Lomailin maaliskuussa viikon verran Mauritiuksella. Matkan alkupäivinä loikoilin hotellin ranta-alueella. Tuolla alueella kuljeskeli useitakin nuorenpuoleisia miehiä kaupittelemassa katamaraaniristeilyjä turkooseilla vesillä. Michael teki juuri tätä työtä Jackin kanssa. Heidän tarjouksensa oli edullisempi kuin hotellien vastaava. Tosin palvelun ulkoiset puitteet eivät yltäneet kalliimman tarjonnan tasolle. Kaikkea ei onneksi rahassa voi mitata.
Osallistuin katamaraaniristeilylle. Hiukan epäonnisten tapahtumien (huuhtelin suolavedellä kännykän ja kameran) myötä havaitsin Michaelin erittäin vastuuntuntoiseksi ja avuliaaksi. Kun yksi tapahtuma johtaa toiseen ja niin edespäin, vietin kaikkiaan kolme päivää paikallisessa seurassa. Saari tuli koluttua paremmin kuin ehkä muutoin olisi käynyt. Hyvät muistot jäivät. Iloitsin uusista ystävistä, jotka olivat alle kolmekymppisiä miehiä.
Heidän kauttaan sain kosketuksen paikallisten elämään. Se näytti varsin vaatimattomalle. Paikallisväestön elintaso ei yltänyt eurooppalaiselle tasolle. Paljon näkyi aaltopellistä tehtyä asumuksia ja aitoja niiden ympärillä.
Muutama viikko matkan jälkeen sain huolestuneen tekstiviestin kaveruksilta. Michael oli saanut sydänkohtauksen. En tiedä kohtauksen laatua tarkemmin, mutta he olivat apua vailla. Mauritiuksella ilmeisesti vain rahalla päästään lääkäriin. He pyysivät minulta muutamaa sataa euroa avuksi. Jack ilmoitti aikovansa myydä autonsa, että sairas pääsisi hoitoon.
Enhän minä oikeastaan tuntenut heitä ollenkaan! Pohdin, että käytetäänkö minua karkeasti hyväksi. Olin viettänyt heidän seurassaan pari-kolme päivää. Olimme keskustelleet erilaisista asioista, ja olin tuntenut sielujen sympatiaa heidän kanssaan. Nuoret miehet olivat tyytymättömiä oloihinsa. Michael haikaili Amerikkaan ja Jack Eurooppaan. Kummallakaan ei kummempaa koulutusta. Kielitaitoa kyllä oli: kreolia, ranskaa ja englantia.
Mutta mistä minä tietäisin, mitä tuhansien kilometrien päässä tapahtui? Oliko siellä oikeasti hätä? Miksei Michael mennyt heti lääkäriin? Eikö hänen perheensä auta häntä? Tai se paikallinen yhteisö, jonka keskellä hän eli. En tiennyt, mitä pitäisi ajatella. Ja vaikka hätä olisikin aito, ja vaikka lähettämäni rahat hänet pelastaisivat, niin saisinko satasiani koskaan takaisin. Voiko tällaista muuten miettiäkään! Mutta minä mietin. Vastasin, ettei minulla ole mahdollisuutta lähettää rahaa.
Eilen Jack lähetti viestin: Michael kuoli sunnuntaina. Jack oli myynyt autonsa, mutta ei ollut saanut riittävästi rahaa, että Michael olisi päässyt kunnon lääkärille.
Meille suomalaisille lomankipeille ihmisille Mauritius on paratiisisaari. Toisenlainen todellisuus vallitsee paikallisten asukkaiden keskuudessa. Tämä todellisuus tuli Michaelin ja Jackin kautta lähelle minua. Se on koskettanut sydäntäni, myös ristiriitaisella tavalla.
Kertomus on tosi, mutta nimet on muutettu.