Jonathan on niin sanottu kiintiöpakolainen. Hänet on Suomeen kelpuuttanut virallinen taho. Onnekseen hän pääsi tänne koko perheensä kanssa. Opinnot Kainuussa antavat Jonathanille hyvän lähtökohdan suomalaiseen elämään. Vaikka Espoo on oma rakas kotiseutuni, luulen että maakunnassa pääsee paremmin sisälle aitoon suomalaiseen elämään ja sen juurille kuin pääkaupunkiseudulla. Kainuun Opistolla vallitsee kotoisa ja ystävällinen ilmapiiri, minusta miellyttävän verkkainen tahti. En aisti Espoon sosiaalialan resurssipulaa enkä kyynisyyttä. Lapset ja aikuiset monista maailman kriisipesistä kulkevat lumisessa maisemassa ja tervehtivät iloisesti.
”Elämä itse,” Jonathan vastaa, kun kysyn mikä Suomessa on parasta, ja selittää, ”täällä on rauha ja se antaa kaikki mahdollisuudet opiskella ja elää eteenpäin”. Mitä hän sitten kaipaa Kongosta ja Bukavusta. ” Tiedättekö, Kongossa on kaikki mitä ihminen tarvitsee elääkseen. Ainoa, mikä puuttuu, on rauha. Ja sen mukana kaikki. Sota vie mahdollisuudet elämään,” tuo ikäisekseen viisas nuori vastaa ja katsoo lempeästi silmiin.