Käytännön tekoja suoraan evankeliumin ytimestä! 14.10.2010

 

"Ruotsin kirkko on ainoa instituutio, joka on johdonmukaisesti toiminut rasismia vastaan ja pysynyt uskollisena sille, mihin sen linja perustuu", totesi naapurimaan lehtimies valtiopäivävaalien jälkeisestä pyykinpesusta. Toivoisin, että omankin maamme luterilainen kansankirkko saisi osakseen samanlaista kiitosta – konkreettisesta toiminnasta, joka perustuu sen oman sanoman ytimen.

 

Mutta meillä kristinuskon julkikuvaa määrää pelkkä puhe asiasta, josta evankeliumi ei sano sanaakaan. Tarkoitan sitä, kuinka kirkosta eroamisen vyöry yltyi seksuaalietiikkaa koskevan TV-keskustelun seurauksena. Onko luterilaisen kirkon – ehkä kaikkien kirkkojen – julkikuva äänekkään vähemmistön käsissä? Muodostaako välinpitämätön enemmistö mielikuvansa kristinuskosta ja kirkosta sen mukaan, mitä raflaavimmat sanojat väittävät? Vähän väliä sillä, etteivät kaikki sanojat edes kuulu siihen kirkkoon, josta sitten erotaan. Kuinka rakentaa uskottavuutta, joka perustuisi kirkon ydinsanomaan?

 

Selvää on, että luterilaisen kirkon julkikuvassa on ongelmia. Kaikille kuuluvan kansankirkkoajatuksen ja pietistisen herätyksen välillä on ristiriita. Akateemisen tutkimusteologian ja evankeliumin julistamisen välillä on ero. Käytännön lähimmäisenrakkauden ja tuomitsevan viisastelun välillä ammottaa kuilu. Julkisoikeudellisessa asemassa olevan enemmistökirkon ja kansalaisyhteiskuntaan kuuluvan kirkon välillä on etäisyys. Pitäisikö kirkon johdon tehdä linjavalintoja näiden välillä?

 

Kansankirkon uskon ydin on todellisempi ja vahvempi kuin julkikuvasta voi päätellä. Ytimen esille tuominen on uskottavuuteen liittyvä haaste. Se ydin pitää nimittäin edelleen luterilaisen kirkon sisällä monia eri näkemyksiä esimerkiksi siitä aihepiiristä, josta tiistai-iltana keskusteltiin. Suomen evankelis-luterilainen kirkko on vahvempi kuin ulkopuolinen kritiikki sekulaarista tai kristillisestä näkökulmasta väittää.

 

Toiminta turvapaikkaa tarvitsevien lähimmäisten, perheensä luona asuvien iäkkäiden äitien ja muiden hädänalaisten hyväksi tai ympäristön puolesta antaa kirkolle uskottavuutta. Se on arkista toimintaa konkreettisten asioiden hyväksi ja se nousee evankeliumin ytimestä. Se on parina viime vuotena antanut luterilaiselle kirkolle enemmän uskottavuutta kuin mikään kannanotto tai kannan ottamattomuus samaa tai eri sukupuolta olevien parisuhteista. Käytännön työtä ja sitä, kuinka se nousee evankeliumin ytimestä tarvitaan lisää, ja sen pitää päästä esille.

 

 

 



Kommentoi tätä kirjoitusta

Kommentit

15.10.2010 klo 12:15:08
Hellevi Matihalti kirjoittaa

Kiitos, isä Heikki!





Suomen Ekumeeninen Neuvosto      Katajanokankatu / Skatuddsgatan 7 A 3    PL / PB 185   00161 Helsinki / Helsingfors      Puh / Tfn (09)180 2369   Fax (09) 174 313