Kalakirkko, kirkkokahvit ja hiljainen vaellus

Jerisjärven Apaja on kylän suosittu vuosittainen kalatapahtuma, johon liittyy kalakirkko. Tänä vuonna jumalanpalvelusta vietettiin Tunturikeimiön kauniilla pihamaalla. Pitkälle toista sataa henkeä osallistui kirkkoon melko viileässä elokuun säässä. Aurinko kuitenkin säteili ja hyvin tarkenimme. 

Jumalanpalvelus luonnon keskellä toteutettiin ev.-lut. kirkon sanajumalanpalveluksen kaavalla. Rovasti Raili Lehtinen toimi liturgina, rovasti Ulla Kahila saarnasi, kanttoreina olivat Johanna Kinnunen ja Helka Mikkola ja tekstinlukijana Taija Hemminki. Ulla Kahila kosketteli saarnassaan muun muassa kalastukseen liittyvää Jeesuksen puhuttelevaa vertausta Jumalan valtakunnasta, joka on kuin nuotta (Matt. 13:47–50).

– Nuotta ottaa mukaansa joka ainoan kohdalle sattuvan kalan, niin myös jokainen ihminen on kerran ja lopulta kasvokkain Herransa kanssa. Siinä Jeesus on ainoa apumme. Hän tuli tähän maailmaan meitä armahtamaan ja pelastamaan. Alttarillamme on symbolinen Iktys-kuva. Kala-sanan kreikankielisistä kirjaimista jokaisesta vuorollaan muodostuu alkukirkon uskontunnustus. Jeesus Kristus Jumalan Poika Pelastaja. Kala oli kristillisen seurakunnan symboli ja salamerkki, jonka perusteella kristityt tunnistivat toisensa. Se voitiin ikään kuin viestinä ja tervehdyksenä toisille kristityille piirtää hiekkaan tai katakombien seinään, mosaiikkeihin tai maljakoihin.

– Luonto on tienviitta, joka osoittaa kohti Jumalaa. Millainen tekijä on tämän takana, kun käsialakin on näin kaunista, kyseli joku ihmetellen. Erkki Leminen päättää kirjansa Pohjoista kohti sanoihin: Liitän huokaukseni koko luomakunnan huokaukseen ja annan sen iltatuulen vietäväksi sinne missä tuulet tyyntyvät ja huokaukset muuttuvat ylistykseksi.

Jumalanpalveluksen jälkeen riitti yhdessäolon riemua kirkkokahveilla. Kristian Pieviläinen oli loihtinut hyvät herkut kahvin kera. Kun väkeä oli eri puolilta maatamme, syntyi yllättäviäkin kohtaamisia ja jälleennäkemisen ilon huudahduksia.

Sunnuntai-illan upea päätös oli hiljainen vaellus Keimiötunturin huipulle. Lähettävän hartauden jälkeen kuljimme kukin omassa tahdissamme kohti huippua. Laulupuulla laulettiin Pikku lintu riemuissaan ja huipun kiviröykkiö sai vaeltajien kautta lisää kiviä. Auringonlaskun hehku kruunasi vaelluksen; kuparin ja kullan sävyt taivaan tummaa sineä vasten. Kameroiden muistikorteille tallentuivat monet otokset.