Tutustu laajemmin jaoston toimintaan, klikkaa .
Johtosääntö
1. Määrittely
Jaosto on Suomen Ekumeenisen Neuvoston (SEN) asettama määräaikainen työryhmä, jonka asettamisesta päättää syyskokous. Toimikausi on kolme kalenterivuotta ellei toisin määrätä.
2. Tarkoitus ja toiminta
Jaoston tarkoituksena on tarjota SEN:n jäsenille, tarkkailijoille ja kumppanuusjärjestöille mahdollisuus keskinäiseen vuorovaikutukseen naisten hengellisen elämän alueilla. Tarkoituksena on naisten tukeminen kirkoissa ja yhteiskunnassa sekä yhteisen kristillisen identiteetin vahvistaminen.
Tarkoituksensa toteuttamiseksi jaosto
3. Päätöksenteko
Jaoston päätöksenteossa pyritään yksimielisyyteen (konsensus). Jos jaosto joutuu äänestämään, päätöksenteko tapahtuu yksinkertaisella ääntenenemmistöllä.
4. Kokoonpano.
Hallitus nimeää jäsenet jaostoon SEN:n jäsenyhteisöjen, tarkkailijoiden ja kumppanuusjärjestöjen sille esittäneistä edustajista. Jaoston jäsenillä on puhe- ja äänioikeus. Jokaiselle jäsenelle taustayhteisö voi nimetä myös varaedustajansa.
5.Toimihenkilöt
Jaosto valitsee keskuudestaan puheenjohtajan, varapuheenjohtajan ja sihteerin vuodeksi kerrallaan. Jaosto voi asettaa määräaikaisia työryhmiä hoitamaan niille erikseen määrättyjä tehtäviä.
6. Kokoukset
Jaosto kokoontuu vähintään kaksi kertaa vuodessa. Kokouksista ilmoitetaan vähintään viikko ennen kokousta. Jaoston sihteeri vastaa kokouskutsujen postituksesta ja kokousjärjestelyistä.
7. Yhteistyö ja tiedotus
Jaoston edustajat osallistuvat hallituksen ja jaostojen yhteiseen suunnittelufoorumiin. Jaosto neuvottelee pääsihteerin kanssa ainakin kerran vuodessa. Jaosto raportoi toiminnastaan neuvoston hallitukselle ja lähettää esityslistat ja pöytäkirjat SEN:n toimistoon. Jaoston puheenjohtaja ja sihteeri kutsutaan neuvoston kokoukseen.
8. Lausunnot
Jaosto voi tarvittaessa laatia asiantuntijalausuntoja. Jaosto voi myös tehdä hallitukselle esityksiä julkilausumiksi.
9. Talous
Jaosto laatii elokuun loppuun mennessä seuraavan vuoden toimintasuunnitelmansa ja talousarvionsa ja kuluneen vuoden toimintakertomuksensa 30.1. mennessä. Toimintasuunnitelma ja talousarvio toimitetaan pääsihteerille, joka vie ne eteenpäin hallituksen käsittelyyn.
Puheenjohtajana toimi Eija Kemppi (ev-.lut.), varapuheenjohtajana Iris Rajamaa (met.), sihteerinä Satu Lehtonen (kat.) ja tiedottajina Leena Mäkitalo (Sinapinsiemen) ja Anne Lagerstedt (Suomen kristillinen rauhanliike). Kokoontumiset järjestettiin Helsingin metodistiseurakunnassa, Leena Mäkitalon kodissa Järvenpäässä, Helsingin seurakuntayhtymän Mustasaaren toimintakeskuksessa ja Kansan Raamattuseuran Helsingin tiloissa.
Naisjaosto jatkoi työskentelyään naisten tukemiseksi kirkoissa ja yhteiskunnassa sekä yhteisen kristillisen identiteetin vahvistamiseksi. Tarkoituksensa toteuttamiseksi naisjaosto osallistui aktiivisesti sekä kotimaiseen että ulkomaiseen keskusteluun naiskysymyksistä myös uskontojen välisissä yhteyksissä ja rohkaisi jäsen-, tarkkailija- ja kumppanuusyhteisöjen naisia aktiiviseen ekumeeniseen toimintaan.
Naisjaosto jatkoi työskentelyään naisten tukemiseksi kirkoissa ja yhteiskunnassa sekä yhteisen kristillisen identiteetin vahvistamiseksi.
Jaosto jatkoi työskentelyään naisten tukemiseksi kirkoissa ja yhteiskunnassa sekä yhteisen kristillisen identiteetin vahvistamiseksi. Tarkoituksensa toteuttamiseksi naisjaosto osallistui aktiivisesti sekä kotimaiseen että kansainväliseen ekumeeniseen keskusteluun naiskysymyksistä ja rohkaisi jäsenkirkkojen ja -yhteisöjen naisia aktiiviseen ekumeeniseen toimintaan.