Tällä viikolla istun Kirkkojen Maailmanneuvoston keskuskomitean kokouksessa. Yhteistyökumppanit ja ystävät eri puolilta maailmaa luovat ainutlaatuisen ilmapiirin. Siihen kuuluu mahdollisuus nähdä maailma toisen näkökulmasta ja toimia yhdessä kristittyjen ykseyttä rakentavien asioiden ja ihmiskunnan yhteyttä palvelevien aloitteiden puolesta. Tämä on kuin raitista ilmaa, joka suuresta maailmasta puhaltaa pieneen sieluuni.
Mutta ihmisten yhteistyössä on monenlaiset haasteensa. Yhteistyöhankkeisiin liittyy myös näkökulmien ja etujen ristiriitoja. Ekumeenista yhteyttä pilaavat ennakkoluulot ja silkka tietämättömyys toisen traditiosta ja taustasta. Joskus tuntuu, etteivät kaikki luota toistenkin olevan kristittyjä. Tämän saastepilven läpi on päästävä, jotta oikea ekumeeninen kohtaaminen ja yhteistyö toimisivat.
Ikävä kyllä Kirkkojen Maailmanneuvoston innostavaan ilmapiiriin liittyy tuo ristiriita. Kotimaisessa ekumeniassa se on oman kokemukseni mukaan paljon pienempi. Vakaa luottamus ja kyky toimia yhdessä, toistemme traditioita tuntien ja arvostaen, on meille luonnollista. Suomalaisten kirkkojen edustajat kansainvälisissä ympyröissä viihtyvät yhdessä sekä työn toimessa, rukouksen aikana että matkapäivinä.
Pienen maan ilmapiiri ei olekaan ihan ummehtunut. Onko yllätys, ettei tämä ole itsestään selvää kaikissa maissa? Keskinäinen luottamus sekä kyky toimia ja rukoilla yhdessä ovat varmaan arvokkainta annettavaa, mitä suomalaisilla on kansainvälisessä ekumeniassa.