Hänellä on myös monia luottamustehtäviä omassa kirkossaan ja ekumeenisissa yhteyksissä. Muun muassa Kirkkojen maailmanneuvoston keskuskomiteassa hän edustaa Suomen ortodoksista kirkkoa.
Lisää Heikki Huttusesta, klikkaa
Eilen vietettiin palmusunnuntaita. Muisteltiin Jerusalemin lapsia, jotka palmun ja oliivipuun oksat käsissään ottivat Jeesuksen vastaan. Virpojat liittyivät heidän iloonsa, enemmän tai vähemmän tietoisina yhteydestään riemusaattoon 2000 vuotta sitten.
Rooma on symboli sekä kristikunnan ykseydelle että hajaannukselle. Rooman valtakunnan pääkaupunki ja kahden tärkeän apostolin, Pietarin ja Paavalin, marttyyriuden paikka on Lännen katolisen kirkon keskus.
Ortodoksiset kristityt antavat Rooman kirkolle ja sen piispalle periaatteessa arvon...
Jouluihmiseksi minusta ei ole. Eniten ahdistaa pakollinen juhliminen. Koko yhteiskunta käy joulun viettoon. Kaikkien olisi vietettävä samaa juhlaa ja samalla tavalla. Perheitten pitää kokoontua. Äitien tulee laittaa kystä kyllä. lasten pitää olla ensin kilttejä ja sitten iloisia ja tyytyväisiä.
Kristuksen suuri kirkko on historiallinen nimitys, joka alun perin viittaa pyhän viisauden eli Agia Sofian kirkkoon Konstantinopolissa. Taustana on yksinkertaisesti pyhäkön suuri koko ja asema kristillisen Uuden Rooman pääkirkkona.
Ruotsi ja Venäjä ovat osa Suomen taustaa ja nykyisyyttä. Ne eivät ole vaihtoehtoisia suuntauksia. Molempia kieliä ja kulttuuripiirejä tarvitaan, jos haluaa ymmärtää historiaa ja kommunikoida nykyisyyden kanssa. Ja jos rohkenee huomata, että eri tasoilla maamme kuuluu molempiin.
On erittäin harvinaista, että lasten seksuaaliseen hyväksikäyttöön syyllistynyt henkilö tunnustaa tekonsa ripissä. Rippi eli katumuksen sakramentti ei ole synninpäästöautomaatti: rippi-isän tehtävä on auttaa tunnustaja parannuksen ja sovituksen tielle.
Kokoomusta edusti pitkään pilapiirroksissa kypäräpäinen pappi. Nyttemmin oikeistopuolue on pyrkinyt karistamaan päältään ne tamineet. Monet kirkolliset ihmiset kuitenkin edelleen äänestävät kokoomusta ja luottavat sen linjaan suhteessa kristinuskon asemaan yhteiskunnassa.
Markuksen evankeliumin luvussa 10 on Kristuksen kolmas ja täydellisin ennustus kärsimyksestään ja ylösnousemuksestaan (32–45). Selvin sanoin hän kertoo opetuslapsilleen, mitä tuleman pitää, kun hän lähtee ylös Jerusalemiin.
Olen oppinut arvostamaan suomalaista poliisia. Kaikki omat kohtaamiseni poliisien kanssa ovat antaneet kuvan ammattitaidosta ja ystävällisestä asenteesta. Poliisi on maassamme yksi luotetuimmista instituutioista, syystäkin.
Turun Mikaelinseurakunnan kirkoherran toimintaa turvapaikanhakijoiden tukena koskevan kantelun ratkaisussa (Dnro 3741/4/08) Eduskunnan apulaisoikeusasiamies Jussi Pajuoja huomauttaa seurakuntaa sanan turvapaikka käytöstä.
Tänä keväänä Idän ja Lännen kirkot viettävät pääsiäistä ja suurta paastoa yhtä aikaa. Pääsiäisten erilaisten laskutapojen vuoksi tätä tapahtuu vain muutaman vuoden välein.
Den 6 december firas både i Väst- och Östkyrkan minnet av heliga Nikolaos av Myrra. Han är en av de mest populära kristna helgon i alla länder. Han framträder som den ideala kristna herden, den ideala biskopen.
Eduskunnalla on kiire avata kauppojen aukiolo periaatteella 24–7. Asiaa on pidetty esillä ja vängätty päätökseen jo vuosikausia. Kirkot ovat inisseet pyhäpäivästä ja viikoittaisesta levosta, mutta ilmeisesti kuuroille korville.
Se on evankeliumin opetuksen esillä pitäminen kaikkia varten. Se tarkoittaa myös johtopäätösten tekemistä evankeliumista, köyhien ja syrjittyjen puolelle asettumista. Se ei vaadi rahoitusta eikä kirkon korkeaa statusta yhteiskunnassa. Yksinkertaista, mutta ei itsestään selvää.
Oli hienoa käyskennellä Jyväskylän kirkkopäivien näyttelyalueella ja vaihtaa kuulumisia uusien ja vanhojen tuttujen kanssa. Monessa mielenkiintoisessa seminaarissa oli mahdollista paneutua päivänpolttaviin ja periaatteellisiin kysymyksiin.
Satavuotiaan mummon hautajaiset. Siunaus ja hautaan laskeminen ovat koskettavat, olihan kirkko keskeinen osa edesmenneen elämää. Raamatun ja rukousten sanat ovat hänen sanojaan.
Romanit ovat Euroopan oma kansa. Enemmistö maailman romaneista asuu Euroopassa, ja heitä on miljoonia - enemmän kuin väkeä monessa valtiossa. He kuuluvat melkein kaikkien Euroopan maitten kansoihin, omaammekin. Heitä on kaikissa Euroopan kristillisissä kirkoissa.
Olisivatko kirkot tarvinneet oman kampanjansa vapaa-ajattelijoiden mainoksia vastaan? Varmaan moni pyöritteli mielessään räväkkää lausetta: Onpas Jumala! Siksi voitkin olla murehtimatta…
Elämme viimeisiä päiviä ennen pääsiäistä – hiljaista viikkoa, piinaviikkoa, suurta viikkoa, pyhää viikkoa. Sekä lännen että idän kristillisessä traditiossa näinä päivinä käydään läpi Jeesuksen koko opetusta ja tietä, joka johtaa Golgatalle.
Täällä Bangkokisssa tehdään historiaa. , ja Aasian kirkkojen konferenssi ( ovat järjestäneet kokouksen, joka pohtii dalit-kansanryhmän asemaa ja kirkkojen vastuuta siitä.
”Olen isänmaallinen ihminen. Tämä kirkko kuuluu Suomelle, ei Venäjälle. Siksi vastustan sipulikupolien palauttamista.” Suunnilleen näin siteerasi Helsingin Sanomat Suomenlinnan kirkon suntiota noin kuukausi sitten.
Suuri ja pyhä paasto alkoi viime viikolla. Ortodoksisen perinteen mukaisena paaston ensimmäisenä päivänä, puhtaana maanantaina pidettiin Tampereella koulutuspäivä, joka oli tarkoitettu turvapaikkatilanteissa mukana oleville seurakunnan työntekijöille.
Den ekumeniska böneveckan för kristen enhet firas i hela världen, i år för 101:a gången. Böneveckans rötter finns i den evangeliska väckelsen i USA på 1830-40-talen som födde KFUM-KFUK-rörelsen. Flera internationella ekumeniska bönedagar och -perioder har samma ursprung.
Ekumeenisen rukousviikon teema perustuu profeetta Hesekielin näkyyn kahdesta puusauvasta. Ne ovat vertauskuva kahdelle kuningaskunnalle, joihin Israel oli jakautunut. Kummankin kuningaskunnan heimojen nimet on kirjoitettu puusauvoihin, jotka liitetään jälleen yhteen (Hes. 37:15–23).
Valko-Venäjä ei ole Neuvostoliiton ulkomuseo. Pikemminkin voisi kuvitella, että se näyttää siltä kuin Neuvostoliitto, jos se olisi edelleen olemassa. Ulkokuori on ainakin Minskissä kunnossa – kaupunki on siisti ja keskusta jopa tyylikäs.
Kristilliset perusteet Gazan pommittamiselle hämmentävät. Israelin-Hamasin konflikti esitetään juutalaisuuden ja islamin välisenä sotana, jossa kristittyjen kuuluu tukea Israelia. Tuen motiivi on juutalaisten odotettu kääntyminen kristinuskoon.
Joulupukki on heppoinen ukko. Paljon meteliä, vähän sisältöä. Joulupukki sellaisena kuin hänet tunnemme, on sekoitus kansanperinnettä ja viihdeteollisuutta, mutta myös kristillistä traditiota.
Det sägs att om man vill besöka en kyrka i Sverige som är fullsatt på en vanlig söndag, har man inget annat val än en syrisk-ortodox församling.
Sion on helluntaiseurakunta Vaasassa. Sanotaan, että sen sunnuntaijumalanpalveluksiin kokoontuu enemmän väkeä kuin kaupungin muihin ruotsinkielisiin kirkkoihin yhteensä. Seurakunnan itseymmärrys korostaa jäsenten yhteyttä keskenään.
”Helvetti on toiset ihmiset”. Tämä Jean-Paul Sartren näky oli totta murhaajan silmissä, kun hän suuntasi aseensa luokkatovereitaan kohti viime tiistaina.
Jungfru Marias, Gudaföderskans, högtider är nästan okända i Finland. I så gott som alla andra länder med kristen kulturbakgund hör de till årets uppmärksammade datum, både kyrkligt och folkligt. De äldsta och viktigaste är gemensamma för den östliga och västliga kyrkans kalender.
Suomalaiset havahtuivat siihen, että Euroopan kansalaisten joukossa on niitäkin, joiden elanto ansaitaan kerjuulla. Useimmat kuuluvat meillekin kotoiseen romanien eli mustalaisten väestöryhmään.
Pääsiäisen ensimmäinen airut minulle on koululuokkien kulkue virpovitsoineen koulun liikuntasaliin. Seurakuntapappina Espoossa olen saanut vuosien ajan olla siunaamassa satojen koululaisten virpovitsoja palmusunnuntaita edeltävän viikon päivinä. Koulun kannalta se on itäisen kulttuurin esittelyä ja ...Lännen kirkossa paasto alkoi tuhkakeskiviikkona. Idän kirkossa paastoon laskeuduttiin sunnuntai-iltana, siellä missä noudatetaan länsimaista ajanlaskua pääsiäisen suhteen. Useimmat ortodoksit eri puolilla maailmaa lähtevät paaston matkalle tänä keväänä vasta viisi viikkoa myöhemmin.