisöjä eri puolilla maailmaa toimimaan arvojensa pohjalta ja vähentämään hiilijalanjälkeään. Yhdessä nämä toimet synnyttävät kollektiivisen yrityksen pysäyttää ilmastonlämpeneminen 1,5°C esi-teollisen ajan yläpuolelle. Pohjimmiltaan, ilmastonlämpenemisen hidastaminen on tärkeä tapa suojella kasveja ja eläimiä, joiden elämisen perusteisiin suuremmat aavikot, kuumemmat kestä ja muuttuvat sademäärä vaikuttavat.

 

Ehdotuksia, miten liittyä mukaan Living the Change -kampanjaan.

·         Lupaa toteuttaa uskoa ja arvoja käytännössä henkilökohtaista hiilijalanjälkeä vähentämällä.

·         Tee konkreettinen elämäntapamuutos yhdessä kolmesta suuresta hiilijalanjälkeä kasvattavasta alueesta: liikkuminen, ruokavalio tai energiankulutus.

·         Perehdy siihen, miten ja millä perusteella henkilökohtaiset valinnat ilmastonmuutoksen estämiseksi ovat osa kristillisen uskon todeksi elämistä. Voit hyödyntää tässä Living the Changen webinaareja.

·         Järjestä Living the Change -illallinen, jonka aikana keskustellaan kristillisestä uskosta ja ilmastoystävällisestä elämäntavasta yhteisösi jäsenten kesken.

·         Järjestä Living the Change -tapahtuma rohkaisemaan ihmisiä merkitykselliseen hiilijalanjäljen pienentämiseen.

·         Tietoja ja resursseja: tai

 

Vähennä kertakäyttömuovia

Muovi kuuluu monella tavalla jokapäiväiseen elämäämme. Vaikka muovit ovat mahdollistaneet elämää pelastavia keksintöjä lääketieteessä ja puhtaan energian tuotannossa, niiden ylikäyttö on merkki käyttökulttuuristamme. Muovi haastaa meidät kristityt kysymään sitoutumistamme luomakunnan suojeluun jokapäiväsessä elämässämme.

 

Ihmiskunta tuottaa tällä hetkellä Worldwatch Instituten mukaan noin 300 miljoonaan tonnia muovia joka vuosi, josta suuri osa on kertakäyttöistä. Kestää vuosikymmeniä ja vuosisatoja ennen kuin suuri osa tästä muovista katoaa. Samaan aikaan se hajoaa yhä pienemmiksi osasiksi, jotka päätyvät merieläinten ruoansulatuselimistöön, ja niistä huuhtoutuu kemikaaleja maahan ja vesistöihin.

 

Tee muovittomuuslupaus ja luovu kertakäyttömuovista 40 päiväksi – tai miksei pitemmäksi ajaksi! Jokainen säästetty kertakäyttöinen muoviesine tarkoittaa yhtä esinettä vähemmän kaatopaikalla, meressä tai jätteenpolttolaitoksessa – tai yhtä toiselle puolelle maailmaa kuljetettua jätettä vähemmän.

Kertakäyttömuoviesineet on tarkoitettu käytettäväksi vain yhden kerran, kuten virvoitusjuomapullot. Yleisimpiä näistä ovat kertakäyttömukit, pullot, kierrätyskelvottomat pakkaukset, rätit, ja naisten hygieniatuotteet. Kierrätettävien vaihtoehtojen löytäminen näille on helpompaa kuin luulisi, ja voi olla hyvin tyydyttävää tietää, että voit kulkea hiukan kevyempänä maan päällä.

 

Seitsemän tapaa vähentää muovijätettä:

·         Käytä uudelleenkäytettävää kahvikuppia (teräsmukit tai bambumukit ovat parhaita)

·         Kuljeta mukanasi juomapulloa ja täytä se kotona tai työpaikalla (Pisimpään käyttöä kestävät ovat ruostumatonta terästä tai lasia)

·         Vähennä muovipakkauksia ostamalla hedelmät ja vihannekset irtomyynnistä

·         Älä käytä pillejä ravintolassa

·         Käytä saippua- ja shampoopaloja nestemäisten muovipullossa myytävien tuotteiden sijaan

·         Jos sinulla on lapsia, harkitse pestäviä vaippoja – jo päiväkäyttö vaikuttaa paljon

·         Nainen – harkitse kestävämpien kuukautistuotteiden käyttämistä, kuten kuukautiskuppia, pestäviä terveyssiteitä tai kuukautiset kestäviä housuja

 

Lisää tietoa muovittomuudesta:

Osallistu kampanjaan

Kristittyinä meillä on pitkä historia profeetallisesta todistajuudesta. Nathanin sanoista kuningas Daavidille aina Jeesuksen sanoihin fariseuksille, totuuden puhuminen vallanpitäjille on ollut tapa elää todeksi uskomme kutsua maailmassa, joka kaipaa pelastusta. Seuraavat ehdotukset auttavat sinua kohtaamaan yhteistä kotiamme uhkaavia asioita ja rohkaisevat pitämään maailmastamme huolta.

Vastusta kestämätöntä palmuöljyä

Palmuöljyn tuotanto uhkaa luomakuntaa. Palmuöljy on monen ostamamme tuotteen ainesosa, sitä on kaikessa biopolttoaineista kosmetiikkaan ja suklaaseen. Monissa paikoissa, kuten Indonesia, Borneo ja Sumatra alkuperäiset metsät on hävitetty ja raivattu tilaa tuottoisille palmuöljyplantaaseille. Nämä maat, jotka joskus olivat täynnä lintujen laulua ja hyönteisten surinaa, ovat köyhtyneet palmupuurivitöiksi, jotka täyttävät kasvavaa palmuöljyn tarvetta ruoan lisäaineena.

 

Niiden lajien joukossa, jotka näissä osissa maailmaa menettävät kasvuympäristönsä, orangit ovat erityisen haavoittuvaisia. Metsäalueiden häviäminen ja orankien kohtaama uhka innosti 13-vuotiasta Anouk Walliser Keel -nimistä sveitsiläistyttöä käynnistämään kampanjan, joka vastustaa kestämätöntä palmuöljytuotantoa vastaan. Hän kirjoittaa: ” Törmäsin artikkeliin, joka koski palmuöljyä ja orankeja… Ja hitaasti aloin ymmärtää asian laajemmat yhteydet. Tulin vihaiseksi, sillä jotkut ihmiset näyttivät ajattelevan, että he voivat noin vain kaataa metsät. He ajattelivat vain rahaa ja itseään. Halusin tehdä jotakin. Niinpä suunnittelin esitteen, jolla voisin kehottaa ihmisiä ympärillä olemaan ostamatta palmuöljyä. Jaoin esitettä seurakunnassa, koulussa ja naapurustossa.”

 

Sinä ja seurakuntasi voit harkita Anoukin esimerkin seuraamista ja lanseerata kampanjan, jolla kannustetaan kestävästi tuotetun palmuöljyn käyttämistä – öljyn, jonka tuotannosta ei seuraa metsien katoamista. Palmuöljyn tuotanto on poliittisesti ja taloudellisesti monimutkainen asia, mutta voit aloitta herättämällä tietoisuutta sen tuotannosta ja käytöstä monissa tuotteissa. Lisää tietoa palmuöljytuotantoon liittyvistä kysymyksistä voit löytää täältä: ja täältä:

Kannusta luonnonsuojeluun

Jumala loi maailman eläväksi kudokseksi, jossa värien rikkaus ja miljoonat lajit antavat jokainen oman panoksensa kokonaisuuteen. Valitettavasti YK:n raportti toukokuulta 2019 paljasti, että miljoonaa kasvi- ja eläinlajia uhkaa sukupuutto ihmisen toimien takia. Tulevina kuukausina useat kansainväliset ilmastokokoukset keskittyvät pohtimaan, miten kansainvälinen yhteisö voi suojella näitä lajeja. Yksi ehdotus on Global Deal for Nature, jonka tavoitteena on suojella 30% luonnonmukaisista alueista vuoteen 2030 mennessä. Harkitse tänä luomakunnan aikana Global Deal for Naturen tai muiden vastaavien vetoomusten tukemista luonnon suojelemiseksi.

Sijoittaminen ja osakkuus

Luomakunnan aika antaa mahdollisuuden pohtia eri tapoja suojella elämän verkkoa, liturgiasta ja jumalanpalveluksesta toimintaperiaatteisiin ja tuotteisiin, kuten palmuöljy, joita käytämme. Kestävien sijoitustapojen valitsemisella on myös vaikutusta.

 

Fossiilisiin polttoaineisiin investoiminen tekee mahdottomaksi ilmastonlämpenemisen pitämisen alle 1,5°C, rajan, jota tiede pitää katastrofin raja-arvona. Lämpimämpi maailma ei ole turvallinen haavoittuville lajeille, jotka eivät kestä suurempia aavikoita eivätkä kuumempia kesiä. Fossiilisten polttoaineiden tuotanto tuhoaa elinympäristöä eri puolilla maailmaa. Yasunista Equadorista Amazonin alueelta Adanin kaivokseen Australiassa ja Deepwater Horizon -öljynporauslautalle Meksikonlahdelle fossiilisten polttoaineiden tuotanto tuhoaa Jumalan luoman maailman herkkää tasapainoa.

 

Me voimme olla osa ratkaisua. Auta yhteisöäsi sitoutumaan fossiilisten polttoaineiden käytön vähentämään Luomakunnan aikana. Jos et ole päätöksentekijä, työskentely yhdessä toisten kanssa, esittele asiaa ja tue päätöksentekijää.

Lisää tietoa löytyy täältä: ja täältä:

Investoijat voivat myös arvioida, miten yritykset ovat varustautuneet hiilineutraaliuteen käytämällä työkaluja täältä:

Osallistu mielenilmaukseen

Nuoret eri puolilla maailmaa yhdessä tukijoidensa kanssa ovat käynnistäneet maailmanlaajoja lakkoja korostaakseen ilmastonmuutoksen vastaisen työn kiireellisyyttä. Tämä liike, jota kutsutaan nimellä Perjantai tulevaisuudelle, on organisoinut lakkoja joka perjantai kutsuakseen hallitukset siirtymään nopeasti pois fossiilisten polttoaineiden käyttämisestä kohtia uusiutuvia energiamuotoja. Luomakunnan puolesta puhuminen on Luomakunnan ajan keskeisiä osia, ja globaalin ilmastonmuutoksen hidastaminen ja pysäyttäminen on yksi askel kohti luonnon monimuotoisuuden suojelemista.

 

Viikoittaisia perjantain ilmastolakkoja täydentävät suuret kansainväliset liikkeet muutaman kuukauden välein. Syyskuun 23.-29. päivä YK:n pääsihteeri järjestää ilmastokokouksen, ja lakkoja odotetaan tuolloin eri puolilla maailmaa. Voit kannustaa ilmastonmuutoksen vastaiseen aktiivisuuteen ja suojella luonnon monimuotoisuutta järjestämällä lakon yhteisössäsi ja osallistua lakkoon muuten. Lisää informaatiota lakoista: tai (nuorten katolilaisten liike).



Lahjoitukset - Donationer
Pienkeräysnumero - Insamlingsnummer: Suomi Ahvenanmaata lukuunottamatta /Finland förutom på Åland RA/2020/1618
Suomen Ekumeeninen Neuvosto / Ekumeniska Rådet i Finland       Eteläranta 8 / Södra kajen 8            PL / PB 210          00131 Helsinki / Helsingfors