Ajatus kristillisestä paastosta on tullut takaisin. Paaston uudelleen opettelemista voisi luonnehtia ekumeeniseksi liikkeeksi. Paastosta voi lukea useista lehdistä luterilaisen kirkon piirissä, ja monet perehtyvät myös paastoa ja askeesia käsitteleviin kirjoihin, jotka on kirjoitettu yleensä ortodoksisesta tai katolisesta näkökulmasta.
Hannu Nyman kirjoittaa Sana-lehdessä: Paasto kutsuu vapaaehtoiseen kieltäytymiseen. Samalla se pyytää meitä miettimään, mitkä asiat ovat todella tärkeitä.(…)Paastonaika on loistava mahdollisuus pysähtyä tutkimaan omaa sisintä, oppia tuntemaan sitä ja samalla hiljentyä rukoilemaan voimaa muuttaa elämäänsä sen mukaan, mikä on oikein ja viisasta.
Silloin kun paastoperinne oli heikoimmillaan Suomen ortodoksisessa kirkossa, selitettiin ruokapaaston unohtamista sillä, että ”tärkeintähän on hengellinen paasto”. Väitän, että tokaisussa piilee väärinkäsityksen vaara. Mitä on ”hengellinen paasto”? Eihän paaston aikana toki pidättäydytä hengellisistä asioista, vaan suorastaan ahmitaan niitä! Mitä on hengellisyys, jos ei elämän eheyden etsimistä?
Kristillinen hengellisyys on tilan antamista Pyhälle Hengelle toimia. Pyhä Henki on läsnä kaikkialla, Hän täyttää ja muuttaa kaiken, myös arkisen ja fyysisen elämän.
Paasto merkitsee elämän rauhoittamista ja hiljentämistä niin, että rukoukselle jää enemmän aikaa kuin muulloin. Paaston yksinkertaisen elämäntavan tarkoitus on auttaa keskittymään olennaiseen ja säästää voimavaroja lähimmäisen hyväksi. Vuorisaarnassa Vapahtaja opettaa, että paasto, rukous ja lähimmäisen auttaminen kuuluvat yhteen. Hän myös kehottaa paastoamaan salassa, niin että vain Jumala näkee kilvoituksemme.
Elpyvä kristillinen paasto haastaa etsimään eheyttä elämäntapaan. Hengellinen paasto ei koskaan voi olla irrallaan arkielämästä, siitä mitä syön ja juon, kuinka teen työni ja miten elän ihmiskunnan ja luomakunnan jäsenenä.
Toisenlaista paastoa minä odotan: että vapautat syyttömät kahleista, irrotat ikeen hihnat ja vapautat kaikki sorretut, että murskaat kaikki ikeet, murrat leipää nälkäiselle, avaat kotisi kodittomalle, vaatetat alastoman, kun hänet näet, etkä karttele apuasi tarvitsevaa veljeäsi. Jesaja 58:6.
Varhaiset kristityt paastosivat ankarasti mutta lyhyesti. Se merkitsi täydellistä paastoa, eli olemista kokonaan syömättä ja juomatta. Suuri paasto on kehittynyt kolmen päivän paastosta, jota noudatettiin Herramme kärsimysten muistelemisesta suuren perjantain aamusta suuren sapatin yömyöhään, jolloin ylösnousemusevankeliumi julistettiin. Juutalaiseen tapaan paasto liittyi katumukseen ja sovinnon tekemiseen. Koko yhteisö paastosi joskus myös hyvin kouriintuntuvalla tavalla lähimmäisen auttamiseksi: kaikki seurakuntalaiset paastosivat niin, että säästyneellä ruokarahalla saatettiin lunastaa vapaaksi velkavankeuteen joutunut veli.
Uskaltaisinko kirkkoisä Johannes Krysostomoksen tapaan haastaa itseni miettimään, miltä kotiseutuni näyttäisi, jos kristityt eläisivät hengellisesti? Kuinka monen Helsingin kristityn pitäisi paastota, että keskustan kaduilla polvistuville kerjäläisille saataisiin lämmin ateria päivässä, vaikka vain paaston ajaksi? Kuinka monen kristityn kodin ovi voisi paaston hengessä aueta, että heille saataisiin katto pään päälle? Millä tavoin voisin ylittää nimettömyyden ja välinpitämättömyyden kuilun itseni ja naapureitteni välillä? Kuinka paljon hengitysilma paranisi, jos minä ja muut espoolaiset autoilijat kulkisimme paaston aikana bussilla?
Paastoten ruumiillisesti paastotkaamme myös hengellisesti: irrottakaamme jokainen vääryyden side, rikkokaamme häilyvyyden väkevät ansat, repikäämme rikki jokainen väärä kirjoitus, antakaamme leipää nälkäisille ja köyhät kodittomat viekäämme kotiin.1. paastoviikon keskiviikkoillan avuksihuutostikiiroista.
Isä Heikki Huttunen
SEN:n pääsihteeri