Kansaa koolla - missä poliitikot? 17.5.2010

 

Saksassa vietettiin pyhänseutuna toisia ekumeenisia kirkkopäiviä. Müncheniin oli juhlille saapunut lähes 150 000 osanottajaa, ja päiväkävijöitä laskettiin olleen yli puoli miljoonaa. Kylmästä säästä ja sateesta huolimatta päätösjumalanpalveluksessa Theresienweil-kentällä kirkkokansaa oli n. 100 000.

 

Iso tapahtuma toi paikalle poliitikot. Sekä liittopresidentti että liittokansleri olivat mukana avajaispäivänä. Liittohallituksen sisäministeri oli vapaehtoisena altavastaajana siirtolaiskysymyksistä eri seminaareissa. Baijerin hallitus oli täysilukuisena mukana eri tilaisuuksissa. Oli ilmeistä, että poliitikot halusivat näkyä ja kuulua, ja ainakin antaa sen kuvan, että kuuntelevat.

Saksan poliitikot arvostavat sitä maallikkoliikettä kirkkojen piirissä, joka saa aikaan kirkkopäivät. Joka toinen vuosi pidetään luterilais-reformoidun kirkkoliiton (EKD) kirkkopäivät (Krichentag) ja joka toinen katolilaispäivät (Katholikentag). Yhteiset kirkkopäivät järjestettiin ensimmäistä kertaa vuonna 2003, ja tällä kertaa myös ortodoksien ja pienten protestanttisten kirkkojen mukanaolo oli näkyvää. Liittohallituksen ja osavaltioiden päättäjät pitävät tärkeänä kuulla, mistä kirkkopäivillä puhutaan. Kirkkoihin kuuluvat poliitikot eivät myöskään ujostele tuoda ilmi omaa vakaumustaan ja siitä nousevia näkemyksiään.

Suomen kirkolliset kesätapahtumat eivät saa osakseen päättäjien mielenkiintoa. Harvassa ovat meillä ne poliitikot, jotka olisivat valmiit kuulemaan kirkkokansan ääntä tai tuomaan julki omaa uskoaan kirkon jäseninä. Kuitenkin monilla meikäläisillä herätysliikkeitten ja kirkkojen juhlilla on suhteellisesti enemmän äänestäjiä koolla kuin Saksan maineikkailla kirkkopäivillä.

 



Kommentoi tätä kirjoitusta



Suomen Ekumeeninen Neuvosto      Katajanokankatu / Skatuddsgatan 7 A 3    PL / PB 185   00161 Helsinki / Helsingfors      Puh / Tfn (09)180 2369   Fax (09) 174 313