Varmasti niin, että huolehdimme äideistämme ja osoitamme heille rakkauttamme jokaisena päivänä, ei vain kerran vuodessa. Jaksaminen on tärkeä sana kaikille ihmisille kaikissa elämänvaiheissa.
Moni perhe ja seurakunta on aikojen saatossa seisonut äitien varassa. Ei ole siis vain syöty äitien laittamaa ruokaa. Äidit ovat olleet toivossa väkeviä, enkä tällä ohjaa meitä nytkään patsasteluun, vaan tarkoitan sitä, että äidit ovat ottaneet vastuunsa kuin tarttuen härkää sarvista.
Nämä rivini saattavat tuntua siltä, kuin katselisin taaksepäin. Mutta eihän tätä päivää olisi ilman eilistä. Tietenkin myös tulevaisuuden toivo liittyy tähän päivään samaten. Niinpä teen tunnustuksen: mieleeni tulevat äidit ja äitien äidit. Äidit ovat kasvattaneet suuriakin lapsilaumoja uskossa, toivossa ja rakkaudessa. Äidit ovat siirtäneet omaa uskonperintöään lapsilleen ja lastenlapsille. Tässä on kysymys elämämme syvyysulottuvuudesta: keitä me olemme, mihin me kuulumme, mistä me tulemme ja mitä kohti suuntaamme.
Juurettomuus tuntuu kasvavan koko ajan enemmän ja enemmän keskuudessamme, eikä siitä juurikaan taideta huolta kantata. Kasvien juuristoa tarkkaillaan paljon enemmän kuin omia juuriamme. Kasvien kasvattaminen ei ole pelkkää juottamista. Tämän me tiedämme, mutta miksi emme ajattele samoin itsestämme. Kenenkään elämä ei ole mitään jatkuvaa pintaliitoa, tai ainakin sille loppu tulee jossain vaiheessa. Mutta senkin jälkeen elämä voi jatkua. Ja se on Jumalan armoa.
Äitienpäivän kirkollisena aiheena on Taivaan kansalaisena maailmassa. Se on viittaus kristityn kaksoiskansalaisuuteen, joka puolestaan perustuu siihen tosiasiaan, että vaikka kirkko on maailmassa, se ei ole maailmasta. Maallisessa elämässä tarvitsemme eri tilanteissa jos jonkinlaista henkilötodistusta, passia tai ajokorttia, joskus tulee ongelmia, jos paperia ei löydy. Hengellinen elämä perustuu kasteeseen, joka on Jumalan teko Pyhän Hengen voimassa. Kristityn elämä on aina kastetun elämää, ja olemme siis iloisesti kaksoiskansalaisuudesta osallisia. Mutta kastetun elämä ei ole aina kristityn elämää.
Millä perusteella voisin julistaa kaikkien pääsevän taivaaseen, kun Jeesus sanoo, ettei kukaan pääse Isän luo muuten kuin hänen kauttaan! Jumalan hyvä tahto on, että kaikki tulisivat tuntemaan totuuden ja pelastuisivat. Siksi hän lähetti ainoan Poikansa maailmaan. Tämä Poika, Jeesus, tahtoo antaa äideille ja kaikille elämän, yltäkylläisen elämän. Muistakoon Herra Jumala äitejä valtakunnassaan!