SUOMEN EKUMEENINEN NEUVOSTO

EKUMENISKA RÅDET I FINLAND

FINNISH ECUMENICAL COUNCIL

Kevätkokous Helsingin Metrokappelissa ja Mikaelin kirkossa 27.4.2015 

Pastori Kari Korhonen puhumassa.

Kevätkokous pidettiin Helsingin Kontulan Metrokappeli-helluntaiseurakunnassa 27.4.2015. Kokous jatkui seminaarilla naapuriseurakunnassa, Mikaelin seurakunnassa (evl). Ekumeeninen iltapäivä Mikaelin kirkossa johdatti osanottajia kohti reformaation merkkivuoden viettoa. Pääpuhujana oli kardinaali Kurt Koch Vatikaanista.

 

SEN:n perinteiden mukaisesti isäntäseurakunnan työntekijä – tällä kertaa pastori Kari ”KK” Korhonen – piti päivänavauksen ja kertoi niin seurakunnan työstä kontulalaisten kohtaamisessa kuin omasta elämästäänkin. Omakohtainen todistuspuheenvuoro ja seurakuntaesittely tekivät osallistujiin vahvan ja puhuttelevan vaikutuksen.

 

Vastaanotto Metrokappeliin oli sydämellinen. Työntekijät ja vapaaehtoiset tekivät hyvän työn kokouksen sujumiseksi. Muun muassa tekniikka toimi niin, ettei minkäänlaista häiriötä tullut missään vaiheessa.

 

Avauspuheenvuorossaan puheenjohtaja, piispa Teemu Sippo nosti esiin meidän kristittyjen huolestuneisuuden keskuudessamme lisääntyvästä ateismista, ihmisten erkaantumisesta kirkkojensa piiristä. 

 

Hän totesi, että ehkä pelkäämme islamilaistumista meillä ja muualla. Lisäksi tulee rajanveto ja erimielisyydet kirkkojen sisällä ja välillä siitä pitäisikö se, mikä nykyään on ajankohtaista, hyväksyä vai hylätä. Monet ovat neuvottomia.

 

Piispa päätti puheensa muutamien vuosien takaisen partioleirin teemaan: "Unelmoi - Uskalla - Tee". 

 

- Kristillisessä uskossa, evankeliumissa on mahtava voima, dynamiikka ja meidän tehtävämme on antaa tuon voiman ja dynamiikan tarttua meihin ja omalta osaltamme antaa Kristuksen valon loistaa kaikille.

 

- Tämä ei välttämättä poista ristiriitoja ja kärsimystä, mutta se antaa toivon ja uskon siitä, että Jumala ei anna tämän maailman joutua hukkaan. Siksi unelmoimme, uskallamme ja teemme.  

 

Seminaarin puheenjohtaja Minna Hietamäki keskustelemassa kardinaalin kanssa.Kokouksen asialistan kauaskantoisin päätös oli pastori, teologian tohtori Mari-Anna Pöntisen (lut.) valinta neuvoston uudeksi pääsihteeriksi. Pöntinen on toiminut muun muassa Suomen Lähetysseuran teologisena erityisasiantuntijana.

 

Vuoden 2014 toimintakertomus ja tilinpäätös käsiteltiin ja vastuuvapaus hallitukselle ja muille vastuuvelvollisille myönnettiin.

 

Lehtori Marianne Kantosta ja rovasti Veijo Koivulaa muistettiin pyöreiden vuosien syntymäpäivien johdosta. SEN:n puheenjohtaja Teemu Sippo kiitti ekumeenisesti aktiivisia ja ahkeria toimijoita. Veijo Koivula pitämässä vastauspuhetta.Martti Luther julkaisi 95 teesiään 1517. Vuonna 2017 tästä tulee kuluneeksi 500 vuotta. Merkkivuotena muistetaan kirkkojen historiaa ja reformaation merkitystä kaikkialla maailmassa. Samalla suuntaudutaan tähän päivään ja tulevaan. Merkkivuosi on ekumeeninen; sitä valmistellaan ja vietetään yhdessä kristillisten kirkkojen kesken.

 

Iltapäivän seminaari ja iltakirkko pidettiin Mikaelin kirkossa.

Alkuhartauden pitivät Mikaelin seurakunnan kirkkoherra Martti Häkkänen, isä Jyrki Penttonen (ort.) ja isä Marco Pasinato (kat.)

 

Huomionosoitukset merkkipäivien johdosta annettiin lehtori Marianne Kantoselle ja rovasti Veijo Koivulalle. Myös vasta valittu SEN:n uusi pääsihteeri Mari-Anna Pöntinen esteltiin.

 

Seminaarin puheenjohtaja, TT Minna Hietamäki avasi seminaarin.

 

Kardinaali Kurt Koch piti tilaisuuden pääesitelmän teemasta: Reformaation merkkivuoden yhteinen viettäminen ekumeenisena mahdollisuutena. Kohti yhteistä julistusta kirkosta, virasta ja ehtoollisesta?

 

Samana päivän aamupäivällä helluntaiseurakunta Metrokappelissa pidetyssä SEN:n kevätkokouksessa kokousväki sai tutustua Metrokappelin monipuoliseen toimintaan. Seurakunnan johtaja, pastori Kari Korhosen aamuhartaudessa kuultiin puhutteleva henkilökohtainen todistus. Elämämme on Jumalan kädessä, hänen 

ar

monsa varassa jaksamme eteenpäin.

 

Kokouksessa käsiteltiin SEN:n viime vuoden toimintakertomus ja tilinpäätös. Uudeksi pääsihteeriksi valittiin teologian tohtori, pastori Mari-Anna Pöntinen.

 

Iltapäivän seminaari ja iltakirkko pidettiin Mikaelin kirkossa.

 

Alkuhartauden pitivät Mikaelin seurakunnan kirkkoherra Martti Häkkänen, isä Jyrki Penttonen (ort.) ja isä Marco Pasinato (kat.9

 

Huomionosoitukset merkkipäivien johdosta annettiin lehtori Marianne Kantoselle ja rovasti Veijo Koivulalle. Myös vasta valittu SEN:n uusi päästiheeri Mari-Anna Pöntinen esteltiin.

 

Seminaarin puheenjohtaja, TT Minna Hietamäki avasi seminaarin.

 

Kardinaali Kurt Koch piti tilaisuuden pääesitelmän teemasta: Reformaation merkkivuoden yhteinen viettäminen ekumeenisena mahdollisuutena. Kohti yhteistä julistusta kirkosta, virasta ja ehtoollisesta?


Kokouspäivä päättyi ekumeeniseen iltakirkkoon, jonka oli valmistellut Kontulan ekumeeninen työryhmä. Sen muodostavat Mikaelin seurakunta (evl), Pyhän Aleksanteri Syväriläisen kappeli (ort.), Metrokappeli (SHK) ja Pyhän Henrikin seurakunta (kat.).


2015_Commemoration, Kurt Cardinal Koch

2015-04-27 Reformationsgedenken, Kardinal Kurt Koch, Finnland.pdf


Kriisit ja väkivalta Ukrainassa sekä monissa
Lähi-idän, Afrikan ja Aasian maissa pelottavat ja hämmentävät. Media kertoo
meille kauhistuttavia uutisia säälimättömästä terrorista, joka kylvää kuo...
Se, voidaanko reformaation yhteistä muistoa viettää ekumeenisesti ja millä tavalla, riippuu ensi sijassa siitä, kuinka ymmärretään vuosi 1517. Vuosihan muistuttaa Lutherin 95 teesin naulaamisesta Witt...
Piispa Simo Peura totesi, että kardinaali Kochin esitelmä haastoi kysymään, miten näemme historiamme. Koch muistutti tarpeellisesti, että katoliselle kirkolle reformaatio merkitsi kirkon jakautumista...
Aino Nenola totesi kommenttinsa aluksi: Miten jotain muistellaan, riippuu siitä, millainen muisto on. Yhteisiä tapahtumia voidaan tarkastella hyvin erilaisten muistojen ja näkökulmien kautta. Histo...
Toivo Pilli nosti tarkasteluun reformaatiossa vaikuttaneet anabaptistien ryhmittymät. Nämä reformaation radikaalia siipeä edustavat ryhmät ottivat etäisyyttä kirkkoon ja vallanpitäjiin. He koro...
Ensinnä Kardinaali Koch korosti, että Kirkkojen keskinäinen ja sisäinen moninaisuus on niin laajaa, että universaaleja tulkintoja historiasta tai tulevaisuudesta on mahdoton muodostaa. Hän piti...
Keskustelussa nousi kysymys ekumeenisesta kastekäsityksestä. Kardinaali vastasi, että vastavuoroinen tunnustaminen on yhteisen kastekäsityksen perusta. Tässä on kuitenkin paljon ongelmia, jotka kos...
1 Är 2017 ett konfessionalistiskt eller ett ekumeniskt år? Den grundläggande frågan är hur vi ska förstå året 1517. Den lutherska reformationen kom till olika länder vid olika tidpunkter, till T...
Besides the major
trends of Reformation the 16th century included groups of believers who emerged
in the midst of rapid changes. These were Anabaptists, a movement sometimes
called Radical Re...
Elämme nykyisin maailmassa, jossa suorastaan hukumme sanoihin. Ilmoituksissa ja mainostauluilla, lehtisissä ja esitteissä, kuvaruudulla ja radiossa, sähköpostissa ja internetissä tarjotaan loputtom...
Suomen Ekumeeninen Neuvosto / Ekumeniska Rådet i Finland       Eteläranta 8 / Södra kajen 8            PL / PB 210          00131 Helsinki / Helsingfors           Puh / Tfn +358 40 1425 190