"Kirkossa on halu yhteisöllisesti ja eri tasoilla määritellä, mitkä ovat maailmanlaajan kristillisen kirkon tavoitteet. Ekumeenisen strategian taustalla on koko kirkon yhteinen strategia", totesi Helsingin hiippakunnan piispa Eero Huovinen, joka on toiminut työryhmän puheenjohtajana.
”Kirkon ekumeeniset suhteet ovat muuttuneet sekä helpommiksi että vaikeammiksi. 1960- 80 luvuilla alkoi ortodoksien, luterilaisten ja helluntailaisten välillä keskinäisen lähenemisen aika. Tällä hetkellä ekumeniassa on kevään aika. Samanaikaisesti kysymykset ovat muuttuneet vaikeammiksi. Tavoitellaan kirkon näkyvää ykseyttä, mutta kysymykset ovat muuttuneet moninaisemmiksi myös kirkkojen sisällä. Se on tehnyt kristillisen uskon ytimen etsimisen haastavammaksi.”
Piispa Huovinen sanoi, että ev.-lut. kirkolla on selvä ekumeeninen linja, jota se on noudattanut piispa Martti Simojoesta alkaen. Tavoitteena on näkyvä ykseys ja yhteinen ehtoollispöytä. Kirkon ulkoasiain osaston johtaja, kirkkoneuvos Risto Cantell kertoi, että 1980-luvulta lähtien on käyty oppikeskusteluja Suomen ortodoksisen kirkon kanssa.
"Parhaillaan tehdään yhteistä sopimusta metodistien kanssa. Baptistien ja vapaakirkkojen kanssa on käyty oppikeskusteluja. Suhteet roomalais-katoliseen ja ortodoksikirkkoon ovat hyvät. Ekumeeniset tehtävät eivät ole pienen joukon asioita, vaan keskustelut on tarkoitettu hiippakuntien ja seurakuntien avuksi, kun he toteuttavat omaa tehtäväänsä", totesi Cantell.
Valtiolla ja kirkolla on samanlaisia painotuksia ulkosuhteissaan
Ohjelmajohtaja Hanna Ojanen Ulkopoliittisesta instituutista pohti, miten kirkon ulkosuhteet suhteutuvat maan ulkosuhteisiin.
”Kirkolla ja valtiolla on omat tavoitteensa, mutta niillä on samanlaisia sisällöllisiä ja rakenteellisia näkökulmia. Köyhyyden lisääntyminen pitäisi ratkaista. Molemmat painottavat ulkosuhteissaan hyviä naapuruussuhteita ja monenkeskistä yhteistyötä. On samat rajanaapurit: Ruotsi, Viro ja Venäjä. Virtuaalinaapureita on Afrikassa. Kiina on uusnaapuri."
"Suomen valtion ulkopolitiikka tukeutuu yhteistyöhön: on Ety-järjestö, Euroopan Unioni, Yhdistyneet Kansakunnat. Samoin kirkolla on yhteistyöjärjestöjä, Euroopan kirkkojen konferenssi, Luterilainen maailmanliitto ja Kirkkojen maailmanneuvosto”, Ojanen luettelee.
Ekumenian ongelmiin etsitään ratkaisuja
Vaikeimmaksi kysymykseksi kirkon ulkosuhteissa piispa Huovinen määrittelee ehtoollisyhteyden puutteen. Käytännön ongelma on myös esimerkiksi se, että Aurinkorannikolla paikallinen katolinen piispa ei anna kirkkoaan luterilaisten käyttöön, koska messun toimittaa naispuolinen luterilainen pappi. Viime viikolla piispa Wille Riekkinen kuitenkin neuvotteli Malagan uuden piispan kanssa ja asia otetaan uuteen harkintaan.
Piispa Huovinen esitti, että ekumeeninen läheneminen avaa ovia ja siihen pakottaa "painava sielunhoidollinen tarve ja hätä". Keskusteluissa on parempi puhua siitä, mikä yhdistää kuin mikä erottaa kirkkoja.
Ihmisoikeuskysymykset otetaan esiin oppikeskusteluissa
Hanna Ojasen mukaan ihmisoikeuskysymysten esillä pitämisessä on ajallista vaihtelua.
Kirkon puolella esimerkiksi Venäjän ortodoksisen kirkon kanssa oppikeskusteluissa ihmisoikeuskysymykset olivat toinen pääteema edellisissä neuvotteluissa Pietarissa.
"Asiaa käsiteltiin perusteellisesti. Ihmisoikeudet ovat perustavia asioita syntyperästä, rodusta, sukupuolesta, kielestä, uskonnosta lähtien. Toisaalta jotkut kirkot ovat pyytäneet, että ihmisoikeusloukkauksiin ei puututa ulkopuolelta. Se saattaisi vaikeuttaa kristittyjen asemaa", arvioi Risto Cantell.
Kirkon luterilaisesta identiteetistä Cantell totesi, että Suomen kirkon ekumeenisissa delegaatioissa on aina myös pappispanta kaulassa olevia naisia. Kirkko on ylpeä itsestään ja se on sama kirkko kaikkiin suuntiin.
"Olisi erittäin huono lähtökohta esittää jotain muuta kuin mitä on", toteaa Risto Cantell.
Ekumenialla tarkoitetaan kirkkojen ja kristittyjen ykseyspyrkimyksiä eli tekoja, toimia ja asenteita, jotka edistävät kristittyjen välistä yhteyttä kaikkialla maailmassa. Ekumeeninen toiminta on myös palvelua ja todistusta.
-strategian visiossa korostetaan, että kirkon jäsenet ovat tietoisia kuulumisestaan Kristuksen maailmanlaajaan kirkkoon. Oppikeskustelujen ja kirkon jäsenten arkinen toiminta tukevat toisiaan.
Seurakuntalaiset pitävät maailmanlaajaa vastuuta lähimmäisestä ja koko luomakunnasta olennaisena osana kristityn elämää.