SUOMEN EKUMEENINEN NEUVOSTO

EKUMENISKA RÅDET I FINLAND

FINNISH ECUMENICAL COUNCIL

Maailman rukouspäivä 1.3.2013: Minä olin koditon, ja te otitte minut luoksenne

Maalaus. Anne-Lise Hammann Jeannot

 

Maailman rukouspäivää (MRP) eli Naisten kansainvälistä rukouspäivää vietetään vuosittain maaliskuun ensimmäisenä perjantaina eli tänä vuonna 1.3. Rukouspäivän taustalla on naisten rukousliike, joka sai alkunsa Amerikassa 1800-luvun lopulla kun presbyteerinaiset kutsuivat muiden kirkkokuntien naisia rukoukseen yhteisten asioiden puolesta.

Vuoden 2013 rukouspäivän aineiston ovat laatineet Ranskan naiset.

 

Maailman rukouspäivää vietetään noin 170 maassa. Suomeen rukouspäivä rantautui jo ennen sotia, mutta sen vietto vakiintui vasta 1960-luvulla. Suomessa Maailman rukouspäivän viettoa koordinoi NNKY-liitto.

 

Rukouspäiväliike painottaa naisten yhteistä vastuuta ja rukousyhteyden voimaa. Rukoilemme eri maiden naisten esittämien rukousaiheiden puolesta ja jaamme omastamme niille, jotka tarvitsevat taloudellista tukeamme. Vuoden 2013 rukouspäivän aineisto on julkaistu Suomen

 

Myös meillä Suomessa kokoonnutaan monilla paikkakunnilla rukoilemaan ja kiittämään yhdessä. Kaksi kansallista komiteaa välittää kansainväliseltä komitealta tulevat rukoustekstit suomen- ja ruotsinkielisinä eteenpäin eri kristillisten kirkkojen jäsenistä muodostuville paikallisille ryhmille.

 

Haluatko rukoilla yhdessä maailman miljoonien kristittyjen naisten kanssa? Tule mukaan maailmanlaajuiseen esirukoukseen. Jos paikkakunnallasi ei järjestetä Maailman rukouspäivää, voit itse olla aloitteentekijänä ja kutsua eri kirkkojen ja suuntien naiset yhteiseen rukoukseen.

 

MRP:n tilaisuuksissa on tukikohteena Suomen ortodoksisen kirkon kohde, joka on Itä-Afrikan ortodoksisten kirkkojen naisten parissa tehtävä hiv- ja seksuaaliterveystyö. Filantropia ry tukee yksinhuoltaja- ja leskiäideille suunnattua hiv/aids-kompetenssikoulutusta Keniassa. Naisia rohkaistaan hakeutumaan hiv-testeihin ja heitä opastetaan elämään mahdollisen positiivisen hiv-statuksen kanssa. Samalla yhteisöjen varhaiskasvattajia ja terveysneuvojia koulutetaan pitämään huolta hiv-tartunnan saaneista lapsista.

   

Pyydämme, että tilaisuuksien keräystuotot tilitetään Suomen NNKY-liiton keräystilille Sampo FI3980001300704005 (tiedonanto: Maailman rukouspäivä 2013). Keräyslupa on Poliisihallitus 2020/2012/4279 päätös 11.2.2013. Lupa on voimassa 11.2.2013–31.12.2014 koko Suomen alueella Ahvenanmaata lukuun ottamatta. Kokonaistuotosta menee 5 % kansainvälisen Maailman rukouspäivätoiminnan keskustoimiston kulujen kattamiseen.

 

SUOMEN KANSALLINEN MAAILMAN RUKOUSPÄIVÄN TOIMIKUNTA

 

Taiteilijan kuvaus MRP 2013:n maalauksesta

 

Ranskan MRP:n toimikunta valitsi teematyöksi sveitsiläisen Anne-Lise Hammann Jeannotin maalauksen. Se esittää kuvaannollisesti muukalaista. Taiteilija kuvaa työtään seuraavasti: Koska työni ovat usein abstraktin rajamailla, yritin tässä teoksessa kuvata käsitystä muukalaisesta kokonaan harmaana hahmona. Se on tarkoituksella erotettu muista väreistä, koska ne todella eroavat toisistaan. Kuvan sijaitsee todellisuuden ja mielikuvituksen rajalla. Ääriviivat ovat epäselviä ja vääntyneitä, ne liukenevat ja väreilevät, ja valo muuttuu läpikuultavaksi ja hohtavaksi. En koskaan maalaa ihmishahmoja. Aika pysähtyy. Viiva piirtyy esiin usvan läpi. Horisontti ja merkit tulevat näkyviksi taivaalla tai maan pinnalla. On hiljaista. Ainoa havaittava liike on elämän henkäys… Elämän henkäys, joka yhdistää niin syrjäytymistä kuin hyväksyntää, tulee näkyväksi siirtymässä värikkäästä osasta harmaaseen hahmoon.

Anne-Lise Hammann Jeannot on syntynyt 1967 ja asuu Ranskassa Jura-vuoristossa. Hän on opiskellut Bern Lausannessa ja Pariisissa, jossa hän valmistui taiteen maisteriksi 1994.


Suomen Ekumeeninen Neuvosto / Ekumeniska Rådet i Finland       Eteläranta 8 / Södra kajen 8            PL / PB 210          00131 Helsinki / Helsingfors           Puh / Tfn +358 40 1425 190