Suomen ekumeenisen neuvoston jäsenkirkot ovat laatineet yhteisen tavoiteasiakirjan Suomen heinäkuussa alkavaa Suomen EU-puheenjohtajuuskautta varten. Kirkkojen yhteisenä tavoitteena on tukea Suomen toimintaa puheenjohtajamaana.
Suomen kristilliset kirkot luonnehtivat Euroopan unionia rauhan ja vakauden takaajaksi. Arvoyhteisönä se edistää ihmisoikeuksia, ihmisten ja ympäristön hyvinvointia, sosiaalista oikeudenmukaisuutta, tasa-arvoa ja kestävää kehitystä. Kirkkojen kannanotto liitteenä alla. LISÄTIETOJA:
Kirkot korostavat uskontojen kohtaamisen merkitystä sekä suvaitsevaisuutta osana eurooppalaista identiteettiä. Aito vuoropuhelu ja toisen kunnioittaminen edellyttävät tietoutta omasta vakaumuksesta. Kirkkojen mukaan kulttuurien ja uskontojen välistä keskustelua on käytävä kunnioittaen sitä, mikä on toiselle pyhää.
Kirkot painottavat, että Euroopan unioni on arvoyhteisö. Uusien jäsenmaiden on kunnioitettava ihmisoikeuksia ja muita perusoikeuksia kuten uskonnon- ja omantunnonvapautta. Perustuslakisopimuksen tavoitteeseen vahvistaa arvoyhteisöluonnetta suhtaudutaan myönteisesti. Erityisesti kirkkojen kannalta on tärkeä perustuslakisopimuksessa artikla 52, jonka mukaan unioni kunnioittaa kirkkojen ja uskonnollisten yhdyskuntien asemaa. Kirkkojen kannalta tärkeä on kohta kolme, jonka mukaan unioni käy avointa ja säännöllistä vuoropuhelua muun muassa kirkkojen kanssa.
Kirkkojen mukaan taloudellisen kilpailukyvyn ohella EU:ssa on panostettava sosiaalisen oikeudenmukaisuuden toteutumiseen ja kestävään kehitykseen. Pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan mallin mukaan yhteiskuntien on huolehdittava kakista jäsenistään. Kaikkein heikoimmassa asemassa olevia on autettava ja eriarvoisuutta tasoitettava.
Kirkkojen sanoma on: jokainen ihminen on Jumalan kuva, jokaisen ihmisarvoa ja koskemattomuutta on kunnioitettava. Ihminen ei ole kauppatavaraa missään muodossa. Ihmiskaupan vastustamisessa kirkot painottavat ennaltaehkäisevää työtä ja asennemuutoksiin tähtäävää valistusta.
Suomen puheenjohtajuuskaudella toivotaan käytävän laaja keskustelu EU:n alueen maahanmuuttopolitiikasta. Pakolaisten uudelleen sijoittamisen ohjelmaa olisi kehitettävä, samoin on kirkkojen mukaan edistettävä yhteistä turvapaikkajärjestelmää. Kirkon suhtautuvat kriittisesti niin sanottuun turvallisten alkuperämaiden luetteloon.
Kirkkojen mukaan ympäristönäkökohdat on otettava huomioon kokonaisvaltaisesti kaikilla unionin politiikan aloilla. Kirkot itse ovat sitoutuneet ympäristönsuojeluun sen periaatteen mukaan, että ihmisen vastuun ja lähimmäisenrakkauden piiriin kuuluu koko luomakunta.
Omalta osaltaan kirkot haluavat osallistua keskusteluihin Euroopan unionin kehittämisestä; tavoitteena on säännöllinen vuoropuhelu kirkkojen ja valtionhallinnon kesken myös EU-asioissa.
Luterilaisen kirkon kirkkohallitus hyväksyi kannanoton omalta osaltaan kokouksessaan 7. kesäkuuta. Muiden kirkkojen kanta on muotoutunut Suomen ekumeenisessa neuvostossa, johon kuuluu 12 jäsenkirkkoa ja 19 tarkkailijajäsentä. (KT 7.6.2006 mm)
EU-lakimies Lena Kumlin (09)180 2234 tai 050 430 3953