SUOMEN EKUMEENINEN NEUVOSTO

EKUMENISKA RÅDET I FINLAND

FINNISH ECUMENICAL COUNCIL

Säde – nimi on enne

Leirin viimeinen päivä valkeni kirkkaana. Tosin taivas alkoi itkeä, kun tuli eron aika. Aamuhartauden piti Säde Loimaranta Turusta, hänelle Tunturikeimiö on kuin toinen koti. Säde on käynyt Naistenmajalla aivan alusta alkaen ja paikka on hänelle äärimmäisen rakas, voiman ja innoituksen lähde. 

 

Säde muistutti meitä siitä, mitä jo isä Rauno oli todennut eli että rukoilkaamme joka päivä. Säde itse on ahkera rukoilija, muun muassa NNKY:n työn ja työntekijöiden puolesta hän rukoilee joka maanantai.

 

Hartauden jälkeen Sädettä muistettiin onnittelupuheella, laululla ja lahjalla. Kristian muistutti vanhasta sanonnasta: Nimi on enne. Tämä pitää Säteen kohdalla täysin paikkansa. Pian on 90 vuotta täynnä ja yhä on Säde jaksava ja säteilevä, erinomainen esimerkki meille kaikille. Säde muistutti säteillen, että kiitos tästä kaikesta kuuluu Jumalalle.

 

Runsasta ruumiin- ja sielunravintoa saaneina, hieman ehkä uupuneina, mutta onnellisina me leiriläiset kokosimme kamppeemme, kiitimme erityisesti Kristiania, hyvästelimme toisemme, toivotimme siunaukset matkalle ja monen suusta kuului: vielä kerran Keimiölle!



Lahjoitukset - Donationer
Pienkeräysnumero - Insamlingsnummer: Suomi Ahvenanmaata lukuunottamatta /Finland förutom på Åland RA/2020/1618
Suomen Ekumeeninen Neuvosto / Ekumeniska Rådet i Finland       Eteläranta 8 / Södra kajen 8            PL / PB 210          00131 Helsinki / Helsingfors