SUOMEN EKUMEENINEN NEUVOSTO

EKUMENISKA RÅDET I FINLAND

FINNISH ECUMENICAL COUNCIL

Piispa Teemu Sipon avauspuheenvuoro 

 

Suomalainen elämänmuoto on muuttunut nopeasti monikulttuurisemmaksi kuten kaikkialla Euroopassa. Maahanmuuton myötä eri uskontojen kannattajien joukko on monipuolistunut ja laajentunut myös Suomessa.  Internet on kuitenkin valtaväylä, jota pitkin kaikki mahdolliset katsomukset ja uskonnot ovat kaikkialla siellä missä nettiin pääsee riippumatta omasta asuinalueesta. Nyt on tullut aika jolloin myös Suomessa on syytä ymmärtää arkipäivässäkin eri uskontoja ja kristinuskon muotoja.

 

Uskonnot pyrkivät hyvään elämään ja rauhanomaiseen elämänmuotoon. Tässä pyrkimyksessä on merkittävää, että lapset ja nuoret saavat kasvatuksen ja koulutuksen kautta riittävän ymmärryksen siitä, mitä he itse ja ystävät edustavat katsomuksellisesti.

 

Tietämättömyys ja kritiikittömyys ovat vaarallisia ilmiöitä sivistyneen yhteiskunnan kannalta.  Uskonnolliseen populismiin ja kärjistyksiin on helppo lähteä mukaan jos oma identiteetti ja tieto muista ovat hataria. Kouluopetus on Suomessa onnistunut Pisa-tulosten perusteella varsin hyvin. Siinä koulussa uskonto on ollut yksi oppiaine muiden joukossa.  Kouluissa tapahtuvan oman uskonnonopetuksen eräs tärkeä piirre on ryhmä, jossa on turvallista olla kriittinen myös omaa uskonnollista ajattelua kohtaan.  Suuressa eri uskontoa edustavien ryhmissä tämä olisi vaikeampaa jo psykologisista syistä. On merkittävää että suomalainen yhteiskunta on tukenut tällaisen ajattelun oppimista. Kun osaa olla kriittinen omia ajatuksiaan kohtaan, ymmärtää myös muiden katsomusten merkityksen. Ne eivät vähennä oman uskonnon merkitystä vaan pikemminkin rikastuttavat elinpiiriä. Kun kyky tarkastella omaa on kehittynyt tähän suuntaan, on helppo vastustaa yhteiskuntarauhaa kärjistäviä populistisia uskonnollisia näkemyksiä. Dialogi on mahdollinen kun tuntee omaansa ja muita.

 

Lasten kasvatuksessa esimerkiksi varhaiskasvatuksen alueella on ensiarvoisen tärkeää ja ihmisoikeuksia kunnioittavaa, että lapset saavat vanhempiensa arvojen mukaista kasvatusta. Ihminen on luonteeltaan uskonnollinen ja se liittyy vahvasti arvomaailmaan. Suomen väestöstä suurin osa kuuluu johonkin uskontoon. Tällöin olisi merkillistä jos varhaiskasvatuksen dokumenteissa ja suunnitelmissa ei mainittaisi uskonto-sanaa tai edes tunnustettaisi ilmiön vaikuttavuutta. Tällöin maailmassa keskeinen kasvatuslähtökohta yritettäisiin lakaista maton alle.

 

Lukiotasolla opitaan asiatietojen lisäksi monia taitoja. Uskontoon liittyvät tiedot ja taidot ovat ensiarvoisen tärkeitä tämän päivän maailmassa. Suomessa uskonnoilla on läheinen yhteys ja ekumenia ovat arkipäivää kirkkokuntien välillä. Sen osoittaa, että lähtökohtaisesti olemme valmiit elämään erilaisten näkemysten keskellä. Erilaisuuden arvostaminen edellyttää tietoa, mutta myös taitoa ajatella asioista laajasti ja monipuolisesti. Usein sellainen ajattelun tapa kytketään aikuisuuteen. Uskontoon liittyvän ajattelun kypsymisen kannalta lukio on merkittävä mahdollisuus. Nykyisin oman uskonnon opetus on taannut myös tätä tarvetta. 

 

Tarvitsemme aikuisen tasolla olevaa dialogia ja luontevaa uskonto-ilmiön tarkastelua, jotta ihmisten olisi hyvä elää yhdessä.

 

Opetusministeri on ilmoittanut perustavansa työryhmän pohtimaan oman uskonnonopetuksen korvaamista uskontotiedon ja etiikan opetuksella.  Ekumeeninen yhteisö on ollut tyytyväinen nykyiseen uskonnonopetuksen ratkaisuun.  Nykyinen toimintamalli tunnetaan ja sen pohjalta on mahdollista kehittää oppiainetta ja sen sisältöjä. Liittämällä kaikkien uskontojen oppilaat samaan opetusryhmään vaikeutetaan oman uskonnon tarkastelun oppimista. On psykologisesti vaikeaa olla ryhmässä, jossa ei voi ilman ristiriitojen pelkoa suhtautua omaansa ihmetellen ja kyseenalaistaen. Se kyky tarvitaan dialogin mahdollistumiselle.

 

Jostain syystä poliittisessa kasvatus- ja koulutusasioiden kentässä ei viime aikoina ole kutsuttu uskontojen asiantuntijoita mukaan työskentelyyn esimerkiksi varhaiskasvatuksen tai lukion tuntijaon suhteen. Onko tämä opetus- ja kulttuuriministeriön tietoinen linjanmuutos vai nolo kömmähdys? Perustuuko tämä arvoille, joissa ummistetaan silmät todellisuudelle? Esimerkiksi yli neljä miljoonaa Suomen kansalaista kuuluu evankelis-luterilaiseen kirkkoon. Tällaisen enemmistön ohittaminen on poliittisestikin lyhytnäköistä toimintaa.

 

Enemmistön lisäksi on tärkeää huomioida myös vähemmistöt. Jos uskonnonopetuksen mallin muuttamista tarkastellaan, niin sitä tuskin voidaan tehdä ilman uskontojen edustajia.  Jos uskontojen osaaminen olisi poissa uuden kehittämisestä, ajaudutaan alueelle jolla voi olla kauaskantoiset vaikutukset koko suomalaisen elämänmuodon kannalta.  Se, että on jonkun uskonnon kannattaja, ei voi olla este kehitystyöhön osallistumiselle, etenkin kun asiantuntemus uskonnosta on omakohtaisesti koettua ja elettyä.

 

Suomalaisessa yhteiskunnassa vähemmistöjen asema on osa koulutuspolitiikkaa ja arvoperustaa. Tällaista näkökulmaa edustaa esimerkiksi ruotsinkieli ja ortodoksinen uskonnonopetus kouluissa. Uskontokysymyksissä on huomattava että selkeä enemmistö kuuluu luterilaiseen kirkkoon. Tällöin olisi myös outoa jos enemmistöä ei kuultaisi.

 

Ekumeenisesti elämme hyvin mutkattomasti Suomessa. Siinä voisi olla jotakin mallia kasvatukselle ja koululle millaiseen tilaan voisi pyrkiä. Jaamme samanlaisuutta ja erilaisuutta. Yhdessä olemme enemmän ja rikastutamme toisiamme. Mikään muu ei voi olla tulevaisuuden uskonto- ja koulutuspolitiikan tavoite. Nyt tehtävät ratkaisut eivät voi olla uskontoa sivuuttavia, sillä se on keskeinen osa arvoperustaamme ja elämänmuotomme pohjaa.

 

Piispa Teemu Sippo SCJ, SEN:n kevätkokous 18.4.2013



Lahjoitukset - Donationer
Pienkeräysnumero - Insamlingsnummer: Suomi Ahvenanmaata lukuunottamatta /Finland förutom på Åland RA/2020/1618
Suomen Ekumeeninen Neuvosto / Ekumeniska Rådet i Finland       Eteläranta 8 / Södra kajen 8            PL / PB 210          00131 Helsinki / Helsingfors