Suuren viikon jumalanpalvelusteksteissä Idän kirkossa eräs Kristuksen nimi on Xenos, vieras, outo, muukalainen, koditon. Hän tuli omiensa luo, mutta omat eivät ottaneet häntä vastaan. Jumalan Poika tuli Ihmisen Pojaksi, tyhjensi itsensä ja otti orjan muodon. Hän tuli ihmisten luo, ihmisen veljeksi, mukaan ihmisen elämään ja kuolemaan. Mutta häntä ei tunnistettu eikä hänen sanomaansa otettu vastaan. Hän syntyi ihmisten majatalojen ulkopuolella ja hän kuoli pyhän kaupungin muurien ulkopuolella. Vertaus laupiaasta samarialaisesta on evankeliumin keskeisiä kertomuksia. Se on jo varhain nähty kuvaksi ihmisen tilasta ja siitä, kuinka Kristus tulee hänen luokseen. Matkaaja, joka lähtee pyhästä kaupungista alas Jerikoon vaaralliselle tielle, olen minä.
Ryövärit, jotka käyvät kimppuuni, ovat tämän maailman demonit – murheet, kiusaukset, synnit – ja ne pahoinpitelevät minut henkihieveriin. Ne riisuvat minut kauneudesta ja hyveistä, jotka minulla lähtiessä vielä oli. Makaan elämän valtatien varrella verissäni. Ohitseni kulkevat pappi ja leviitta, mutta he pelkäävät edes tulla katsomaan, vieläkö hengitän. He ovat Vanhan liiton uskonnolliset auktoriteetit, jotka ovat huolissaan omasta uskonnollisuudestaan ja rituaalisesta puhtaudestaan, eivätkä voi auttaa.
Kuolleen koskettaminen olisi tehnyt heistä saastaisia, eivätkä he olisi voineet astua temppeliin. Apu tulee yllättävältä taholta: samarialainen, itsekin saastainen ja ulkopuolinen, rohkenee kumartua puoleeni, pesee haavani ja sitoo ne, nostaa juhtansa selkään ja vie majataloon ja maksaa puolestani kaiken. Hän on Kristus, Xenos, joka tulee luokseni outona ja tuntemattomana, ulkopuolisena. Idän kirkon paastoveisuissa verrataan epäpuhdasta syntymäpaikkaa Samariaa neitseen lihaan, josta Kristus on syntynyt. Kristus on tullut Samariaan asti, halveksittuun ja saastaisena pidettyyn ihmisyyteen, päästäkseen lähelle kaikkia ihmisiä.
Tänäkin päivänä on samarialaisia. On ihmisiä, jotka suljemme ulkopuolelle, koska pidämme heitä alempiarvoisina ja epäpuhtaina. Eräs sellaisen syrjinnän räikeä muoto on kastittomuus, periytyvä asema ylempiarvoisten ihmisten palvelijana ja kaikkein likaisimpien töiden tekijänä, jopa orjuudessa. Heitä on Etelä-Aasian maissa yli 200 miljoonaa. Heihin kohdistuu paitsi tuhatvuotisen perinteen sanelema syrjintä, myös silmitön väkivalta ja vaino. Kysymys on ihmiskunnan laajimmasta ja hyvin vähän tunnetusta ihmisoikeusloukkauksesta. Kastittomat ovat vasta vähän aikaa sitten omaksuneet yhteisen nimityksen itsestään: dalit - murrettu, rikkoutunut.
Vertaus laupiaasta samarialaisesta haastaa näkemään jokaisessa hyljeksityssä ihmishahmossa Kristuksen. Kristus on dalit, hän tulee luoksemme sorretun ja saastaisena pidetyn hahmossa. Hän ei ylenkatso minun saastaani eikä alastomuuttani, vaan kumartuu puoleeni. Hän antaa mahdollisuuden meille tunnistaa itsensä ja kohdata itsensä kaikissa ulkopuolisissa, epäpuhtaissa, kodittomissa. Se kohtaaminen johtaa Hänen kirkkoonsa, verille hakattujen ja hyljeksittyjen hoitokotiin. Hänellä on varaa maksaa kaikki puolestamme, koska hän on käynyt ulkopuolisuuden ja kodittomuuden tien loppuun asti, kuolemaan asti. Hän on Ihmisen Poika ja Jumalan Poika, ja siksi Hänen äärimmäinen nöyryytensä voittaa kuoleman vallan. Hänessä palautuu ihmisen alkuperäinen kunnia, ja siihen ihmisyyteen Hän kutsuu kaikkia meitä.
Nyt on siis tullut se aika, josta puhuin teille. Sillä katso, minut annetaan pilkattavaksi syntisten käsiin, jotka naulittuaan minut ristille ja annettuaan haudattavaksi inhoavat minua kuolleena. Mutta rohkaiskaa mielenne, sillä kolmantena päivänä minä nousen ylös uskovaisten riemuksi ja iankaikkiseksi elämäksi.
Suuren maanantain ehtoopalveluksen avuksihuutostikiiroista.