Näin kuulin viime viikonloppuna toivotettavan eteläsavolaisessa hampurilaisravintolassa. Sanat tarttuivat korviini. Tutumpi toivotushan on: hyvää ruokahalua. Mitä tarkoittaa kansainvälinen toivotus: hyvää ruokahalua? Eikö se tarkoita, että kaikki nauttisivat pöydän antimista ja yhdessäolosta? Siis muustakin on kysymys kuin vain vatsan täyttämisestä.
Mitä tarkoittaa hauskan ruokahalun toivottaminen? Samaako kuin tutumpi toivotus?
Kun siunaamme ruuan, niin johdatan siihen sanoen tähän tapaan: ”Jotta oikein – eli kiitoksella – nauttisimme pöydänantimet, nousemme ne siunaamaan…” Kiitollinen mieli nimittäin osaa nauttia parhaiten pöydän antimista, olivatpa ne sitten rikkaiden pitopöydästä tai vaikkapa köyhän itäkarjalaismummon kaapista.
Ajat ja tavat toki muttuvat, mutta tavat eivät nouse tyhjästä. Usein ne kertovat siitä, mitä arvostamme ja kunnioitamme, siitä, mikä on meille pyhää. Raamatun mukaan kaikki on lahjaa. Elämä ja kaikki, mitä tarvitsemme elääksemme. Paljon on siis lapsella aihetta kiittää.
Ortodoksikristityt aloittavat joulupaaston 15.11. ja me luterilaisetkin puhumme adventtipaastosta ja pienestä paastosta. Mistä tämän paaston huomaisi? Katukuvassa se ei näy mitenkään. Jouluun valmistautuminen tallaa alleen niin paljon hyvää ja kaunista. Joulu hengellisenä juhlana on jäänyt jo kauan sitten taka-alalle. Niinpä paastokin on täysin vieras asia jouluihmisille. Joulusiivousta tehdään niin että se menee stressin puolelle. Martat ovatkin lausuneet osuvasti asiasta: Siivoa kaappisi vain siinä tapauksessa, että aiot viettää siellä joulusikin!
Joulua ei voi kantaa kassissa kotiin. Joulupaaston ja adventtipaaston tehtävänä on valmistaa tietä hengelliseen juhlaan, Kristuksen armorikkaaseen syntymäjuhlaan: Sinulle, juuri Sinulle on syntynyt Vapahtaja.
Suun ruoka, juoma, meno muu, laps’ hankeen hukkuu, unhottuu… Joululaulun sanat on kirjoitettu monen monta vuosikymmentä sitten, mutta ovat yhä ajankohtaiset. Valmistaudumme jouluun kuin vatsa olisi meidän jumalamme.
Joulussa ei oikeasti ole mitään kovin lapsellista, mutta sitä pidetään vain suklaantuoksuisena lasten juhlana. Joulu on toki lasten juhla, sillä me kaikki olemme Jumalan lapsia.
On hyvä, että on hauskaa, mutta ateriassa ja joulussa on kysymys paljon enemmästä. Ateriaan ja jouluun pitäisi kuulua yhteys, ja ilo yhteydestä. Paaston sanoma on sekin, että armon ja anteeksiantamuksen kautta iloa ja yhteyttä vahvistetaan, että saamme jättää pois kaikki maalliset huolet.
Yksi joulun tavoista on joulurauhan julistus Suomen Turusta. Sitä yhä kuunnellaan ja katsellaan sankoin joukoin niin paikan päällä kuin televisioiden ääressäkin. Kyseessä on varsin vanha tapa. Mutta onko muutoin kyseessä kuollut kirjain? Joulu on monissa kodeissa perhekriisien aikaa. Ensin saatetaan yrittää pitää yllä hauskaa kaikin voimin, mutta kohta ei ole kysymys enää edes maallisesta joulusta.
On juhlaan valmistautumisen aika. Se on yhtä tärkeää kuin itse juhla. Mutta juhlaan valmistautuminen ja juhla eivät ole sama asia. Joulu alkaa vasta jouluyöstä. Juhla alkaa siitä, jolloin joulunvietto monissa kodeissa katsotaan päättyneeksi. Jouluyö, juhlayö!