SUOMEN EKUMEENINEN NEUVOSTO

EKUMENISKA RÅDET I FINLAND

FINNISH ECUMENICAL COUNCIL

Piispa Munib Younan Vastuuviikon ekumeenisessa aamurukouksessa

Piispa Munib Younan.

Jordanian ja Pyhän maan luterilaisen kirkon (ELCJHL) piispa emeritus Munib Younan vieraili puhumassa ekumeenisessa aamurukouksessa torstaina 25.10.2018 Studium Catholicumissa.

 

”Uskallammeko todistaa Kristuksesta ja hänen taivaallisista arvoistaan yhdessä maailmallemme?”, kysyi piispa Younan puhuen vahvasti kristittyjen yhteisen todistuksen merkityksestä evankeliumitekstin Matt. 10:26b–33 pohjalta. on kokonaisuudessaan luettavissa verkkosivuillamme.

 

Isä Mikko Leistola.Aamurukouksen johti ortodoksisen perinteen mukaan isä Mikko Leistola ja yhdessä laulettiin myös  virsi 918 Rauhan Herra, suo rauha monikielisesti, myös arabiaksi ja hepreaksi. Rukoushetken päätteeksi piispa Younan siunasi rukoilijat arabiaksi.

 

Piispa Younan vierailee Suomessa Ekumeenisen vastuuviikon aikana 24.–29.10. Piispa Younan oli Luterilaisen Maailmanliiton puheenjohtaja 2011-2017. Hän on saanut useita kansainvälisiä tunnustuksia tekemästään työstään uskontojen välisen dialogin sekä rauhan ja oikeudenmukaisen sovinnon edistämiseksi Lähi-idässä.


Saarna Vastuuviikon ekumeenisessa aamurukouksessa Helsingissä 25.10.2018
Suomen Ekumeeninen Neuvosto / Ekumeniska Rådet i Finland       Eteläranta 8 / Södra kajen 8            PL / PB 210          00131 Helsinki / Helsingfors           Puh / Tfn +358 40 1425 190