Keskustalla on vankka kosketus moniin kirkollisiin piireihin. Se on vahva virta sekä puolueen laajalla kentällä että vallankäytön käytävillä. Voisi melkein luulla, että siellä saattaa olla puoluekentän parasta asiantuntemusta uskon asioista.
Ruotsalainen kansanpuolue tasapainoilee perinteisesti pääkaupungin liberaalin ja kirkkokielteisen herrasväen ja uskovaisen maaseutuväen välillä. Pohjanmaalla ääniä on riittänyt myös kristillisdemokraateille, joka ohjelmissaan usein liputtaa vapaakirkollisille tärkeillä teemoilla.
Luterilaisen kirkon piispojen yhteiskunnallisia kannanottoja on arvosteltu liiasta läheisyydestä sosiaalidemokratiaan. Onhan jopa yksi entinen esipaimen kansanedustajanakin.
Vasemmistoliitossa on omat ateistiänkyränsä mutta myös uskovansa. Ehkä erityisesti 90-luvun ”kolmannen vasemmiston” aallossa moni maailmanlaajuisesta oikeudenmukaisuudesta innoittunut kristitty löysi punavihreän politiikan.
Kirkkojen kannalta on tärkeää, että kaikista puolueista löytyy asiantuntemusta ja kiinnostusta niitä kohtaan. Aktiivisia kristittyjä on kaikkien puolueiden äänestäjien joukossa. Kaikkien puolueiden edustajien joukossa on omat uskovansa ja uskon vastustajansa. Mutta on tästä yksi poikkeus: Vihreät! Vaikuttaa ihan siltä, että yksi harvoista asioista, joista vihreät ovat johdonmukaisesti yksimielisiä, on kirkkojen ja uskontojen vastustaminen. Tänä keväänä se näkyy offensiivissa uskonnonopetusta vastaan, jonka eturintamassa on vihreitä poliitikkoja.
Onko vihreiden ehdottomasti oltava uskonnottomuuden airuita? Eikö eri uskontojen aktiivisuus ekologisissa asioissa luo siltoja vihreään politiikkaan? Eivätkö vihreät näkisi uskontojen ja kulttuurien monimuotoisuutta voimavarana? Niiltä pohjilta moni uskova äänestää ja menee puolueen toimintaan mukaan. Kuka aloittaisi keskustelun siitä, että vihreiden näkökenttää pitäisi laajentaa ulottumaan myös kirkkojen ja uskontojen todellisuuteen?