Johannes ja Jeesus olivat käytännössä ikätovereita, mitä se nyt kuukauden tai kuuden ero merkitsee meille muillekaan, kun iästä puhutaan. Herramme ja hänen edelläkävijänsä äidit, Maria ja Elisabet, olivat sukulaisia. Näinpä huomaamme joulun ja juhannuksen läheisen yhteyden, juhlathan ovat sukulaisia nekin.
Tiettyä sukulaisuutta on maallisessakin juhlinnassa. Jouluna syödään kinkkua ja juhannuksena siitä valmistettua makkaraa. Sinappihuntu kummallakin. Sama nuotti löytyy myös kahdesta laulustakin, niistä kahdesta herttaisesta, eli jouluaatosta ja juhannuksesta. Ja syystä, onhan joulu lasten juhla, siinä missä juhannus oli nuoren rakkauden.
Johanneksen ja Jeesuksen aikoihin nimellä oli väliä. Nimi ”Johannes” merkitsee: Jumala on armollinen. Jeesus puolestaan pelastaa kansansa sen synneistä. Johannes siis tuli raivaamaan tietä armollisen Jumalan luo. Se oli muuten myös Martti Lutherille tärkeä kysymys, tuo armollinen Jumala. Jumala on siis aina toisenlainen, varsinkin silloin, kun häneen liitetään inhimillisiä piirteitä. Tämä maailma on kuin suuri savenvalajan paja, ja mikäs se on astia tekijäänsä neuvomaan! Johanneksen ja Jeesuksen viesti etenee hitaasti, mutta varmasti varmaankin. Armollista Jumalaa tarvitsemme kipeästi, sillä ihmisten armottomuus itseään ja varsinkin toisiaan kohtaan kasvaa tässä maailmassa.
Juhannuksena siis juhlimme yötöntä yötä: Jeesus Kristus on juhlariemu, voima, virvoitus. Kun häneen katson, niin pelkää en! Raamatun mukaan se, joka rakastaa, ei tunne pelkoa. Se, joka rakastaa, on syntynyt Jumalasta ja tuntee Jumalan. Suuria sanoja, jotka kertovat elämämme päämäärän. Päämäärä jo sananakin muistuttaa siitä, että olemme yhä matkalla. Tästä, matkalla olemisesta on isä Jarmo Hakkarainen (ort.) kirjoittanut näin: ”Kirkko on itsessään valmistautumista. Kirkko valmistaa ihmisiä iankaikkiseen elämään Kirkon tehtävänä on muuttaa ihmisten koko elämä valmistautumiseksi. Kirkko opettaa jäsenilleen, että heidän elämänsä saa suunnan ja tarkoituksen siitä, mikä on tulevaa, mitä odotetaan ja toivotaan. Ilman tätä ei ole Kirkkoa eikä kristillisyyttä.”
Juhannuksen sanomaan liittyy näin myös tuttu virsi: ”Kun pahan valta kasvaa ympärillä, vahvista ääni toisen maailman, niin että uuden virren sävelillä kuulemme kansasi jo laulavan.” (Vk. 600) Juhannusilo ei siis ole perillepääsyn iloa, ei edes mökkikansan riehakasta juhlintaa, vaan matkantekijän iloa: ”On elämässä paljon mikä kummastuttaa voi. Niin ihmeellisen maailman kun luoja meille loi. On meidän matkakumppanimme sana Jumalan. Se näyttää meille parhaan tien ja suunnan oikean.
Reissu alkaa saa, avoinna on maa, jännittävä seikkailu nyt meitä odottaa. Käymme matkaamaan, tuntemattomaan. Matkaeväät eivät kesken lopu milloinkaan.” (Mukulamessu) Juhannus on valon juhla siis kaikille, niin kristityille kuin pakanoille. Pyhittäjä Siluan Athosvuorelainen (k. 1938) kirjoittaa: ”Ihmisten sielut ovat kiintyneet maallisten asioiden tavoitteluun, ja he ovat kadottaneet Jumalan rakkauden, ja siksi maan päällä ei ole rauhaa. Monet haluat uteliaasti koko elämänsä saada tietää, miten aurinko on tehty, mutta eivät huolehdi siitä, miten Jumalan voi oppia tuntemaan. Mutta Kristus ei puhunut meille auringosta vaan ilmoitti Isästä ja taivasten valtakunnasta.”