Pyhiinvaelluksella Puolassa - muutos on mahdollinen

Meneillään on myös merkkivuosi, sillä kommunismin kukistumisesta ja Paavi Johannes Paavali II:n ensimmäisestä vierailusta Puolassa on kulunut tasavuosia. Kristillinen usko, ajattelu ja elämäntapa ovat kannatelleet puolalaisia kautta kansakunnan moninaisten vaiheiden.

Oulun ekumeenisen työryhmän järjestämälle pyhiinvaellukselle 22.–29.4.2009 osallistui 22 henkilöä. Vaelluksen johtajina toimivat pastori Veijo Koivula (lut.), rouva Paola Pasinato (kat.) ja diakoni Krystian Kalinowski (kat.), joka puolalaissyntyisenä toimi myös paikallisena asiantuntijana. Rouva Sarah Ricci (kat.) toimi tulkkina. Paavi Johannes Paavali II:n ikimuistoisesta ensimmäisestä Puolan-vierailusta on kulunut 30 vuotta ja kommunismin kukistumisesta 20 vuotta. Nämä merkkivuodet tulivat monissa yhteyksissä esille. Puolalaisen paavin merkitys kristillisen uskon vaalijana ja kulttuurin tukijana on ollut nimenomaan tälle kansakunnalle mittaamattoman suuri. On myös nähtävissä, että Karol Wojtylan aktiivisuus, rohkeus ja diplomaattisuus katolisena isänä, Krakovan arkkipiispana ja myöhemmin paavina olivat avaintekijät kommunismin kaatumiseen johtaneessa tapahtumaketjussa.

Kirkot aktiivikäytössä

Krakova on jo vuosisatoja sitten menettänyt pääkaupungin asemansa, mutta sitä kutsutaan yhä maan henkiseksi pääkaupungiksi. Myös hengellinen sopii määreeksi. Kaupungin sykkivä keskus on kolossaalinen Vanhankaupungintori. Sen keskeisin rakennus on Mariankirkko, jonka alttaritaulu lukeutuu maan merkittävimpiin taideaarteisiin. Krakovan katedraalissa on Puolan suojeluspyhimyksen, Pyhän Stanislauksen hautamuistomerkki ja paljon muuta mielenkiintoista, muun muassa Vaasa-suvun hautakappeli. Puolalla ja Ruotsilla ja näin myös Suomella on aikanaan ollut noin sadan vuoden ajan yhteinen hallitsija. Mariankirkon tornista tasatunnein soitettava merkkisoitto, hejnal, tuli myös hyvin tutuksi. Krakovassa tyhjiä kirkkoja ei ole, päivittäisissä useissa messuissa on aina runsaasti ihmisiä ja harras tunnelma välittyy satunnaiselle kulkijallekin. Saimme viettää suomenkielisen luterilaisen messun Pyhän Martinuksen seurakunnan kauniissa kirkossa, joka on 1600-luvulta. Kirkon esittelyn yhteydessä selvisi, että seurakuntaan kuuluu noin 500 jäsentä ja joka sunnuntai messussa on vähintään sata henkeä. Messuaktiivisuus ei siis ole pelkästään katolinen piirre, vaan näyttää jollain erityisellä tavalla kuuluvan puolalaiseen mentaliteettiin.

Nowa Hutan kaupunginosa sijaitsee Krakovan keskustasta itään. Sen rakentamisen aloittamisesta on tänä vuonna kulunut 60 vuotta. Kaupunginosa sai nimensä terästehtaasta: Nowa Huta tarkoittaa uutta terässulattoa. Terästehtaan ympärille rakennetusta kaupunginosasta oli määrä tulla Puolan kansantasavallan näyteikkuna, sosialistisen suunnittelun helmi ja kansan onnela, jossa on kaikki: työpaikat, päiväkodit, koulut, sairaalat, urheilustadion, teatteri jne. Ateistiseen suunnitteluun ei kuulunut yhtään kirkkoa. Ensimmäinen risti Nowa Hutaan nousi 1957. Miliisit kaatoivat sen, asukkaat pystyttivät uudelleen ja tätä jatkui vuosia. Arkkipiispa Karol Wojtyla tuki nowahutalaisten tahtoa saada oma kirkko. Taistelua kesti kaksikymmentä vuotta, vaikuttava Arka-kirkko vihittiin 1977. Nykyään Nowa Hutassa on kolmetoista kirkkoa. Arka-kirkossa vieraillessamme isä Krystian esitteli muun muassa vaikuttavat ristintienasemien maalaukset, joissa kuvataan myös Puolan kansan via dolorosaa.

– Ylösnousemus on kuitenkin aina lopulta tullut Puolan kansan osaksi eri koettelemusten jälkeen, totesi isä Krystian.

Karolin jalanjäljissä

Noin 40 km Krakovasta lounaaseen sijatsee Kalwaria Zebrzydowska. Tänne Krakovan lääninherra Miko³aj Zebrzydowski perusti 1602 sanktuaarion, koska halusi antaa puolalaisille kokemuksen Jerusalemista. Kalvaario, maastoon rakennettu ristintie, käsittää kaikkiaan 42 kappelia, jotka muistuttavat Jeesuksen kärsimyksen vaiheista. Neitsyt Marian enkelien basilikan Jumalanäidin perisynnittömän sikiämisen kappelissa on Ihmeitä tekevä Jumalanäidin ikoni, jonka sanotaan vuodesta 1640 alkaen säännöllisesti vuodattaneen kyyneliä. Tässä kappelissa Karol Wojtyla kävi lapsena rukoilemassa ja myös paavina hän vieraili täällä kaksi kertaa.

Isä Raimo Kiiskinen ja lehtori Marianne Kantonen toimittivat kappelissa hetkipalveluksen. Palvelus toimitettiin suomeksi, mutta rukouksen kieli ylittää rajat. Ryhmämme lisäksi kappeliin kokoontui myös muita pyhiinvaeltajia, jotka yhtyivät hartauteemme.

Kirkon edessä on suurikokoinen Paavi Johannes Paavali II:n patsas, joka on taiteilija Czestav Dzwigajn käsialaa. Oppaamme totesi, että yleismaailmallinen tapa on, ettei patsaita pystytetä elossa oleville henkilöille, mutta Paavi Johannes Paavali II:n kohdalla on Puolassa tehty monta poikkeusta. ”Te varmasti ymmärrätte meitä puolalaisia”, totesi oppaamme kauniisti hymyillen. Ja kyllä me ymmärsimme.

Kivenheiton päässä sijaitsee pieni Wadowicen kaupunki. Oppaamme mukaan kaupungissa ei olisi mitään erityisen kiinnostavaa katsottavaa, ellei siellä olisi erääseen Wojtylan perheeseen 18.5.1920 syntynyt poika, joka sai nimekseen Karol ja joka myöhemmin vaikutti historian kulkuun. Keskeisellä paikalla sijaitsee hänen kaste- ja konfirmaatiokirkkonsa. Karol Wojtylan syntymä- ja lapsuuskoti toimii museona, jossa on taidokkaasti esille pantu, kiintoisa näyttely Karolin elämästä kehdosta (sananmukaisesti) hautaan.

Paavi Johannes Paavali II:n elämään oli merkittävästi liittynyt myös Lagiewnikissa sijaitseva Laupeuden Jumalanäidin luostari ympäristöineen, sillä juuri näillä seuduilla sijaitsi tehdas, jossa Karol Wojtyla työskenteli sodan aikana. Vuonna 2002 paavi vihki Laupeuden Jumalanäidin sääntökunnan uuden majesteetillisen basilikan. Kirkon on moderni, pyöreämuotoinen ja sen torni kohoaa korkeuksiin.

Erityisesti katolilaisille Lagiewnikin on tehnyt merkittäväksi sisar Faystyna Kowalskalle Plockissa vuonna 1931 tullut Jumalallisen laupeuden ilmestys. Tämän perusteella on tehty maalaus, joka on Lagiewnikin kirkon alttaritauluna. Maalauksessa kuvatussa ilmestyksessä on ylösnoussut Kristus, jonka käsissä ja jaloissa näkyvät ristiinnaulitsemisen merkit. Kristuksen lävistetystä rinnasta lähtee kaksi sädettä: punainen ja vaalea. Vaalea säde tarkoittaa vettä, joka merkitsee sielun vanhurskautta ja punainen tarkoittaa verta, joka on sielujen elämä. Maalauksessa on teksti: Jezu ufam tobie (Jeesus, sinuun minä luotan). Faustynan näyn mukaan maalattu pyhä kuva on painokuvina levinnyt kaikkialle katoliseen maailmaan.

Mitä on olla maan suola?

Benediktiiniluostari Tyniecissä, noin 10 kilometriä Krakovan länsipuolella Veikselin jyrkällä rantatörmällä on puolalaisen kulttuurin ja gastronomian keskus. Noudattaen ohjetta ora et labora ovat munkit asuneet ja palvelleet samalla paikalla yhtäjaksoisesti 1040-luvulta lähtien. Tosin luostari oli suljettuna 123 vuotta aikana, jolloin Puola oli poissa maailmankartalta ja Itävallan herruudessa 1700-luvun lopulta vuoteen 1918. Tyniec kulttuurikeskuksena tuottaa kirjallisuuden käännöksiä ja järjestää vuosittain urkuviikot. Se on nykyään myös ekologisesti tuotetuista elintarvikkeistaan tunnettu luostari.

Krakova kuuluu niihin entisajan vauraisiin alueisiin, joilta saatiin suolaa. Suolan etsintä, kerääminen ja kuljetus innoittivat insinöörejä ja kemistejä joka puolella maailmaa yhä uusiin keksintöihin. Wieliczkan suolakaivos Krakovan kaakkoispuolella on nähtävyytenä vertaansa vailla Parin tunnin kierroksella tutustuimme maanalaisiin suolajärviin, katselimme erilaisia taideteoksia, saimme katsauksen kaivostekniikkaan ja ihailimme suolakiteitä eri muodoissaan. Vaikuttavin nähtävyys oli kaivoksen kirkko, jossa kaikki koristelu oli suolasta. Seiniä kiersivät Jeesuksen maanpäälliseen elämään liittyvät kuvat, kaikki suolasta tehtyjä, mm. suolainen jäljennös Leonardo da Vincin Viimeisestä ehtoollisesta. Luonnollisesti siellä oli myös Paavi Johannes Paavali II:n patsas ja muita suolasta sorvattuja taideteoksia. Suolakiteiset kristallikruunut jäivät kuitenkin päällimmäisinä kaikkien mieliin.

Suolakappelissa isä Raimo Kiiskinen johdatti meidät rukoukseen lukien Matteuksen evankeliumista kohdan, joka alkaa sanoilla: Te olette maan suola.

Ettei ihmiskunta unohtaisi

Auschwitz-Birkenaun keskitysleirialueisiin tutustuminen oli viikon vaelluksemme raskain osuus. Auschwitzin portissa on irvokas teksti: Arbeit Macht Frei (Työ vapauttaa). Äärimmäinen terrori, työpakko, jatkuva kuoleman uhka ja nälkä ovat Auschwitzin karua kieltä. Pahoinpitelyt, rangaistukset ja viimeiset askeleet kaasukammioon olivat osa jokapäiväistä elämää. Leirialueen rakennuksiin on sijoitettu leirin historiasta ja vankien elämästä kertova näyttely. Hyvin koskettavaa oli katsella vitriiniä, johon oli aseteltu lastenvaatteita; somia villapuseroita, kirjailtuja mekkoja ja pieniä päähineitä. Oppaamme kertoi, että Saksan sodanjohto systemaattisesti tuhosi lapset, koska lapsissahan on tulevaisuus. Tulevaisuutta ei juutalaisilla saanut olla. Kanssamme samaan aikaan leiriä kiersi Israelin lippuihin kietoutunut nuorisoryhmä. Tämä nuorten ryhmä jäi varmasti elävänä kuvana kaikkien mieliimme.

Teloitusseinä on nykyään muistopaikka, jolle oli tuotu kynttilöitä ja kukkia. Joukossa oli yksityishenkilöiden kukkakimppuja ja yhteisöjen kukkalaitteita. Veijo Koivula johdatti muistomerkillä ryhmämme rukoukseen. Auschwitz-Birkenaun vapautuspäivää 27. tammikuuta vietetään nykyisin vainojen uhrien muistopäivänä. Hiljaisina ja mietteliäinä palasimme Krakovaan. Tätä emme saa milloinkaan unohtaa.

Vaelluksemme lauantain aamuna meillä oli kunnia saada tavata Krakovan arkkipiispa, joka otti meidät vastaan residenssissään. Kardinaali Stanis³aw Dziwisz työskenteli pitkään Paavi Johannes Paavali II:n läheisenä avustajana ja yksityissihteerinä. Kokoonnuimme hartauteen kappeliin, jossa Karol Wojtyla vihittiin aikanaan diakoniksi. Kardinaali haastatteli Paola Pasinatoa ja Sarah Ricciä neokatekumenaalisen tien tilanteesta Suomessa. Myös ekumenia Suomessa nousi keskusteluun. Kardinaali korosti puheessaan Sanan ja elämän tärkeää todistusta. Meidän on tuotava kristinusko ekumenian hengessä nykyiseen yhteiskuntaan. Tärkeintä on, että todistamme omalla elämällämme.

Kirkkaan vuoren madonna

Czestochowassa sijaitseva Jasna Góra on Puolan tärkein pyhiinvaelluskohde ja myös itsenäisyyden symboli. Vuosittain lähes viisi miljoonaa pyhiinvaeltajaa käy luostarissa, joka on Opolen ruhtinas Vladislavin vuonna 1382 perustama. Unkarista tulleet pauliinilaismunkit nimesivät luostarin Budassa sijainneen samannimisen luostarinsa mukaan Jasna Góraksi, kirkkaaksi vuoreksi. Vuonna 1384 Opolen ruhtinas lahjoitti luostarille Jumalanäidin eli Mustan madonnan ikonin.

Luostari linnoitettiin vuosina 1620–1624. Se kesti maahan hyökänneen Ruotsin kuusi viikkoa kestäneen piirityksen 1655. Linnaa puolusti 250 miestä, kun vastassa oli 4 000 hyökkääjää. Piirityksen jälkeen kuningas Jan Juhana juhlallisella valalla julisti Neitsyt Marian Puolan suojeluspyhimykseksi ja kuningattareksi. Luostari kesti myös seuraavat piiritykset. Vuonna 1717 Musta madonna kruunattiin Puolan kuningattareksi paavin suostumuksella.

Kappeli, jossa Mustaa madonnaa säilytetään on myös kokenut useita tulipaloja, mutta aina on ikoni saatu pelastetuksi. Mustan madonnan kasvoissa on kaksi arpea, jotka ovat syntyneet siitä kun ikoni oli 1430 joutunut varkaiden käsiin ja sen takaisin saamisesta taisteltiin.

Paavi Johannes Paavali II:lle Czestochowan madonna merkitsi myös paljon. Hän on lahjoittanut kirkolle stolansa, jossa on veritahroja. Se oli hänen päällään silloin kun hän joutui murhayrityksen kohteeksi. Hän halusi kiittää madonnaa suojeluksesta ja lahjoitti kirkkoon myös kultaisen ruusun.

Musta madonna ei kommunismia karkottanut, mutta piti toivoa yllä. Syvästi katolisessa maassa ateismi ja tieteellinen kommunismi eivät koskaan pystyneet murtamaan kristinuskon otetta. Kun Itä-Euroopassa 1980-luvulla jälleen alkoi liikehdintä vapauden puolesta, ensimmäisenä oireili juuri Puola. Katolinen kirkko oli Puolan solidaarisuusliikkeen henkinen selkäranka. Kaikki muistamme Lech Walesan takin rintapielessä olleen pinssin, jossa nimenomaan tämä Musta madonna oli kuvattuna. Puolalaiset kantavat myös juhlakulkueissa Mustan madonnan kuvaa. Kuvan kantaminen oli kommunismin tiukkoina vuosina välillä kielletty, mutta ei se tahtia haitannut. Silloin kannettiin tyhjiä kehyksiä!

Jasna Goran Musta madonna on kristinuskon varhaiselta ajalta. Tyyliltään se edustaa bysanttilaista hodigitria (opastaja)-ikonityyppiä 500–700-luvuilta. Jumalanäiti osoittaa kuvassa kädellään Kristusta. Bysanttilaisessa kuvaustavassa Kristus istuu ryhdikkäänä kuin pieni aikuinen äitinsä vasemmalla käsivarrella.

Jasna Goran vierailu jäi ikimuistoisena mieleen. Kaikesta huomasi, että se on katolilaisille merkittävä paikka. Vaeltajia oli todella paljon ja runsaasti myös ensikommuunioon osallistuvia lapsia, tytöt valkoisiin pukuihin ja huntuihin sonnustautuneina ja pojat juhlapuvuissaan.

Jasna Gorassa käynti oli niin vaikuttava, että sulatteluksi moni meistä vaipui mukavaan horrokseen bussin hyrrätessä kohti Varsovaa. Herääminen tapahtui miellyttävällä tavalla, kun Marianne Kantonen herätteli ryhmäämme alustuksellaan ikoneista. Sopiva sauma, sillä juuri olimme saaneet tutustua yhteen jakamattoman kirkon ajalta peräisin olevaan merkittävään ikonin.

Teologikoulusta ekumeenisella pohjalla

Tutustuminen teologiseen koulutukseen oli ensimmäisenä ohjelmassa vaelluksemme Varsovan osiossa. Hengellinen akatemia on jatkoa protestanttiselle teologiselle tiedekunnalle ja ortodoksiselle osastolle, jotka ensimmäisen maailmansodan jälkeen perustettiin Varsovan yliopiston yhteyteen. Ortodoksisen osaston toimintaa ei aloitettu uudelleen toisen maailmansodan päättymisen jälkeen ja protestanttinen tiedekunta erotettiin yliopistosta vuonna 1954. Vanhakatolisen kirkon piispojen johdolla aloitettiin Kristillinen teologinen akatemia, johon liittyi vuonna 1957 ortodoksinen osasto. Tästä alkaen akatemiassa on ollut kolme osastoa: protestanttinen, vanhakatolinen ja ortodoksinen. Akatemia on ainoa ekumeenisella pohjalla toimiva teologinen korkeakoulu Euroopassa.

Vuoden 1989 Puolan poliittisten muutosten myötä sallittiin korkeakouluille laajempi autonomia ja 1991 Kristillinen teologinen akatemia sai uudet säännöt ja näin opiskelijat saivat mahdollisuuden laajemmin vaikuttaa päätöksentekoon. Akatemia alkoi kutsua myös ulkopuolisia professoreita luennoimaan ja näin mahdollistettiin myös tohtoriopinnot 1994 alkaen. Tällä hetkellä akatemiassa on 800 opiskelijaa, joissa myös muutamia katolilaisia. He opiskelevat opettajalinjalla.

Vierailu akatemiaan oli mielenkiintoinen ja vastaanotto oli erittäin ystävällinen. Talo vaikutti elinvoimaiselta ja opettajat innostuneilta. Opiskelijoita emme tavanneet kuin ohimennen. Tilat olivat ehkä vähän liian ahtaat ja uudistuksen tarpeessa.

Neokatekumenaalisen tien varrelta

Vaellukseemme liittyi merkittävä mahdollisuus saada tutustua katolisen kirkon neokatekumenaalisen tien toimintaan Krakovassa ja Varsovassa. Puolassa neokatekumenaalisen tien ryhmiä on huomattava määrä. Saimme olla neljän eri ryhmän vieraina.

Oululaisille neokatekumenaalinen toiminta on tuttua, koska ensimmäinen maahamme tullut neokatekumenaalinen lähetysperhe on juuri Paola ja Oskar Pasinaton perhe, joka 1980-luvun puolivälissä asettui Ouluun. Oulun katolisen seurakunnan Nasaretin Pyhän Perheen kirkko on neokatekumenaalisen tien suuntaviivojen mukaan suunniteltu ja toteutettu. Kirkossa on myös Paavi Paavali II:n lahjoittama Jasna Goran Mustaa madonnaa esittävä ikoni.

Neokatekumenaalisen tien liturgiassa rytmikkäällä laululla ja instrumentaalimusiikilla on merkittävä osuus. Liturgiaa johtavat papit, Raamatun tekstejä luetaan ja myös opetuspuheita kuullaan. Seurakunnalle annetaan niin ikään mahdollisuus kertoa mietteitään sanan äärellä. Neokatekumenaalinen tie juontaa myös juurensa vuoteen 1964 ja Madridiin, Palomeras Altasin parakkiasujaimistoon, jossa herra Francisco (Kiko) Argüello ja neiti Carmen Hernández aloittivat työnsä niiden köyhien pyynnöstä, joiden luona asuivat. He alkoivat julistaa heille Jeesuksen Kristuksen evankeliumia.

1960-luvulla tapahtui paljon, se oli uudistuksen aikaa myös esimerkiksi Suomen ev.-lut. kirkon nuorisotoiminnassa, kun gospel tuli vauhdilla nuorteniltoihin, ja kitaran tuomista kirkkoon välillä paheksuttiin. Tuosta ajasta kumpuavat hyvin suositut Nuoren seurakunnan veisut.

Ilman 1960-luvun koko läntistä maailmaa koskettanutta muutosliikettä ei olisi 1980-luvun lopun uudistuksiakaan.

Lunastajan äiti

Tutustuminen Varsovan Redemptoris Mater (Lunastajan äiti) -seminaariin oli kiinnostava kokemus. Näitä seminaareja on eri puolilla maailmaa ja ne ovat neokatekumenaalisen tien kouluja, jotka kouluttavat pappeja ja perheitä lähetystyöhön kaikkialle maailmaan. Rehtori Alojzij Oberstar toivotti ryhmämme lämpimästi tervetulleeksi. Hän kertoi työskennelleensä monessa Euroopan maassa ja kokevansa lähtemisen aina etuoikeutena.

Seminaarirakennus oli suuri kompleksi, joka on valmistunut osissa ja rakennustyöt ovat edelleen osittain kesken. Suunnittelija on arkkitehti Mattia del Prete ja taiteellinen konsultti Kiko Argüello. Rakentaminen oli aloitettu vuonna 1994. Isä Alojzij kiitti erityisesti kardinaali Józef Glempiä siitä, että seminaari oli voitu perustaa ja rakentaminen aloittaa.

Tutustuimme rakennuskompleksiin, jossa sakraalisuus näyttäytyy modernin arkkitehtuurin keinoin. Symboliikkaa on kaikkialla; teologiaa ja hengellisyyttä. Arkkitehtuuri antaa silmän levätä ja aina löytyy jotain sopusointuista, kaunista katseltavaa.

Vierailuumme seminaarissa liittyi Puolan priimaksen, kardinaali Józef Glempin tapaaminen. Hän osoittautui rauhalliseksi, miellyttäväksi ja varsin ystävälliseksi. Kardinaali suorastaan säteili myönteistä elämänasennetta ja lempeyttä.

Ilahduttavaa oli tavata myös opiskelijoita, jotka olivat nuoria, iloisia ja osaavia. Yhteinen ateria ei ensimmäisenä tule painumaan unohduksiin. Ateria edusti italialaista ruokaperinnettä parhaimmillaan. Seminaarilaiset toimivat ammattitaitoisina tarjoilijoina. Heidän ripeää, ammattitaitoista toimintaansa oli ilo seurata. Yhteisöllisyys oli vahvasti aistittavissa. Myös heidän eloisan kvartettinsa professionaaliset esitykset soivat yhä kauniina korvissamme.

Valloittava Varsova

Viimeinen vaelluspäivämme toteutettiin tutustumalla 1,7 miljoonan asukkaan Varsovaan. Pommerin ruhtinaalle kuulunut Varsova liitettiin vuonna 1526 Puolan kuningaskuntaan. Vuonna 1569 parlamentti ja vuonna 1573 kuninkaanvaali siirrettiin Varsovaan. Kaupunki tuli pääkaupungiksi, kun kuningas Sigismund III Vaasa siirsi hovinsa Krakovasta sinne politiikan painopisteen siirryttyä itään ja pohjoiseen Puolan ja Liettuan liiton myötä.

Lazienkin puisto on yli 70 hehtaarin kokoinen hurmaava alue aivan kaupungin keskellä. Alun perin tämä oli Masovian ruhtinaiden riisitarha. Kukkaistutukset ovat huikaisevan kauniit, samoin vesialueet. Rakennuksia on runsaasti, on palatsia ja paviljonkia. Riikinkukot taapertavat omistajan elkein pitkin nurmikoita. Saimme jopa pyrstönavausnäytöksen.

Kävimme myös Varsovan Gheton muistomerkillä, joka sai muuten niin iloisen ryhmämme varsin mietteliääksi ja hiljaiseksi.

Vanhakaupunki on upeata katsottavaa, varsinkin kun tietää, että kaupunki oli täysin raunioina toisen maailmansodan jälkeen. Raunioista on kuvia kaupungintorin laidassa. Kaupunki on rakennettu vanhan mallin mukaan ja toteutus tapahtui 1946–1974. Saavutus on hämmästyttävä ja kunnioitettava. Ei ole itsestään selvää, että uusrakentaminen toteutetaan näin pieteetillä ja vanhaa kunnioittaen. Valloittava Varsova oli kauneudessaan yllätys. Olin varautunut siihen, että rakennuskannassa näkyisi sosialistinen realismi laajemmin, mutta näin ei suinkaan ollut.

Söimme päätöslounaan lehtipuiden varjostamalla terassilla. Puola oli viikon päivät esittäytynyt kiintoisana historian ja nykypäivän näyttämönä, jossa kirkollinen elämä on erityisen vitaalia. Aterian kuluessa kertailimme vaelluksen runsasta antia. Kiitollisina totesimme järjestelyjen oivallisen toimivuuden. Oli ollut ilo saada vaeltaa Puolassa juuri tänä vuonna, sillä käänteentekevästä vuodesta 1989 oli kulunut kaksikymmentä vuotta. Muutos on mahdollinen ja on hyvä muistaa Paavi Johannes Paavali II:n usein toistamaa ylösnousemustervehdystä: Älkää pelätkö! Ylösnousemusilo karkottaa pelon, joka kuluttaa ja hajottaa. Tilalle tulee kunnioitus Kaikkivaltiasta kohtaan.

Mikäli yksityiskohdat kiinnostavat, lue matkapäiväkirjani alla.

Sirpa-Maija Vuorinen