Joulu joka viikko
Jouluihmiseksi minusta ei ole. Eniten ahdistaa pakollinen juhliminen. Koko yhteiskunta käy joulun viettoon. Kaikkien olisi vietettävä samaa juhlaa ja samalla tavalla. Perheitten pitää kokoontua. Äitien tulee laittaa kystä kyllä. lasten pitää olla ensin kilttejä ja sitten iloisia ja tyytyväisiä.
Paljon paineita. Jos ei ole perhettä, ei lapsia ympärillä tai yksinkertaisesti varaa järjestää kiiltokuvamaista joulua. Tai jos perhehelvetti ei väkisinkään muutu yhden illan idyllksi. Joulu juhlista jaloin voi muuttua painajaiseksi.
Kaavamainen joulun vietto kadottaa myös juhlan kristillisen sanoman. Joulukirkko ei enää kuulukaan pakollisiin kuvioihin. Kristuksen syntymän juhliminen kuulostaa melkein vaihtoehtojoululta.
Mutta jos asiaa katsoisi myönteiseltä kannalta. On vaikuttavaa, kun koko yhteiskunta käy juhlan viettoon. Monet tekevät sen ilolla. Touhuavat ja siivoavat ja miettivät ketä vielä pitäisi muistaa. Iloitsevat parista juhlavasta päivästä perheen, suvun ja ystävien kesken. Joulun parhaat puolet ovat oikeasti hyviä asioita.
Eikö joulu pienessä mittakaavassa pitäisi olla joka viikko? Sama valmistelu, sama odotus, sama lähimmäisen muistaminen, sama juhla ja sama rauha. Sama toivotus ja hyvä tahto tuntemattomillekin vastaantulijoille. Sama Kristus sydämissämme.
Idea on jo oikeastaan keksitty. Kaksi tuhatta vuotta kristityt ovat viettäneet vielä suurempaa juhlaa joka viikko: sunnuntai on ylösnousemuspäivä, pieni pääsiäinen. Keskiviikkona muistetaan Vapahtajan kavaltamista, perjantaina hänen ristiään ja lauantaina hänen lepoaan haudassa. Sunnuntaina on juhla, joka alkaa jumalanpalveluksesta. Mihin kadotimme juhlan?