Suomalainen ekumenia on parhaimmillaan ekumeenisella rukousviikolla (18.-25.1.). Saman kylän seurakunnat kokoontuvat kirkkoiltoihin ja ristisaattoihin. Niiden aktiiviset jäsenet kohtaavat toisensa, astuvat toinen toistensa temppeleihin ja yhtyvät toisen perinteen mukaiseen rukoukseen. Siinä he löytävät toisensa, vähäeleisesti ja kunnioittavasti. Huomaavat, että erinäköisessä kirkossa ja erikuuloisessa rukouksessa on yhteinen ydin: usko Kristukseen ja tahto seurata Häntä. Tämä tukee uskovia kilvoituksessaanja vahvistaa paimenten ja seurakuntien yhteistyötä. Samalla ehkä annetaan yhteinen todistus ympäröivälle kaupungille ja postmodernissa sumussa hengellisyyttä etsiville naapureille.
Itselläni oli tilaisuus osallistua useaan rukousviikon tilaisuuteen. Sain tuntea rukouksen pitkän jatkuvuuden Turun tuomiokirkon keskiaikaisten holvien alla Tuomas-messussa, joka oli järjestetty suuren juhlan tapaan. Mikkelissä ja Jyväskylässä oli seurakuntasali täynnä rukoilijoita ja keskustelijoita, ilmeisestikin hyvää sisarillista yhteistyötä tekevistä seurakunnista. Omassa kotikaupungissani sain tarpoa talvisateessa maamme nopeimmin kasvavan taajaman Leppävaaran kirkkovaelluksessa. Helsingin Punavuoren Metodistikirkossa rukousviikon päätösilta todisti suomalaisen ekumenian laajuudesta, kun siellä esiteltiin rakas rukous -teemavuotta ja ensi lokakuussa Turussa pidettävää Kristus-päivää. Mieliinpainuvin oli kuitenkin Kontulan ostoskeskuksen Rukousta, rokkaa ja rotseja -tapahtuma. Lohduton sää ei estänyt isoa joukkoa kokoontumasta torille. Luterilaisen, ortodoksisen ja helluntaiseurakunnan paimenet johdattivat rukoukseen, jaettiin rokkaa ja Heikki Hurstin johdolla talvitakkeja. Siellä kirkkojen pitikin olla yhdessä ihmisten kanssa.
Apostoli Paavalin kehotus Rukoilkaa lakkaamatta oli ekumeenisen rukousviikon teema. Maailmanlaajuista viikkoa vietettiin nyt sadatta kertaa, ja oli hyvä, että näin ytimekäs raamatunlause oli valittu sitä varten. Paavalin kirjeessä tessalonikalaisille (1.Tess 5) tämä kehotus kuuluu muiden kristityn elämää koskevien ohjeiden kanssa. Rukous ei ole erillän elämän kokonaisuudesta. Samalla kehotus on itsessään huikaiseva – kutsu tielle omaan sisimpään ja kohti Jumalan tuntemista. Sillä tiellä avautuvat aina uudet näkymät, voimme aina päästä lähemmäs Kaikkivaltiaan rakkautta. Samalla löydämme oven omaan sieluumme.
Rukoukseen keskittyvä teema sopii hyvin suomalaiseen ekumeniaan. Se on kristittyjen kohtaamisen ja kirkkojemme yhteistyön vahvinta aluetta. Toisaalta voi huomata, että rukous voi olla vaativa aihe. Kaikille ei ole itsestäänselvää, että rukous ylittää kirkkojen hajaannuksen raja-aidat. Jotkut ajattelevat, että yhteinen rukous on mahdollista eri uskontoja edustavien kesken. Joskus tuntuu, että ekumeenista rukousta tarvittaisiin kirkkojemme sisällä. Kun käsittelemme erimielisyyksiämme ja vaikeita kysymyksiä, joista on vastakkaisia mielipiteitä, harvoin rukoilemme. Kirkoissamme ei niissä yhteyksissä vallitse yhteisen rukouksen ilmapiiri. Kenties se voisi olla satavuotiaan ekumeenisen rukousviikon lahja ja haaste kirkkojemme elämään: luoda rukouksen ilmapiiri – ekumeeninen tila, jonka sisällä voi turvallisesti kuunnella toista näkemystä, ihmetellä näkökulmien erilaisuutta ja luottaa yhteiseen haluun seurata samaa Herraa.
30.1.2008
isä Heikki Huttunen, SEN:n pääsihteeri