Hän puhui suunnilleen seuraavasti:
Kirkon tehtävä on rakentaa seurakuntaa. Se tarkoittaa jakamista, kunnioitusta ja mahdollisuutta kertoa oma tarina jollekin joka kuuntelee. Tähän yhteyteen otamme vastaan kaikki tulijat, myös ne, joiden tilanne maahanmuuttajina on epäselvä tai keskeneräinen.
Kuunteleminen ja kunnioitus johtavat joskus meidät keskelle kriisiä, kun joku pidätetään tai joutuu karkotusuhan alle. Me reagoimme, toimimme, niin kuin jokainen, joka on kuullut toisen ihmisen kertomuksen. Me välitämme. Tarvitsemme myös asiantuntijoitamme, jotka vievät vastauksemme tunteen tasolta toimintaan, jolla voimme konkreettisesti auttaa vaikeuksissa olevaa. Kuka sitten, jos emme me kirkossa?
Maahamme tulija tarvitsee kahta käytännön asiaa – työtä ja kieltä. Oikeaa työpaikkaa emme voi antaa, mutta kirkossa on paljon tehtävää vapaaehtoisille toimijoille. Kielenopetus on hyvä esimerkki vapaaehtoistyöstä, jota monet kantaväestöön kuuluvat seurakuntalaiset haluavat antaa lahjanaan. Tuloksena on tilanne, jossa meillä vapaaehtoisia riittää kaikenlaisiin tehtäviin.
Uusista tulokkaista on tullut osa yhteisöämme. He osallistuvat jumalanpalveluksiin, tekevät vapaaehtoistyötä ja tulevat mukaan luottamuselimiimme. He ovat jäseniä kirkkoperheessämme. Yhteisömme tiivistyy. Luottamuksen ilmapiiri vahvistuu. Tulemme osallisiksi ykseydestä Kristuksessa. Jumalan valtakunnan arvot ovat läsnä.
Tämä puheenvuoro sopii suunnannäyttäjäksi omalle toiminnallemme alkavana siirtolaisuusvuotena ja aina kun mietimme tehtäväämme kirkossa jumal-inhimillisenä yhteisönä.
Budapestissa