Sion on ”relationsbaserad”, suhteisiin perustuva seurakunta. Se merkitsee kaikkien jäsenten vastuuta toisistaan ja seurakunnan elämästä. Suuri osa toiminnasta tapahtuu kirkkorakennuksen ulkopuolella, soluryhmissä, ”cellgrupper”, jotka kokoontuvat viikoittain kodeissa. Ryhmien vetäjiä koulutetaan tehtäväänsä, ja suhteisiin perustuva seurakunta korostaakin opetuslapseuden ja kristittynä kasvamisen merkitystä. Opetuslapseus edellyttää hengellistä ohjausta.
Sionin pastorit Stefan Sigfrids ja Patrik Hellström sanovat, että vastoin perinteistä herätyskristillistä asennetta he eivät toivo seurakuntalaisten vetävän tarkkaa rajaa uskovaisuutensa ja muiden ihmisten välille. Heidän ei toivota käyvän kirkolla montaa kertaa viikossa. Uskovia ei kehoteta välttämään maallisia ympyröitä eikä haluta heidän elävän erillään ei-uskovista. Päinvastoin, toivotaan heidän ammentavan sunnuntain jumalapalveluksesta siunausta ja valoa, jota he voisivat ammentaa muihin päiviin ja kaikkiin niihin tilanteisiin, joihin työ, perhe-elämä ja arki heidät vie.
Sion-seurakunnassa toteutuu se menestyksen avain, johon Vapaakirkon tuleva kirkkokunnanjohtaja Hannu Vuorinen viittaa: teologisesti konservatiivinen ja kulttuurisesti liberaali. Sion-seurakunta vahvistuu ja kasvaakin, mutta pastorit eivät halua liioitella. He yhtyvät Hannu Vuorisen havaintoon, jonka mukaan vapaa kristillisyys Suomessa ei vähene mutta ei juuri kasvakaan.
Vapaan kristillisyyden vahvinta antia maamme kristillisten kirkkojen kesken on mielestäni yhteisöllisyys. Kirkon jäsenten keskinäisiin suhteisiin ja opetuslapseuteen perustuva näkemys seurakunnasta on lähempänä kirkon 2000-vuotista elämää kuin abstraktit rakennelmat seurakunnasta asiantuntijaorganisaationa.
Seurakuntalaisten keskinäistä suhdetta korostava kirkkonäkemys tulee käsittääkseni lähelle sitä, mitä katolisessa ja ortodoksisessa ajattelussa tarkoitetaan eukaristisella yhteisöllä, kirkkona ehtoollispöydän ympärillä.