SUOMEN EKUMEENINEN NEUVOSTO

EKUMENISKA RÅDET I FINLAND

FINNISH ECUMENICAL COUNCIL

Yhteyden juhlaa Helsingissä 25.1.2014

Viisikymmentä vuotta sitten otettiin ensiaskelia Ekumeenisen rukousviikon viettämisessä maassamme. Helsingissä tätä merkkipaalua juhlittiin perinteisellä rukousvaelluksella, joka huipentui yhteyden juhlaan Vanhassa kirkossa. Vaellukseen osallistui kuutisenkymmentä henkilöä ja Vanhassa kirkossa juhlaväkeä oli parisen sataa. Rukousvaellukset toisten kirkkokuntien sakraalitiloihin eivät vielä viisikymmentä vuotta sitten olleet itsestäänselvyys. Niitä jopa saatettiin paheksua, mutta nykyään on, Luojan kiitos, toisin. Tämä tuli todistetuksi juhlavaelluksellakin.

 

Ristisaatot ja kirkkovaellukset ovat maamme Ekumeenisen rukousviikon näkyvintä perinnettä. Vaikka kyseessä voi olla vuoden kylmin viikko, juuri nämä ekumeeniset kulkueet ovat maailmanlaajuisen rukousviikon erityisen suomalainen piirre. Vaelluksia toteutetaan useilla maamme paikkakunnilla. Vielä perjantaina laski elohopea Helsingissäkin jopa 20 pakkasasteeseen, mutta lauantaina oli jo leudompaa. Aivan taivaallisen hyvä vaellussää, sopiva pakkanen ja tuuletonta.

 

Rukousvaelluksen alkupiste oli Pyhän Kolminaisuuden kirkossa, jossa isä Lars Ahlbäck toimitti rukouspalveluksen. Maija Nuorteva toimi kanttorina. Rukoukseen johdattivat myös katolinen teologian opiskelija Federico Spano ja Adventtikirkon pastori Sakari Vehkavuori.

 

Isä Lars valotti ennen vaelluksen alkua hieman ortodoksista palvelusperinnettä. Kirkoissa yleensä seisotaan, koska seurakunta on koko ajan vaelluksella. Se, että pappi välillä kääntyy kohti ikonostaasia, ei suinkaan tarkoita, että pappi kääntäisi seurakunnalle selkänsä, vaan hän kääntää katseensa kohti orienttia, jota kohti muun seurakunnan katse jo onkin.

 

Kulkue järjestäytyi ikonein, julistein, lipuin ja ristein. Rukousvaelluksessa risti kulkee ensimmäisenä. Ristiä seuraten seurakunta vaeltaa kautta kaupungin katujen kohti seuraavaa rukouspistettä. Saavuimme Studium Catholicumin kauniiseen kappeliin, jossa dominikaani-isä Antoine Lévy toimitti rukoushetken. Yhdyimme kaikki vanhaan kirkon rukoukseen: Terve Maria, armoitettu, Herra sinun kanssasi. Siunattu sinä naisten joukossa ja siunattu kohtusi hedelmä Jeesus. Pyhä Maria, Jumalan äiti, rukoile meidän syntisten puolesta nyt ja kuolemamme hetkellä. Aamen. Rukoukseen johdattivat myös pastori Marketta Antola Vuosaaren ev.lut. seurakunnasta ja baptistipastori Jari Portaankorva.

 

Ja jälleen vaeltamaan ristin johdattamana. Pitkälle ulottuvana rukousjonona vaelsimme pitkin Aleksanterinkatua, jossa lauantain vilinässä liikkuva väki seurasi kulkuettamme myönteisesti kiinnostunein ja ihmettelevin katsein.

 

Annankadun Adventtikirkkoon saavuttuamme näyttäytyi Kristuksen kirkon moninaisuus ja rikkaus uudella tavalla. Seinää, jota perinteisissä vanhoissa kirkkotiloissa kutsutaan alttariseinäksi tai ikonostaasiksi, peitti laaja, vaikuttava puna-mustasävyinen Marimekon Kaivo-kangas. Ja hetken kuluttua Kaivo-seinän eteen asettui maahanmuuttajista koostuva ylistysryhmä, jonka rytmikäs ylistys sai meidät yhtymään iloisiin rytmeihin: There is no crying any more, we’ll see the King, hallelujah...

 

Pastori Sakari Vehkavuori johdatti rukoukseen ja niin ikään luterilaisen kirkon pappi Hans Krause, joka toimi myös hartaushetken pianistina.

 

Juhlan huipennus Vanhassa kirkossa

 

Vaellus jatkui kohti Vanhaa kirkkoa. Saavuttuamme oli tarjolla kahvia, mehua ja pientä suolaista. Upea vieraanvaraisuuden ele, sillä kylmässä säässä vaeltaminen olikin jo laskenut ruumiinlämpöä.

 

Palvelus alkoi klo 16 vaikuttaville Taizén rukouslauluilla, oi, tule Pyhä Henki, sinä liekki rakkauden… Piispa Irja Askola lausui johdantosanat, joissa hän viittasi siihen, että palvelukseen on tultu vaeltaen kautta Helsingin katujen. Kristitty on ja elää tiellä, liikkeellä ollen, joku jaloillaan, joku mielessään.

– Jumalan ydinviesti on: Tervetuloa koko elämäsi kanssa. Maisemat vaihtuvat, mutta Jumalan perusviesti on: tervetuloa!

 

Vanhan kirkon kappalainen Arto Antturi kertoi juhlan kulusta ja toi esille myös sen, että kun Helsingissä on yhteistä ekumeenista rukousta ollut jo viisikymmentä vuotta, on tämänkin toiminnan piirissä entisiä nuoria. Heistä yksi on rovasti Liisa Tuovinen.

 

Liisa Tuovinen toi tervehdyksen muistellen oman ja ikätoveriensa aikaa Helsingin seurakuntien nuorina. Hän kuljetti kuulijoita Helsingin lähisaarissa: Mustasaaressa, Lekholmenissa, Kivisaaressa nuorten leireillä ja kansainvälisissä kohtaamisissa. Mm. saksalaiset nuoret olivat todenneet, että Suomeen on hyvä tulla kun täällä suhtaudutaan heihin myönteisesti. Tällainen suhtautuminen ei ollut itsestäänselvyys noihin aikoihin. Liisa Tuovisen tuokiokuvissa kuultiin nuorten käymistä pohdiskelevista keskusteluista kristinuskon ydinkysymyksistä. Hän kuuluu niihin 1960-luvun nuoriin, jotka aloittivat ekumeeniset vaellukset kirkosta kirkkoon. Esille tuli myös se, ettei kirkkovaelluksiin suinkaan tuolloin suhtauduttu ainoastaan myönteisesti, niitä saatettiin jopa paheksua. 

 

Hyvä, että nyt on jo toisin. Ekumenia on edennyt.

 

Helsingin Saalem-seurakunnan musiikkiryhmä toi kirkkosaliin vahvan ylistyssoundin Voi mikä riemu kun jälleen yhdessä vietämme juhlaa! Toisena kappaleena oli Herran nimi siunattu on. Ryhmän muodostavat Markku Holmi (tenori), Kaisa Huhtala (sopraano), Elina Rautio (sopraano), Joanna Valtari (altto) Joonatan Rautio (piano), Joonas Vainio (sähköbasso), Jussi Palola (rummut).

 

Elina Rautio luki evankeliumitekstin: Luukas 4:14–21.

 

Piispa Teemu Sippo puhui evankeliumitekstiin tukeutuen kosketellen muun muassa sitä, että Jeesuksen aikana itse asiassa aika pieni joukko otti vastaan Jeesuksen. Mutta tämän joukon vaikutus on kuitenkin ollut suuri. Piispa Teemu pohti myös sitä, että edelleen on ihmisiä, jotka torjuvat Jeesuksen. Mutta annammeko me kristityt oikean kuvan Kristuksesta. Loistaako hyvä meistä?

– Elämällä todistaminen on tärkeää. Jo Franciscus Assisilainen sanoi: Julistakaa aina ilosanomaa ja jos tarpeen, sanokaa myös jotain.

– Todistus Kristuksesta jää vajavaiseksi, jos me kristityt emme ole yhtä. Mitä lähempänä olemme Kristusta, sitä lähempänä olemme toinen toistamme.

 

Ortodoksisen seurakunnan lapsikuoro Satu Hätisen johdolla lauloi Agni Parthene -laulun kreikaksi ja suomeksi. Ektenian anomukset lausui isä Heikki Huttunen.

 

Päätösrukoukseen johdatti metodistipastori Tapani Rajamaa, joka kuuluu suomalaisen ekumenian vahvoihin vaikuttajiin ja joka myös on ollut kirkkovaellusperinteen uranuurtjia.

 

Kanttorina ja Vanhankirkon kuoron johtajana toimi Risto Pulkamo. Urkurina oli Pekka Suikkanen. Kuoron osuus oli vahva seurakunnan yhteisesti laulamissa Taizé-lauluissa ja virsissä. Päätösvirren ensimmäinen säkeistö oli kuoron laulama.

 

Halleluja, kiitos Herran -virsi toi juhlaan vahvalla tavalla luterilaisen kirkon musiikkiperinteen kuoroineen ja urkumusiikkeineen. Viimeisen säkeistön alkaessa urut soivat erityisen kauniisti ja koskettavasti.

 

Halleluja, kuningasten
kuningas ja Herramme!
Halleluja, veljeksemme
synnyit tänne luoksemme.
Suuruuttasi taivaat soivat,
seurakunta kumartaa
ylistäen valtiastaan,
voittanutta Karitsaa.

 

Yhteyden juhla oli rakennettu pitkälti Kristuksen kirkon eri perhekunnista tulevan musiikin pohjalle. Siinä oli musiikin iloa ja ilotulitusta. Ja vaellus jatkuu.

 

Teksti ja kuvat: Sirpa-Maija Vuorinen

Klikkaa kuvia suurentaaksesi niitä.

 

9.2.2014 asti.


Hyvät ystävät, minua on pyydetty muistelemaan sitä millaista seurakunnan nuorten elämän oli silloin kun tämän rukousviikon ajatus alkoi muotoutua. 60-luku oli ainakin silloisessa Johanneksen seurakunn...
Rakkaat kristityt. Kuulimme äsken evankelista Luukkaan kertomuksen siitä miten Jeesus julkisen toimintansa alkuvaiheessa  vierailee myös kotikaupunkinsa Nasaretin synagogassa. Evankelista kertoo miten...
Suomen Ekumeeninen Neuvosto / Ekumeniska Rådet i Finland       Eteläranta 8 / Södra kajen 8            PL / PB 210          00131 Helsinki / Helsingfors           Puh / Tfn +358 40 1425 190