SUOMEN EKUMEENINEN NEUVOSTO

EKUMENISKA RÅDET I FINLAND

FINNISH ECUMENICAL COUNCIL

Puolustusvoimien eettinen opetus ja sotilasparaatit

Sotilasvalatilaisuudesta Karjalan Prikaatissa Vekarajärven varuskunnassa 11.8.2006. 

Pyydettynä lausuntonaan Suomen Ekumeenisen Neuvoston hallitus toteaa seuraavaa: 

Yleistä

Myönteistä on, että puolustusministeriön kansliapäällikön asettama työryhmä on tarkastellut Puolustusvoimien eettistä opetusta. Uskonnon merkitys suomalaisessa yhteiskunnassa on muutoksessa. Perinteisen kristillisen yhtenäiskulttuurin tunnuspiirteet vähenevät, mutta samalla uskonnollisten ilmiöiden ja yhteisöjen määrä kasvaa. Kansankirkon muodollisesta jäsenyydestä eroaminen merkitsee harvoin periaatteellista henkilökohtaista uskonnonvastaista kannanottoa. Maahanmuuton myötä uskonnollis-kulttuurinen identiteetti tulee uudella tavalla esiin suomalaisessa katukuvassa, ruokapöydässä ja arjen sekä juhlan monivärisyydessä. Pyrkimys ottaa tämä muutos huomioon uskonnonvapauden turvaamiseksi puolustusvoimien eettisessä opetuksessa ja muussa toiminnassa on kiitettävä.

 

Suomen Ekumeeninen Neuvosto on myönteisellä mielenkiinnolla seurannut Puolustusvoimien kirkollisen työn toimia varusmiesten uskonnollisen ja kulttuurisen taustan muutoksen ja moninaisuuden huomioimiseksi. Työn vahvuuksien ja haasteiden kartoittamiseksi Puolustusvoimien kirkollista työtä tulisikin tarkastella kokonaisuutena. Sellainen selvitys antaisi käsityksen Puolustusvoimissa palvelevien eettisen toimintakyvyn tuesta, sen niveltymisestä koulutukseen ja muihin tukitoimiin sekä kirkollisen työn kehitystarpeista muuttuvassa toimintaympäristössä. Käsillä oleva raportti on tähän verrattuna suppea ja tarkastelee vain yhtä osaa kokonaisuudesta.

 

Raportin laatinut työryhmä ei ole kuullut asiantuntijoita puolustusvoimien kanssa vuosisataista yhteistyötä tehneistä kansankirkoista, evankelis-luterilaisesta ja ortodoksisesta. Ortodoksista kirkollista työtä tai raportin esitysten vaikutuksista siihen raportti ei mainitse ollenkaan. Myöskään muita uskonnollisia yhteisöjä edustavia asiantuntijoita ei ole kuultu.

 

Raportti ei sisällä selvitystä siitä, mihin uskontokuntiin puolustusvoimissa eettistä opetusta saavat varusmiehet kuuluvat ja kuinka tämä mahdollisesti poikkeaa väestön yleisistä tilastotiedoista ja mitkä ovat ennustettavat kehitystrendit.

 

On kiinnitettävä huomiota siihen, että maahanmuuttajataustaisten nuorten osuus jatkuvasti kasvaa varusmiespalvelusikäisten keskuudessa ja että uskonnollis-kulttuurisella identiteetillä on heille suurempi merkitys kuin keskimäärin suomalaisille. Uskontojen merkityksen kasvu on globaali trendi. Maamme väestössä ortodoksien, katolilaisten ja helluntailaisten kristittyjen samoin kuin eri suuntauksia edustavien muslimien osuus kasvaa. Oman uskonnon näkyvyys ja sen arvojen huomioiminen mm. eettisessä opetuksessa edistää oppilaitoksissa tehtyjen tutkimusten mukaan näiden nuorten kotoutumista ja osallisuutta suomalaisessa yhteiskunnassa. Varusmiespalveluksen merkitystä tässä kokonaisuudessa ei pidä jättää huomiotta. Polttava ajankohtainen tosiseikka, että suomalaisia nuoria osallistuu taistelutoimiin meneillään olevissa Lähi-Idän ja Itä-Ukrainan konflikteissa, on otettava huomioon pohdittaessa varusmiespalveluksen sisältöä ja kotouttavaa merkitystä nuorelle Suomen kansalaiselle.

 

Ekumeenisen Neuvoston näkökulmasta eettisen toimintakyvyn tuki ja siihen liittyvän opetuksen kehittäminen Puolustusvoimissa edellyttäisivät uusien yhteistyösuhteiden avaamista maamme monipuolistuvan uskontojen ja vakaumusten kentän kanssa. Nykyvaiheessa tarpeellisia uusia yhteistyötahoja olisivat tästä näkökulmasta ensi sijassa katolinen kirkko ja vapaakristilliset kirkot sekä islamilaiset yhteisöt.

 

Uusien yhteistyösuhteiden kehittämiselle on malleja puolustusvoimien nykyisessä kirkollisessa työssä, jota tehdään evankelis-luterilaisten ja ortodoksien yhteistyönä ja jonka puitteissa on jo solmittu kontakteja muihin uskonnollisiin yhdyskuntiin. Moniuskontoiselle työlle on taustaa myös Puolustusvoimien historiassa. Kansainvälisissä yhteyksissä herättää myönteistä mielenkiintoa Suomen juutalainen ja islamilainen sotilassielunhoito talvi- ja jatkosodan rintamilla.

 

Uskonnonvapaus

Maamme perustuslain säädös uskonnon ja omantunnon vapaudesta lähtee oikeudesta tunnustaa ja harjoittaa uskontoa. Työryhmäraportissa otetaan lähtökohdaksi saman säädöksen sisältämä periaate, ettei kukaan ole velvollinen osallistumaan omantuntonsa vastaisesti uskonnon harjoittamiseen. Raportissa jälkimmäinen tulkitaan perusperiaatteeksi, ja kaikenlainen uskonnon näkyvyys esimerkiksi eettisen opetuksen yhteydessä tulkitaan uskonnon harjoittamiseksi ja siihen velvoittamiseksi. Raportissa käytetään käsitteitä uskonnottomuus, tunnustuksettomuus ja julistuksettomuus. Perustuslaki ja uskonnonvapauslaki eivät tunne näitä käsitteitä. Ottaessaan tällaisen tarkastelukulman raportti eroaa lähtökohdiltaan maamme lainsäädännön positiivisen uskonnonvapauden periaatteesta.

 

Oman merkillepantavan esimerkkinsä uskonnottomuus-korostuksesta tarjoaa raportissa mainittu keskustelu siitä, kyseenalaistaako sotilaspapin virkapuku tämän antaman opetuksen ”uskonnottomuuden ja tunnustuksettomuuden”.  On huomautettava, että sotilaspapin asu on nimenomaan tämän sotilaallisen tehtävän edellyttämä puolustusvoimien virkapuku. Se muodostaa poikkeuksen eri kirkollisten traditioiden yhteisestä klassisesta periaatteesta, että pappi pukeutuu kirkolliseen virkapukuunsa. Risti puolustusvoimien virkapuvussa on papin palvelusarvon tunnus ja esiintyy myös muissa puolustusvoimien merkeissä ja maamme kansallisissa tunnuksissa.

 

Raporttia leimaa tarve poistaa uskonto näkyvistä puolustusvoimien toiminnassa. Tilalle tarjotaan työryhmän esityksinä uskonnottomia ratkaisuja, jotka ovat käsitteellisesti ja käytännöllisesti ongelmallisia. Niiden toteuttaminen saattaisi johtaa tilanteisiin, johon viittaa raportissa siteerattu Eduskunnan apulaisoikeusasiamiehen lausunto sotilasvalasta: ... mahdollinen yksi muoto, jonka tulisi olla tunnustukseton ja uskonnoton, kaventaisi moniarvoisuutta ja oikeutta uskontoon.

 

Kirkolliset oppitunnit

Kirkollisen työn oppitunteja tulisi kehittää huomioiden varusmiespalvelusta suorittavien erilaiset uskonnolliset ja kulttuuriset taustat. Opetuksen tulee lähteä varusmiehen oman uskonnon ja kulttuurin pohjalta. Oman uskonnon tuntemus tukee varusmieskoulutuksen tavoitteita henkisen ja eettisen toimintakyvyn turvaamiseksi kaikissa tilanteissa. Neutraaliuteen pyrkivä eettinen pohdinta on vaarassa jäädä abstraktiksi ja irralliseksi koulutettavan persoonasta ja identiteetistä. Oman uskonnon eettisten periaatteiden opetusta tulisi laajentaa niin, että sitä järjestettäisiin edellä mainituista syistä luterilaisen ja ortodoksisen opetuksen lisäksi myös muista uskonnollisista lähtökohdista.

 

On selvitettävä niin katolilaisten ja vapaakristillisen kirkkojen jäsenten kuin myös islaminuskoisten tarve oman uskonnon eettisten periaatteiden opetukseen. Samalla tulee huolehtia ei-uskonnollisen eettisen opetuksen järjestämisestä sitä haluaville. Oman uskonnollisen ja vakaumuksellisen taustan eettisten periaatteiden ohella opetuksen tulee sisältää myös muiden uskontojen ja vakaumusten vastaavaa ainesta. Hyvin järjestetty opetus antaa mahdollisuuden eri uskontotaustaisten opetusryhmien vuoropuheluun ja muuhun yhteistoimintaan, mikä on omiaan vahvistamaan eettistä pohdintaa ja toimivan joukko-osaston sisäistä integraatiota.

 

Kansainvälisen kriisinhallinnan tehtävissä kohdataan uskontojen tärkeä merkitys eri kulttuurisissa ja poliittisissa tilanteissa. Uskontotieto muodostaa strategisen edun, kun toimitaan vieraassa kulttuuriympäristössä. Se on myös edellytys menestyksekkäälle kriisinhallinnalle ja luottamuksen rakentamiselle toista elämännäkemystä edustavien kanssa. Ääriolosuhteissa toimivat tarvitsevat sekä kriittisen tilanteen kestäessä että siitä palauduttaessa erityistä tukea, jota voivat antaa sielunhoito ja pyhät toimitukset. Tämä korostaa tasokkaan uskontotiedon opetuksen ja kirkollisen työn merkitystä Puolustusvoimien eri tehtäväalueilla.

 

Hartaudet ja sotilasparaatit

Ekumeenisen Neuvoston näkökulmasta ei ole huomautettavaa siihen, mitä raportti esittää hartauksien vapaaehtoisuuden ja siihen liittyvien järjestelyjen suhteen.

 

Ongelmallinen on kuitenkin ”uskonnottoman hartauden” ajatus. Millä tavalla tällaisen hartauden sisältö ja muoto määriteltäisiin, jää ymmärrettävästi mielikuvituksen varaan. Jos sellaisia kuitenkin jossain kehiteltäisiin ja ne olisi tarkoitettu kaikille varusmiehille yhteiseksi toiminnaksi, ne saattaisivat luoda käänteisesti saman tilanteen, jota käsillä oleva raportti pyrkii ratkaisemaan: velvoitus osallistua omantunnon vastaisesti ”uskonnottomuuden” harjoittamiseen.

 

Sotilasparaatien suhteen tulee ekumeeniselta kannalta huomauttaa, että niillä voi olla myös kansallista yhtenäisyyttä palveleva tarkoitus. Maissa, joissa moniuskontoisuus huomioidaan julkisen vallan taholta, on tavallista, että kansallisissa juhlatilaisuuksissa toimitetaan lyhyt hartaus useamman kuin yhden uskonnon perinteen mukaan.

 

Nämä tilanteet ovat olleet uraa uurtavia uskontojen rajat ylittävän hartauden ja sitä kautta muun uskontodialogin kannalta. Jos kysymystä sotilasparaatien hartauksista lähestytään monikulttuurisuuden ja moniuskontoisuuden kannalta, tämä toimintamalli voisi tulla harkittavaksi Suomessakin. Luterilais-ortodoksisista ekumeenisista hartauksista on hyvää kokemusta useissa Puolustusvoimien joukko-osastoissa.

 

Katsomme, että puolustusministeriön asettaman työryhmän tekemien esitysten jatkovalmistelussa tulee huomioida positiivinen uskonnonvapaus ja monikulttuurisuuden ja moniuskontoisuuden vahvistuminen suomalaisessa yhteiskunnassa.

 

Helsingissä 6.3.2015

Suomen Ekumeenisen Neuvoston hallitus

 

Lausunto työryhmäraportista


Suomen Ekumeeninen Neuvosto / Ekumeniska Rådet i Finland       Eteläranta 8 / Södra kajen 8            PL / PB 210          00131 Helsinki / Helsingfors           Puh / Tfn +358 40 1425 190