Yhdyn niihin, jotka arvelevat, että esivallan ripeät toimet kerjäläisten poistamiseksi kadunkulmistamme saivat vauhtia nimenomaan näiden etnisestä taustasta. Heidän työnsä, kerjuu, haluttiin kriminalisoida. Mistään ei löytynyt luvallista maankaistaletta heidän teltoilleen. Heidän lapsensa uhattiin ottaa huostaan. Perustuslain ja kansainvälisten sopimusten ihmisoikeuspykälien perusteella toimivat viranomaiset yhtä hyvin kuin evankeliumin mukaista diakoniaa tekevät seurakunnat omaksuivat epäröimättä hyljeksivän asenteen. Kerjäläisiltä kyllä kyseltiin kotimaan kurjuudesta ja Suomeen tulemisen syistä, mutta missään nimessä ei autettu.
Arvostettu brittiläinen uutislehti The Economist vertasi Euroopan romaneja Amerikan mustiin (19.7.2008). Yllättävän paljon yhteistä onkin. Vielä 1900-luvulla mustalaiset ovat joissakin Euroopan kolkissa olleet orjan asemassa. Edelleen he elävät yhteiskunnan reunalla, työelämän ja koulumaailman ulkopuolella, ja voivat vain äärimmäisin ponnistuksin päästä osallisiksi yhteiskunnasta ja tekemään omaan elämäänsä vaikuttavia päätöksiä. Valtaväestö ei tunne heidän kulttuuriaan eikä elämänarvojaan, vaan pelkää ja hyljeksii heitä. Harvassa Euroopan maassa edes tiedetään paljonko romaneja on. Onkin yhdyttävä johtopäätökseen, että Euroopan romanien asema on lohduttomampi kuin Amerikan mustien.
Suomalainen idea ottaa huostaan kerjuulla tavattuja lapsia on herättänyt ihmisoikeusjärjestöjen kansainvälisen lehdistön huomion (HBL 1.8.2008). Ei kädenojennuksena hätääkärsiville lapsille, vaan sellaisena kuin asia on: uutena romaneihin kohdistuvan syrjinnän muotona. Se, että asialla ovat viranomaiset, herättää ansaittua tyrmistystä. Minusta kyseessä on kummallinen sekoitus rasismia, tekopyhyyttä ja byrokratiaa, jotka orwellilaisesti kääntävät itse asian eli lapsen hyvinvoinnin päälaelleen. Samanlainen sotku on ymmärtääkseni aiheuttanut järkyttäviä virkamiespäätöksiä perheiden yhdistämiseen liittyvissä turvapaikka-asioissa: kahdeksaksi vuodeksi erilleen joutunut pariskunta pysyköön erossa vaikka muuta toivoisivat, sairas mummo ei kuulu perheeseen jne.
Väitän, että kerjuulla äidin sylissä kulkeva romanilapsi saa enemmän turvaa ja hellyyttä kuin moni huoltajuuskiista- tai huostaanottomyllyssä heitelty suomalaislapsi. Saako hän ravintoa, riippuu konkreettisesti minun kädestäni.
Se, että lapsen huostaanottoa ajatellaankaan käytettävän uhkana, jolla pelotellaan kerjäläiset tiehensä, osoittaa kuinka ohueksi on käynyt meidän kokemuksemme ja näkemyksemme perheestä. Se on rasismin rinnalla suomalaisen kerjäläiskeskustelun karmaisevinta antia. Kirkoillamme ei ole ollut vaihtoehtoista sanottavaa.