Ortodoksisessa kirkossa loppiainen on teofanian juhla, jonka tärkeänä aiheena on Jeesuksen kaste. Raamatun mukaan Jumala ilmestyi kolmiyhteisenä Jeesuksen kasteen yhteydessä, jolloin Jeesusta kastettaessa taivaasta kuului ääni "Tämä on minun rakas poikani, johon minä olen mielistynyt", ja Pyhä Henki ilmestyi kyyhkysen muodossa. Jeesusta, Jumalan rakasta Poikaa ja meidän rakasta Herraa meidän on kuultava, sillä usko tulee kuulemisesta ja kuulemisen synnyttää Jumalan sana Pyhän Hengen voimassa. Maaningan luterilaisesta kirkosta löytyy vanha Mikael Toppeliuksen maalaus, joka nykyään on sijoitettuna pienen kastekappelin eli battisterion alttaritauluksi. Siinä on kuvattu Jeesuksen kaste, ja ilmaisunsa saa myös Pyhä Kolminaisuus.
Luterilaisessa kirkkovuodessa Jeesuksen kaste on sijoitettu loppiaisen jälkeiseen sunnuntaihin. Loppiaisena luetaan pyhän evankeliumin kertomus siitä, miten auringonnousun maiden suunnasta tulleet kuninkaat tai muuten viisaat miehet tulevat kumartamaan äsken syntynyttä Jeesus-lasta ja tuovat hänelle kalliita lahjoja: kultaa, mirhaa ja suitsukkeita. Monin paikoin juuri nuo kuninkaat tuovat joululahjat lapsille nykypäivänäkin, ja juuri loppiaisena. Legenda tietää nimet kuninkaille: Caspar (suitsukkeen tuoja), Melchior (kullan tuoja) ja Balthasar (mirhan tuoja). Kun heidän on katsottu edustavan pakanakansoja, on aikojen mittaan loppiaisesta muodostunut lähetystyönkin juhla. Suomestakin hiljalleen muodostuu jälleen varsinainen pakanamaan kartta. Ihmettelen, että monen teologin mielestä kansaa on kuunneltava enemmän ja enemmän. No, on tietenkin kuunneltava, mutta miten ja millä tavoin kirkko voisi tehdä oikeita dogmaattisia ratkaisuja jos Raamattu ohitetaan ja päätöksen perusteeksi otetaan keltainen lööppijulkisuus?
Suomenkielinen nimitys ”loppiainen” on varsin ongelmallinen. Se kun ei tarkoita oikein mitään muuta kuin joulunajan loppumista. Monelle joulu on jo nyt mennyt muisto. Melkein yhtä monelle joulu loppui silloin kun se kirkollisessa kalenterissa vasta alkaa. Koristeet on kuorittu kuusen yltä ja kuusi odottaa kuljetusta kaukolämmön lähteeksi.
Ajatellen loppiaiseen sijoitettua evankeliumia voitaisiin pyhäpäivän nimi vaihtaa vaikkapa Kolmen kuninkaan juhlaksi. Vierasperäiset nimitykset kuten epifania tai teofania ovat vaikeita muistaa ja ne viittaavatkin toisaalle. Mutta silti olisi terveellistä muistaa niiden merkitys. Epifania on kreikkaa ja tarkoittaa ilmestymistä. Epifania on loppiaisen vanha nimitys ja se viittaa aikaan, jolloin loppiaisena juhlittiin Jeesuksen syntymää, Jumalan kirkkauden ilmestymistä. Loppiainen on siis nykyistä joulua vanhempi juhla.
Olipa juhlan aihe sitten joulu, kuninkaiden kumarrus tai Kristuksen kaste, viestivät nämä kaikki hengellisesti rikkaalla tavalla suurta sanomaa: ”Sana tuli lihaksi ja me saimme katsella hänen kirkkauttaan, kirkkautta, jonka Isä ainoalle Pojalle antaa. Hän oli täynnä armoa ja totuutta.” (Joh. 1: 14) Jumala on Herra ja hän ilmestyi meille!