SUOMEN EKUMEENINEN NEUVOSTO

EKUMENISKA RÅDET I FINLAND

FINNISH ECUMENICAL COUNCIL

Maahanmuutto ekumeenisena haasteena ja hedelmätarhana

Pastori, yliopisto-opettaja Teemu Toivonen (ort) puhui Paikallisekumeenisessa foorumissa 27.9.2019. Tässä on koottu puheen keskeiset sisällöt.

 

·         Suomen ortodoksinen kirkko on ollut monikulttuurinen oikeastaan siitä asti, kun sen hallintorakenteet muotoutuivat.

·         Emme vain ajattele näin, koska tuolloin valistusajan hedelmänä syntynyt kansakunnan tai nationalismin idea ei ollut vielä syntynyt. Yhdistävä tekijä oli hallitsija tai vaikkapa yhteinen usko, mikä on tullut koetuksi Suomen maaperällä viimeisen tuhannen vuoden aikana useasti niin sanotusti kantapään kautta.

·         Ympäröivät kulttuurit ovat vaikuttaneet täällä asuviin ihmisiin monella tapaa, mutta keisarikunnan uskontona ortodoksinen kirkko varsinkin Helsingissä sai jäseniä kaukaa keisarikunnan alueilta ja sen rajojen ulkopuolelta.

 

·         Rajamaan historiastaan huolimatta suomalainen yhteiskunta ja uskonnolliset yhteisöt – erityisesti kristilliset – ovat onnistuneet luomaan sovinnon ja toinen toisensa kunnioituksen ilmapiirin. Jopa niin pitkälle, että maatamme on kutsuttu ekumenian mallimaaksi. Ja syystä.

 

·         Eri kirkot ja kristilliset yhteisöt ovat tottuneet toimimaan toinen toistensa kanssa ja pitkälti myös tottuneet toistensa tapoihin toimia, vaikkei samaa mieltä oltaisikaan.

 

·         Olennaisin vahvuus on ehkä kuitenkin paikallisella tasolla, jossa henkilökohtaisen tason suhteet toimivat. Mitä pienempään paikkaan mennään, sen luontevammin. (?)

 

·         Erityisesti viimeiset neljä vuotta, mutta jo aiemminkin maahanmuutto on asettanut tämän ”mallitoimimisen” uusien haasteiden eteen.

 

·         Käyn seuraavassa lyhyesti läpi, mitä ilmiöitä Suomen ortodoksinen kirkko on kohdannut, ainakin sen tiedon pohjalta, joka minulla on kolmen vuoden ajalta Helsingin seurakunnan monikulttuurisessa työstä.

 

·         Kirkollisesti tai ekumeenisesti ehkä merkittävin asia on orientaaliortodoksisten seurakuntien syntyminen.

 

·         Etiopian ja Eritrean ortodoksisille tewahedo -kirkoille tuli vuosien 2015 ja 2016 taitteessa omia pappeja, jolloin seurakuntarakenne tosiasiallisesti syntyi.

 

·         Aiemmin heillä oli kyllä ollut rekisteröidyt uskonnolliset yhteisönsä, mutta jumalanpalvelukset papin tai piispan johdolla vain silloin, kun pappi tai piispa Ruotsista tai Norjasta saapui niitä toimittamaan meidän seurakuntamme tiloihin.

 

·         Tällainen tilanne on edelleen esim. kopteilla, assyyreilla ja armenialaisilla

 

·         Etiopialaisten ja eritrealaisten pappien tulo Suomeen tapahtui eri syistä, mutta yhtä kaikki muutti kenttää, jossa kirkkomme tässä suhteessa toimii. Eritrealaiset ja etiopialaiset eivät kuitenkaan ole lainkaan ainoat Afrikan mantereelta tänne muuttaneiden yhteisöt, jotka ovat syntyneet, vaan Helsingin ekumeenisen toimikunnan kautta olen saanut oppia tuntemaan myös evankelisluterilaisen kirkon suojissa tapahtuvaa eritaustaisten ja eri tunnustuskunnista tai niiden ulkopuolelta tulevien seurakuntien syntymistä.

 

·         Havaintoni siis on, että ekumeeninen kenttä Suomessa laajenee eri suuntiin; asetettiinpa akseli maantieteellisesti tai vaikka perinteinen – karismaattinen yhteisö. Haasteena onkin, miten pidetään kaikenlaiset yhteisöt mukana suomalaisessa kristittyjen ykseyden etsinnässä, jota ainakin itse pidämme mallina muillekin.

 

·         Oman kirkkomme kannalta orientaalisten ortodoksien läsnäolo on yksi rikastuttava, mutta myös haastava asia. Meillä ei ole ehtoollisyhteyttä.

 

·         Emme siis ole samaa kirkkoa, ja tilanne, jossa em. kristityt ovat aiemmin Suomessa ekonomian perustella omien yhteisöjen puuttuessa olleet käytännössä osa meidän bysanttilaista kirkkoamme, asettuu uuteen valoon.

 

·         Itse en, eikä varmasti suurinkaan osa jäsenistämme, ole kieltämässä orientaalisisarilta ja -veljiltämme mitään, mutta toisessa vaakakupissa on heidän oman identiteettinsä ja perinteensä kunnioittaminen.

 

·         Ei ole ekklesiologisesti, mutta ei pastoraalisestikaan oikein assimiloida ihmisiä, jotka ovat jättäneet tutun kulttuurinsa ja kotimaansa. Vaatia heitä edes rivien välistä tulemaan vielä hengellisesti joksikin muuksi kuin mitä he ovat.

 

·         Oppineuvottelut ja periaatteellinen konsensus opillisista asioista tapahtuu eri tasolla.

 

·         Tästä pääsemmekin toiseen kirkkoamme viime vuosina maahanmuuttoon liittyen koskettaneeseen ilmiöön. Lähi-idästä muuttaneisiin kristittyihin, jotka identifioituvat bysanttilaiseen kirkkoomme.

 

·         Huolimatta siitä, että lähtömaiden sekavissa tilanteissa (pidän siis kaikenlaista lännen vaikutusta Lähi-idässä sekavina tilanteina ristiretkistä ja viimeisten vuosisatojen protestanttisesta lähetystyöstä nykyisiin sotiin sellaisena) kristityt kokevat yhteyttä yli tunnustuskuntarajojen, se ei tarkoita, että heidän identiteettiään pitäisi täällä asettaa kyseenalaiseksi, vaan tehdä kaikkemme, jotta oma yhteisö löytyisi tukemaan juuriltaan revittyjä ihmisiä.

 

·         Kolmantena asiana haluan tuoda esiin turvapaikanhakijoiden kanssa tehdyn työn, joka näkemykseni mukaan on nyt sitä ekumeenista hedelmätarhaa, jonka nostin otsikkoon.

 

·         Ei niin, etteikö edellisissä kahdessa esimerkissä ole hengellistä ja ekumeenista hedelmätarhaa ja hedelmiä kerättäväksi, mutta turvapaikanhakijoiden kokemat haasteet vuodesta 2016 eteenpäin murenevan oikeusturvan ja kasvavan rasismin keskellä ovat tuoneet kristillisiä yhteisöjä omasta näkökulmastani yhteen aivan uudenlaisella tavalla niin kirkkojen johdon tasolla, mutta erityisesti ruohonjuuritasolla.

 

·         Yhteinen kristillinen näky janoisten juottamisesta, nälkäisten syöttämisestä, alastomien vaatettamisesta ja vangittujen luona käymisestä on tuonut yhteen hyvinkin erilaisia kristittyjä yhteisöjä, eikä vain kristillisiä yhteisöjä, vaan ihmisiä yleensä. Kansalaisia yhteiskunnassa.

 

·         Näen tässä vahvasti kriisien voiman jonkun muunlaisen hyvän kasvattajana, tai ehkä ristin kantamisen yhteisten haasteiden edessä. Kreikan sana krisishän tarkoittaa tuomiota. Meidän suhteemme tulee testatuksi vaikeissa tilanteissa, olivatpa ne meidän aiheuttamiamme tai vaikka ne tulisivat pyytämättä ja yllätyksenä vastaan.

 

·         Hihojen kääriminen yhdessä asioiden hoitamiseksi tuo ihmisiä lähemmäs toisiaan ja auttaa tutustumaan myös toisenlaisiin maailmankuviin paremmin kuin yksikään kirja tai oppineuvottelu.

 

·         Niitäkin tarvitaan, mutta jos emme ole valmiita tekemään asioita yhdessä erilaisten ihmisten kanssa, meillä ei ole mahdollisuuksia saada maailmasta kokonaisempaa käsitystä kuin mitä aivan lähipiirimme ja samoin ajattelevat meille antavat.

 

·         ”Siitä teidät tunnetaan minun opetuslapsikseni, että te rakastatte toisianne.” (Joh. 13:35) Muistakaa, että Kristus antaa tämän käskyn opetuslapsilleen juuri ennen koko universumin muuttavia ristinkärsimyksiään, kuolemaansa ja ylösnousemistaan. Kärsimykset on kärsitty, kuolema on voitettu ja synnit on annettu anteeksi. Kristittyjen yhteinen tehtävä on tuoda tämä esiin ei niinkään sanoissa kuin teoissa.

 


Suomen Ekumeeninen Neuvosto / Ekumeniska Rådet i Finland       Eteläranta 8 / Södra kajen 8            PL / PB 210          00131 Helsinki / Helsingfors