Ikonimaalauskurssi sai 14.12.2009 Suomen Ekumeenisen Neuvoston apurahan
Kuvataiteilija Tiina Malinen-Woodward ja ikonimaalauksen opettaja Antti Narmala saivat Suomen Ekumeeniselta Neuvostolta apurahan ikonimaalauskurssia varten. Ikonimaalauskurssi ”Katso ikonia” järjestetään yhdessä Taidemaalariliiton kanssa kesällä 2010 Porvoossa ja toteutetaan ekumeenisessa hengessä. Ikonikurssin tarkka ajankohta varmistuu myöhemmin kevään aikana.
Kurssi suunnataan ammattitaiteilijoille, joita perehdytetään ikonimaalauksen ilmaisuun ja tekniikkaan. Kurssilla tutustutaan ikoniteologiaan ja keskustellaan ekumeenisessa hengessä uskonnon merkityksestä omalle taiteelle.
Kurssin järjestämistä varten taiteilijat saivat 3 000 euron suuruisen apurahan Myllyjärven ekumeenisen keskuksen isä Robert de Caluwén muistorahastosta, jonka pääoma karttui Isä Robertin muiston kunnioittamisesta hänen hautajaisiinsa liittyen.
Isä Robert de Caluwé kuoli 91-vuotiaana 21.4.2005. Hänen elämäntyönsä merkitys suomalaiselle ekumenialle ja taide-elämälle oli merkittävä. Moni ikoninmaalaussukupolvi ehti saada oppinsa häneltä. Hän oli myös ekumeenisen rukousviikon aktiivi ja juurrutti perinteen maahamme.
Lisätietoja: Sirpa-Maija Vuorinen p. 09 1802 369 tai