Tänään, kolmantena joulupäivänä, olen jo lukenut terveisiä, ”että nyt siitä joulusta taas päästiin.” Miten niin päästiin? Suomalainen joulu alkaa olla kateissa, vai miltä sinusta tuntuu, kun luettelen oireita. Adventtiaika jää täysin maallisen joulunlaiton jalkoihin. Joulupaasto ei pääse esille ensinkään.
Maallista joulua vietetään koko pitkä syksy ja kassakoneet kilisevät. Joulua laitetaan hiki hatussa, mutta valmistellaanko sydämiä joululle? Jouluaatto on muodostunut jouluksi. Silloin kirkot täyttyvät ja hautausmaat loistavat kynttiläloisteessa. Maaningan kirkon jouluaamun messussa oli tänä vuonna väkeä vähemmän kuin koskaan. Viidentoista Maaningan vuoden aikana jouluaamun kävijämäärä on vähentynyt usealla sadalla. Jouluaatto on siis juhlinnan kliimaksi. Suomalainen joulu loppuu siihen, mistä se kristillisesti vasta alkaa. Joulun juhla-aikahan kestää loppiaiseen, ja onpahan kynttilänpäivä jouluun liittyvä pyhä sekin.
Olen iloinnut suuresti reilu vuosi sitten ilmestyneestä Ortodoksisen Kamarikuoron joululevystä Julistaa viestin tähtönen. Taltioinnissa jokainen laulu kertoo joulun ilosanomasta. Tänä vuonna Kauneimmissa joululauluissa aloin miettiä erästä tuttua joululaulua aivan uudestaan, nimittäinn Sylvian joululaulua. Siinähän ei joulun sanomasta lauletaan yhtään mitään! Jouluun viittaavat vain alkusanat ”ja niin joulu joutui jo taas Pohjolaan”. Viimeisessä säkeistössä lauletaan ”Sä tähdistä kirkkain nyt loisteesi luo…” ja taas mietin, että onko kyseessä kuitenkaan Betlehemin tähti.
Täytynee tunnustaa, että laulun lumo kyllä kärsi, mutta ilmeisesti mietin liikaa sanoja, jotka sitä paitsi ovat käännös alun perin ruotsinkielisestä tekstistä. Niin ovat monen muunkin laulun sanat. Monesta ruotsikielisestä tekstistä ovat ensimmäiset sanat jääneet mieleen, kuten Giv mig ej guld, ej glans, ej prakt…osv.
Me suomalaiset toivotamme hyvät joulut, kun joulua ei vielä ole. Jos toivotan hyvät joulut vasta jouluaikana, niin minuun katsotaan oudosti: jouluhan meni jo. Otan tilanteen positiivisesti, ei ole työt loppumassa kirkolta eikä sen työntekijöiltä.
Suomalaisessa joulunvietossa on ongelmana pinnallistuminen. Aatosta on tullut joulupäivä, mutta kysyn, että kenen muun syntymäpäiväsankarin juhliin mennään yhä sankemmin joukoin päivän etuajassa? Joulua sanotaan myös lasten juhlaksi. Toki se on sitäkin, ja vieläpä suuremmalla varmuudella, jos ymmärrämme, että me aikuisetkin olemme Jumalan lapsia, joille Jumala itse joulun valmistaa. Kun joulun alla kouluvierailulla kysyn pieniltä koululaisilta, että kenetkäs me saamme vieraaksemme jouluna, niin vastaus alkaa toki J-kirjaimella, mutta vastauksena ei kuitenkaan ole Jeesus vaan joulupukki.
Onko meidän sitten vaikea uskoa, että joulu tulee kyllä vähemmälläkin laittamisella? Toki juhlaan valmistautuminen on itse asiassa osa juhlaakin, mutta mieleen tulee kysymys, onko vatsa meidän Jumalamme.
Joulun parhain tuoksu on Kristuksen tuntemisen jalo tuoksu. Sen alle parhaimmillaan jäävät piparin ja laatikkojen tuoksut, sinappihuntuisesta kinkusta puhumattakaan. Joulun kaunein valo on itse Elämän valo, joka rakkautena vaikuttaa meidän erilaisten ihmisten keskellä: Jumalan sanan valoa ja mieltä jaloa.
Joulun rikkautta kokisimme paljon enemmän, jos antaisimme jo adventille ja sen pitkälle odotukselle suuremman sijan. Adventtihan muistuttaa meitä siitä pitkästä Messias-odotuksesta, johon lopulta Jeesus oli Jumalan antama vastaus. Me suomalaiset puhumme enemmän ja enemmän joulusta, ja Jeesuksesta me puhumme vähemmän ja vähemmän.
Onko suomalainen kulttuuri niin nuorta ja juuretonta kuin miltä tämänkin joulun yhteydessä on vaikuttanut? Nöyryys ja nöyristely ovat kaksi aivan eri asiaa.