Tätä tehtävää kuitenkin helpotti se, että alkukielenä oli oma äidinkieli ja tavoitteena selkokieli. Sellainen kieli, jota on monenlaisen lukijan ja kuulijan helppo ymmärtää. Kieli, jossa ei käytetä monimutkaisia lauserakenteita ei hämäriä sanoja. Ja noita kumpiakin Raamatussa riittää!
En ole tässä urakassa uranuurtaja. Luterilaisen kirkon sivuilta löytyy lajiteltuna - käykääpä tutustumassa! Joitakin pyhiä puuttuu kuitenkin vielä – kuten tämä, jonka tekstejä nyt veivasin.
Tämänmoinen käännöstyö herättää aina välillä kritiikkiäkin. Kirkossa moni asia on pyhä ja koskematon, eikä niitä parane mennä sorkkimaan. Itsekin olen sitä mieltä, että joitakin tuttuja tekstejä on paras käyttää ihan siinä virallisen raamatunkäännöksen asussa – sellaisena ne on totuttu kuulemaan. Paimenpsalmi, jouluevankeliumi… Niihin en aio puuttua.
Mutta entä kun kehitysvammaisten kirkkopyhän lukukappaleeksi paukahtaa vaikkapa pätkä Galatalaiskirjettä, ja tekstissä vilahtelee sellaisia ilmaisuja kuin ympärileikkaus, orjuuden ies, vanhurskaus ja rakkautena vaikuttava usko? Onko tarpeen pitää kynsin hampain kiinni virallisesta käännöksestä vai olisiko paikallaan avata tekstiä kuulijalle hieman helpommaksi?
Kun raamatunkäännöstyötä tehdään maailmalla, siinä huomioidaan paikallinen todellisuus. Jokapäiväinen leipä on jossakin Aasian maan raamatunkäännöksessä riisi, Etelä-Amerikassa maissi, jossakin Afrikan kolkassa puuro.
Samalla tavalla haluaisin tehdä Raamatun kieltä ymmärrettäväksi omalle seurakunnalleni. Sillä miten sanoma voi koskettaa, jos se jää vaikeiden sanojen taakse hukkaan?