SUOMEN EKUMEENINEN NEUVOSTO

EKUMENISKA RÅDET I FINLAND

FINNISH ECUMENICAL COUNCIL

Vihapuhe, uskomuspuhe ja kristillinen rakkaus  - SEN:n kevätseminaari

SEN:n kevätseminaarin 26.4.2019 teemana oli Puhumme hyvää toisista  ja se tarkasteli vihapuheen vaikutusta yhteiskunnan turvallisuuteen sekä uskomusten vaikutusta vihapuheen syntymiseen. Seminaariaiheen taustalla on SEN:n yhteiskunnallisten kysymysten jaoston työskentely aiheen parissa viime vuosina. Jaosto yhtenä tavoitteena on ollut herättää sisäistä keskustelua vihapuheesta kirkoissa ja muistuttaa, että väärän tiedon levittäminen oman tai toisen yhteisön jäsenistä ja epäkunnioittavasti puhuminen eivät kuulu yleiseen eettiseen toimintaan tai käyttäytymiseen eivätkä kristilliseen ja ekumeeniseen käytäntöön.

 

”Vihapuheen ja vihatekojen lisääntyminen on ilmiö, mihin pitää puuttua etenkin lasten ja nuorten elämän piirissä. Vanhemmat ja julkisuuden henkilöt ovat avainasemassa, mutta myös kirkoilla ja uskonnollisilla yhteisöillä on merkittävä ja laaja vaikutusmahdollisuus yhteiskuntamme keskustelukulttuuriin. Kirkkojen tulisikin entistä enemmän kiinnittää huomiota vihapuheen vähentämiseen. Se edellyttää, että kirkot antavat esimerkin ja karsivat ensin omasta piiristään vihapuheen.”, totesi avauspuheenvuorossaan yhteiskunnallisten kysymysten jaoston puheenjohtaja Risto Pontela.

 

Seminaaripuhujat Sisäministeriön maahanmuutto-osaston osastopäällikkö Jorma Vuorio ja Valviran ylijohtaja Markus Henriksson toivat valtiovallan näkemyksiä Suomen sisäisestä turvallisuudesta, vihapuheesta ja uskomuspuheesta.

 

Vuorio huomautti, että kaikki vihainen puhe ei ole vihapuhetta. Politiikasta ja muuta julkisesta asioidenhoidosta tulee voida keskustella kriittisesti ja kärkevästikin sananvapauden rajoissa. Vihapuheelle ei ole yksioikoista määritelmää. Rikosoikeudellisesti rangaistavaa vihapuhetta ovat kaikki ilmaisumuodot, jotka levittävät tai oikeuttavat etnistä vihaa, ulkomaalaisvastaisuutta, antisemitismiä tai muuta vihaa, joka pohjaa suvaitsemattomuuteen. Vihapuhe on uhkaava ja loukkaavaa ilmaisua, joka kohdistuu yksilön tai ryhmän syrjintäkiellon alaisiin ominaisuuksiin, joita ovat sukupuoli, ikä, alkuperä, kieli, uskonto, vakaumus, mielipide terveydentila, vammaisuus tai muu niihin rinnastettava ominaisuus.

 

Seminaarin ekumeenisessa paneelissa TT Mika K. T. Pajunen anglikaanisesta kirkosta johdatteli keskustelijat pohtimaan, miten kirkoissa voidaan siirtyä hyväpuheeseen. Keskustelemassa olivat johdon konsultti Tuovi Haikala (ort.), kapteeni Kaisa Mäkelä-Tulander (Pelastusarmeija), Kotimaa-lehden päätoimittaja Mari Teinilä (lut.) ja veli Gabriel Salmela OP (kat.).

 

Panelistien puheenvuoroista nousivat kristillisen perinteen vastavoimat yhteiskunnan kovien arvojen ja taloudellisen kilpailun luomille rakenteellisille ongelmille, joka johtaa vihaan. Vihapuheen rinnalla valepuhe ja vähättelevä puhe ovat saman asian lievempiä ilmentymiä.


Mitä on vihainen puhe kristillisissä yhteyksissä?

Valitettavan usein epäasiallinen käytöstä ja vihaista puhetta esiintyy myös kristillisissä seurakunnissa. Kirkollinen vihainen puhe näyttäytyi keskustelijoille erityisesti satuttavana, tuomitsevana puheena, jossa toisen mielipiteet sivuutetaan väärinä niihin edes tutustumatta. Voidaan sanoa, että helvetillä pelottelu ja tuomiolla uhkailu ovat kristittyjen oma vihapuheen muoto.

Oleellista on tunnistaa syyt vihan taustalla

Oleellista on tunnistaa syyt, jotka nostattavat vihan pintaan niin, että se purkautuu epäasiallisena käytöksenä ja jopa vihapuheena. Tähänkin keino voi olla empatia: asettumalla toisia jyrkästi tuomitsevan ihmisen asemaan voimme ymmärtää hänen käytöstään. Tarve tuomita kumpuaakin tuomituksi tulemisen pelosta. Jumalan tuomion pelossa ihminen voi kokea, että tuomitsematta jättäminen johtaa siihen, että Jumala vie siunauksen pois seurakunnalta.

 

- Minkälaista jumalakuvaa välitämme lapsille ja nuorille on oleellinen kysymys, totesi kapteeni Kaisa Mäkelä-Tulander.

Miten siirrymme hyvän puhumiseen?

Kapteeni Kaisa Mäkelä-Tulander kertoi omassa työssään keskeisiä tavoitteita olevan heterogeeniseen yhteisöllisyyteen rohkaiseminen ja yhteyksien etsiminen erilaisten ihmisten ja eri kirkollisten suuntausta välillä. Pelastusarmeijan olemassa olemisen oikeutus Kristuksen kirkossa on olla kirkko kirkottomille, olla yhteisö sellaisille, jotka eivät löydä paikkaansa muissa yhteisöissä.

 

Myötätunnon ja kuuntelutaidon lisäksi tarvitaan myös vastuunkantoa.

- Sivistykseen ja täyteen aikuisuuteen liittyy vastuu. Kaikki sanamme ja tekomme ovat valintoja. Minkälaista teoista ja sanoista haluamme olla vastaamassa?, kysyi Tuovi Haikala.

 

- Meillä ei ole varaa olla ylimielisia tai vähättelvä toisia kohtaan eikä levittää väärää tietoa, totesi Mari Teinilä.

 

Veli Gabriel pohti, voisiko keskiaikainen skolastisen keskustelumetodi olla avuksi keskustelukulttuurin parantamisessa. Metodissa valitusta teemasta tarkastellaan ja merkitään ylös sekä puoltavat että vastustavat argumentit mahdollisimman totuudenmukaisesti. Seuraavassa vaiheessa näistä näkemyksistä muodostetaan synteesi ja yhteisymmärrys. Tämä metodia käytetään myös ekumeenisessa dialogissa, jossa pyritään ymmärtämään eri näkemykset mahdollisimman oikein ja siten päästään lähemmäksi yhteisymmärrystä.

 

- Asiallisen väkivallattoman viestinnän keinoin voimme antaa erilaisille ihmisille turvallisen yhteisön, jossa erilaiset mielipiteet voivat tulla kuulluiksi. Mitä heterogeenisempia yhteisömme ovat, sitä enemmän meidän on opeteltava huomioimaan toisia, pohti kapteeni Kaisa Mäkelä-Tulander.

 

Hyväpuheen edellytys on, että annamme aikaa toisen kuuntelemisille, totesi Mika K. T Pajunen paneelikeskustelun lopuksi.








Kristityn kutsumuksena on siunata, ei kirota

SEN:n varapuheenjohtaja, piispa Matti Repo veti loppupuheenvuorossaan yhteen aamupäivän antia. Kaikki vihainen puhe ei ole vihapuhetta, kriittiselle keskustellulle voi olla myös paikkansa. Vihapuheeksi voi muuttua sellainen kritiikki, joka asioiden sijaan kohdistuukin henkilöön tai ihmisryhmään heidän ominaisuuksiensa takia. Kirkolliseksi vihaiseksi puheeksi piispa Repo luonnehti puhetta, jossa puhuja omasta mielestään tuntee totuuden Jumalasta eikä näe tarvetta eikä velvoitetta kuunnella tai oppia toisilta.

Piispa totesi myös, että suomalaisessa yhteiskunnassa on paljon tekijöitä, jotka luovat tasavertaisuutta ja yhteenkuuluvuuden kokemusta ja keskinäistä luottamusta. Näitä tekijöitä, jotka sitouttavat ihmisiä toisiinsa tulisi vahvistaa.

 

Piispa Repo nosti esiin siunaamisen ja kiroamisen eron. Latinan kielessä siunaus tarkoittaa kirjaimellisesti hyvän puhumista (benedictio), kirous pahan puhumista (maledictio). Kristityn kutsumuksena on siunata, ei kirota. Ihminen ei voi lausua toiselle kadotustuomiota, vaan hänen osanaan on rukoilla itselleenkin armoa ja pelastusta.


Suomen Ekumeeninen Neuvosto / Ekumeniska Rådet i Finland       Eteläranta 8 / Södra kajen 8            PL / PB 210          00131 Helsinki / Helsingfors           Puh / Tfn +358 40 1425 190