Kun lusikoin kupistani jäätelöä ja mansikoita, halusi Sylvi lukea minulle kertomuksen, joka oli koskettanut häntä. Värisevällä äänellä luettu kertomus sijoittui Alastaron kirkonkylään ja sotavuosiin. Tarina kertoi Johanna-mummosta, joka oli tunnollinen kirkossakävijä.
Hän saapui uskollisesti sunnuntai sunnuntain jälkeen kotikirkkoon sanankuuloon. Tuolloin autot olivat maaseudulla harvinaisia. Mutta eräänä sunnuntaiaamuna tuli suuri musta auto Loimaan suunnasta kohti Alastaroa. Auto pysähtyi Johannan kohdalle. Siitä nousi hieno herrasmies, joka pyysi vanhusta nousemaan autoon. Johanna noudatti kehotusta. Auton takapenkillä syntyi keskustelu. Vanhus kertoi olevansa matkalla kirkkoon. Hän lisäsi tähän rohkeasti: ”Tekisi se herrallekin hyvää tulla kirkkoon ehtoolliselle.” Tähän mies kuitenkin vastasi kohteliaan kieltävästi. Hänen piti mahdollisimman pian päästä Huittisiin. Johanna jäi kirkon luona pois kyydistä ja vieras jatkoi matkaansa. Kahden viikon kulutta tuli Johannalle kortti, jossa luki: ”Olen käynyt kirkossa ja ehtoollisella ja se teki minulle oikein hyvää.” Allekirjoituksena oli: ”Teidän presidenttinne Risto Ryti.” Tasavallan presidentti oli matkalla syntymäpitäjäänsä ottanut Johannan autoonsa ja kertoi näin hänelle kortissa oman uskontunnustuksensa. Jumalan sana ja ehtoollinen olivat tehneet hyvää suurten paineiden keskellä.
”Näin meijän pitää jokaisen omalla tavallamme viijä tätä hyvää sanomaa eteenpäin ja kertoa uskosta”, opasti Sylvi nuorta naispappia. Jatkoin lomapäivääni mietteliäissä tunnelmissa. Kertomus oli koskettanut minuakin.
(Sylvin lukema kertomus löytyy kirjasta Savenvalajan unelma, ja sen on kirjoittanut Heimo Rinne.)