Lähes 20 vuotta sitten sain valmistautua kasteeseen yhdessä Konstantinin kanssa. Hän oli tullut maahamme pakolaisena, eikä turvapaikka tai oleskelulupa ollut vielä varmistunut. Hän etsi uskosta lohtua ja turvaa tilanteeseensa ja suuntaa uuteen elämäänsä. Suuren paaston aikana hän oli syventänyt tietojaan kristillisestä uskosta ja valmistautunut kirkon jäsenyyteen. Kastejuhla Kaunisniemen leirikirkossa suurena lauantaina, pääsiäisen aattona, oli hänelle suurempi asia kuin mitkään maalliset murheet. Joka pääsiäinen tämä voimakas muisto edelleenkin siunaa minua. Se oli ensimmäinen kerta, kun itse sain olla mukana aikuisen kasteessa.
Olemme tottuneet ajattelemaan, että lapsikasteen ja aikuiskasteen välillä on merkittävä periaatteellinen ero. Niin kutsutut vanhat kirkot kastavat kristittyjen vanhempien ja kummien lapsia jo sylivauvana, kun taas niin sanotut vapaat suunnat edellyttävät tietoista uskon tunnustamista ennen kastetta. Viime vuosikymmenten teologinen vuoropuhelu on tuonut asiaan uusia vivahteita. Olennainen kysymys on kasteen ainutkertaisuus, ”yksi kaste”, kuten Nikean-Konstantinopolin uskontunnustus sanoo.
Ekumeeninen yhteisymmärrys on tehnyt mahdolliseksi sen, että jotkut kirkot ovat muodollisesti tunnustaneet toistensa kasteen. Sekä Saksassa että Ruotsissa juhlittiin sitä viime vuonna: Saksassa kirkkojen neuvoston , jäsenkirkot sekä Ruotsissa vapaakirkko, , ja allekirjoittavat vastavuoroisen kasteen tunnustamisen viime vuonna. Tosiasiassa tämä koskee miltei kaikkia kristittyjä: vain harva kirkko kastaa uudelleen ihmisen, joka liittyy kirkkoon ja on kastettu toisaalla vettä käyttäen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.
Silloin kun jo kerran kastettu halutaan kastaa uudelleen, kasteen merkitys saa uuden ulottuvuuden. Ranskan ortodoksisten piispojen konferenssi joutui 1980-luvulla lähettämään kyselyn Athos-vuoren luostareihin, koska niissä oli kastettu jo vuosikymmeniä aiemmin ortodoksiseen kirkkoon otettuja ranskalaisia, jotka oli aikoinaan kastettu roomalaiskatolisessa kirkossa. Piispat ihmettelivät, asettivatko luostarit kyseenalaiseksi koko sen kirkollisen elämän, jota nämä olivat Ranskan ortodoksisissa seurakunnissa eläneet. Luostarien kohtelias vastaus ihmetytti piispoja entistä enemmän: Athoksella toimitettu kaste ei ollut kirkon jäseneksi ottamista, vaan ilmaus katumuksesta ja elämänmuutoksesta.
Vapaan kristillisyyden piirissä saattaa esiintyä vastaavanlaista hurskautta. Seurakunnan yhteyteen kasteen kautta aikuisena otettu mutta sittemmin langennut ja uskosta etääntynyt voi mennä toiseen seurakuntaan ja saada uuden kasteen katumuksensa ja elämänmuutoksensa merkkinä. Saman kristityn hengelliseen tiehen saattaa kuulua useita kasteita, hienoimpana elämyksenä Jordanin vesissä toimitettu.
Luther-säätiön papit toimittavat muodon ja tekstin puolesta klassisia kasteita. Mutta he sanovat, etteivät he kasta seurakunnan jäseneksi, koska sen enempää säätiö kuin pappisvihkimyksen antanut Missionsprovinsen ei ole kirkko. Onko tässäkin kysymys enemmän aidosta elämyksestä kuin kirkon jäsenyydestä? Johtaako ankara pitäytyminen perinteiseen virkakäsitykseen siihen, että syntyy uusi, ei-perinteinen kastekäsitys?
Mielenkiintoisella tavalla ortodoksisen kirkon piirissä esiintyvä fundamentalismi, vapaan kristillisyyden kastekäytännön ääri-ilmiö ja luterilainen konservatiivisuus luovat omaa käsitystään kasteesta. Merkittävin poikkeama klassisesta kristinuskosta on ajatus kasteesta kirkon jäsenyydestä irrallisena toimituksena ja henkilökohtaisena elämyksenä.
Kirkon kaksituhatvuotisessa traditiossa kastetta edeltää kasteopetus, katekumenaatti. Lapsena kastettuja pitää opettaa heidän varttuessaan. Kaste ja opetus tapahtuvat yhteisössä, kirkossa. Kaste saavuttaa täyttymyksensä yhteisön sakramentissa, pyhässä ehtoollisessa. Silloin kun nähdään, että kaste johdattaa kirkon jäsenyyteen ja tapahtuu sen sisällä, ero jo lapsena kastamista suosivien ja tietoisessa iässä kastavien kirkkokuntien välillä voi olla pienempi kuin olemme tottuneet ajattelemaan. Mutta se, että kaste nähdään toimituksena tai elämyksenä irrallaan kirkon jäsenyydestä, saattaa luoda uusia eroja kristittyjen keskuuteen.