SUOMEN EKUMEENINEN NEUVOSTO

EKUMENISKA RÅDET I FINLAND

FINNISH ECUMENICAL COUNCIL

Jyrki Knuutila: Kirkollinen jatkuvuus Mikael Agricolan elämäntyössä

Kuluvana vuonna vietetetään Agricola 2007 -juhlavuotta, koska 9. 4.2007 tuli kuluneeksi 450 vuotta Turun piispa Mikael Agricolan kuolemasta. Koska hänet mielletään suomalaisen kulttuurin luojaksi uskonpuhdistajana ja Suomen kirjakielen isänä, opetusministeriö asetti 2005 valtuuskunnan ja sen alaisuuteen työryhmän valmistelemaan Agricola 2007 -juhlavuotta. Nämä pyysivät Tasavallan presidenttiä suojelemaan juhlavuotta, mihin hän myös suostui. Valtuuskunta ja työryhmä edustivat useita eri tahoja, myös Suomen evankelis-luterilaista kirkkoa.

 

Agricolaa ja hänen elämäntyötään on kunnioitettu ja muisteltu juhlavuoden aikana eri tavoin. Tämä on tapahtunut muun muassa julkaisemalla tieteellisiä ja kansantajuisia kirjoja, päättämällä Agricolan muistomerkin pystyttämisestä jälleen Viipuriin, lyömällä juhlamitali sekä järjestämällä eri foorumeilla tieteellisiä symposiumeita sekä esitelmä- ja yleisötilaisuuksia. Agricola on ollut suomalaisessa kulttuurielämässä esillä myös muilla tavoin, josta esimerkkinä voidaan mainita Yleisradion monet ohjelmat. Kokonaisuutena voi todeta, että Agricola 2007 -juhlavuosi on tuonut esille suomalaisen kulttuurin eri puolia, joihin kuuluu oleellisena osana myös uskonnonharjoitus ja kirkkoinstituutio.

 

Suomen Ekumeeninen Neuvosto halusi kunnioittaa Mikael Agricolan elämäntyötä nostamalla esiin Agricolan suhteen ekumeniaan. Syynä tähän oli, että termin uskonpuhdistus käyttö Agricolan elämäntyön yhteydessä on ekumeenisen keskustelun kannalta ongelmallinen ja joskus jopa vääristyneitäkin mielleyhtymiä herättävä. Koska Agricolan suoranainen rinnastaminen ekumeniaan on anakronistinen, katsotaanhan nykyisellä tavalla ymmärretyn ekumenian syntyneen vasta Edinburghin lähetyskonferenssista 1910, näkökulmaksi toivottiin kirkollisen jatkuvuuden ilmenemistä Agricolan elämäntyössä.

 

Tarkastelen aihettani seuraavassa viidestä näkökulmasta. Ensiksi käsittelen sitä, milloin Agricolaa alettiin pitää uskonpuhdistajana? Oliko hän sitä jo aikalaistensa silmissä? Toiseksi selvitän sitä, minkälaisessa ympäristössä Agricola toimi. Tästä syystä luon lyhyen katsauksen siihen, miten reformaatio toteutui Ruotsissa 1500-luvun puoliväliin mennessä. Kiinnitän kolmanneksi huomion Agricolan kotoiseen taustaan. Mihin perinteeseen hän kasvoi ja miten? Tarkastelen neljänneksi Agricolan suhdetta katoliseen ja ortodoksiseen kirkkoon. Viidenneksi pohdin sitä, voiko Agricolaa tarkastella ekumenian näkökulmasta.

 

Milloin Agricolasta tuli uskonpudistaja?

 

Mikael Agricolan toiminnasta tämän eläessä ei tunneta aikalaisarvioita – sellaisiksi ei tässä ymmärretä hänen Lutherilta, Melanchthonilta ja Nicolaus Magnilta (ruotsalainen filosofisen tiedekunnan opettaja, maisteri ja myöhemmin myös molempien oikeuksien tohtori) saamiaan suosituksia. Aikalaiset arvioivat sen sijaan Agricolan elämäntyötä tämän kuoleman jälkeen. Siitä on olemassa kolme dokumenttia: hautaruno (elegia Tumulo, Haudalle), muistoruno ja Paulus (Paavali) Juustenin piispankronikka 1570-luvulta. Hauta- ja muistorunon tekijöitä ja syntyaikaa ei tunneta. Hautarunossa Agricolan todetaan opettaneen ”Jumalan sanan puhdasta oppia”. Muistoruno täsmentää tätä siten, että hän  ”esitti taivaallisia oppeja” kritikoimalla ”paavinuskoisten naurettavia menoja”. Hän ei opettanut ”mitään väärää, mikä olisi voinut kääntää kumoon uskonnon aikaansaannoksen, vaan piti aina vakaasti kiinni niistä oikeista opeista, jotka olivat Isän helmasta lähtöisin”. Muistoruno tuo lisäksi esille Agricolan toiminnan Turun piispa Martinus (Martti) Skytten kanslerina, Turun koulun rehtorina sekä Turun piispana. Juusten lisää tähän vielä Agricolan piispalliset tehtävät ennen piispaksi vihkimistä. Agricolan julkaisutoiminnasta muistoruno mainitsee Raamatun suomentamisen, Juusten taas Rukouskirjan painattamisen sekä Uuden Testamentin ja Psalmien kirjan suomeksi kääntämisen.

 

Näissä aikalaisarvioissa mainittiin siis ”puhtaan opin” julistus, Agricolan virkatehtävät ja Raamatun kääntäminen. Vaikka ”puhtaan opin” julistamisen sisällöksi selitettiin katolisen kirkon seremonioiden kritikoiminen, tämän ei sanottu kumoavan oikeaa Jumalalta peräisin olevaa oppia. Tähän liittyi myös Raamatun kääntäminen. Uuden kirkkokunnan perustamisesta ei siis puhuttu mitään, sen sijaan korostettiin katolisen kirkon opin isiltä perityn opin noudattamista. Samaan asiakokonaisuuteen liittyvät myös kaikki Agricolan mainitut virkatehtävät Turun tuomiokapitulissa: toimiminen piispan kanslerina eli sihteerinä, Turun koulun rehtorina, piispan tehtävissä tai piispana. Nämä olivat katolisen kirkon virkahierarkiaan liittyviä tehtäviä. Agricola ei ollut siis uskonpuhdistaja aikalaistensa silmissä siinä merkityksessä, millaisena myöhempi aika on häntä pitänyt.

 

Sama on havaittavissa myös tarkasteltaessa häneen liittyviä mainintoja 1600–1700 -luvun lähteissä. Niistä voi mainita kaksi esimerkkiä. Ensimmäinen on suomenkielisen Raamatun 1642 esipuhe, jossa Agricolaan viitataan nimeltä mainitsematta Raamatun suomentajana. Toiseksi suomalaisen historiankirjoituksen isänä pidetty Henric Gabriel Porthan käsitteli Juustenin piispankronikan yhteydessä Agricolaa ja tämän elämäntyötä sekä piispa Skytten yhteydessä että omana jaksonaan. Porthan ei myöskään korostanut Agricolaa uskonpuhdistajana eikä pitänyt häntä muita piispoja merkittävämpänä.

 

Tilanne muuttui 1800-luvulla romantiikan ja kansallinen heräämisen yhteydessä, jolloin Agricolaa ryhdyttiin pitämään suomen kirjakielen isänä ja uskonpuhdistajana. Nämä epiteetit korostivat tarvetta osoittaa kansakunnan kulttuurin juurien ulottuvan pitkälle menneisyyteen, aikaan, josta ”uuden ajan” katsottiin alkaneen. Niinpä samanaikaisesti syntyneet herätysliikkeetkin ottivat opillisiksi lähtökohdikseen reformaation raamattuperiaatteineen. Tässä yhteydessä käsitettä uskonpuhdistus käytettiin tiettävästi ensimmäisen kerran vuonna 1847. Käsite sisältöineen levisi sitten teologiseen ja yleiseen kielenkäyttöön 1800-luvun jälkimmäisellä puoliskolta lähtien muun muassa yliopisto- ja kouluopetuksen välityksellä. Uskonpuhdistusta ryhdyttiin korostamaan uuden ajan alkuna ja ”aamunkoittona”, mistä yhtenä osituksena olivat vuonna 1917 järjestetty uskonpuhdistuksen juhlavuosi ja vuonna 1947 pidetty edellinen Agricola-juhlavuosi. Viimeksi mainitun aikana painotettiin hänen panostaan uskonpuhdistajana.

 

Agricolan toimintaympäristö

 

Vaikka Agricola opiskelikin Wittenbergissä Lutherin ja Melanchthonin oppilaana 1536–1539, hänen toimintansa välitön konteksti ei ole Saksassa vaan Ruotsissa. Agricola oli näet palattuaan Wittenbergistä jäsen Turun tuomiokapitulissa, joka oli puolestaan sidoksissa Kustaa Vaasaan ja hänen aikanaan toteutuneeseen ruhtinasreformaatioon. Sillä voidaan katsoa olevan kaksi vaihetta Agricolan toiminnan aikana, 1520-loppupuolelta 1530-luvun loppuun ja 1540–1550-luvut.

Kotiin palannut Agricola kohtasi 1520-luvun viimeisinä vuosina toden teolla käynnistyneen ”ruotsalaisen ruhtinasreformaation” ensimmäisen vaiheen. Sen aikana jumalanpalveluselämää alettiin muuttaa evankeliseksi ja kansankieliseksi messujärjestyksen ja kirkkokäsikirjan välityksellä. Olavus Petri aloitti niiden julkaisemisen 1529–1531. Hän painatti myös muita kansankielisiä kirkollisia kirjoja 1520-luvun lopulla ja 1530-luvulla. Kirkko säilytti kuitenkin jonkinasteisen itsenäisyyden kuninkaaseen nähden. Kirkon virka, erityisesti pappisvirka säilytettiin sisällöltään ja tehtäviltään ennallaan. Samoin seurakuntaverkostoon ei puututtu. Piispuuskin säilyi, mutta piispan viran haltijoiden tuli hyväksyä tietyt muutokset, joihin kuului alisteisuus paavin sijasta kuninkaalle. 1530-luvun lopulta lähtien kirkon johtoon asetettiin ordinaattori, superintendentti Georg Norman. Tämä merkitsi kirkon ja sen talouden sitomista entistä lujemmin kuninkaan ja hänen kansliansa yhteyteen, muttei täysin kuninkaan määräysvallan alaiseksi. Kirkollista lainsäädäntöä ei ryhdytty vielä tässä vaiheessa muuttamaan suuremmin.

 

Agricola toimi Turun tuomiokapitulin jäsenenä ruotsalaisen ruhtinasreformaation toisessa vaiheessa. Tuolloin kansankielisyyttä ja evankelisuutta vahvistettiin edelleen jumalanpalveluselämässä julkaisemalla messuista ja käsikirjoista uusia painoksia. Ne pyrittiin myös aikaisempaa tarmokkaammin saamaan yleiseen käyttöön, mutta tämä tapahtui kuitenkin käytännössä hitaammin kuin oli ajateltu. Kustaa Vaasan pyrkimys alistaa kirkko ja sen talous valtansa alle jatkui monin eri toimenpitein. Yksi niistä oli vähentää piispojen vaikutusvaltaa kutsumalla heitä nimellä superintendentti ja jakaa hiippakuntia pienemmiksi alueiksi. Kuningas joutui kuitenkin vuonna 1554 hyväksymään piispa-virkanimikkeen ottamisen uudelleen käyttöön useista eri syistä, myös poliittisista. Agricola ja Juusten vihittiin tuolloin Strängnäsin tuomiokirkossa Turun ja Viipurin piispoiksi. Pappisvirkaa ryhdyttiin myös hiljalleen muokkaamaan toiseksi, mikä ilmeni muassa alempien vihkimysasteiden vähittäisenä lakkauttamisena. Samaan aikaan kehitettiin kansankielisiä evankelisia liturgisia ohjeita myös papiksi ja piispaksi vihkimistä varten. Pappispolvi alkoi vähitellen vaihtua, sillä evankelisen opin mukaan kasvatetut nuoret papit tulivat vanhan järjestyksen oppineiden, ikänsä puolesta väistyvien pappien tilalle. Kirkollista lainsäädäntöä alettiin edelleen kehittää usein eri säännöksin.

 

Vaikka Agricolan varsinaisena toiminta-aikana edistettiinkin reformaation periaatteita, tuolloin ei kuitenkaan voi vielä puhua ”evankelis-luterilaisesta” kirkosta. Väitettä voi perustella sillä, että tuolloin kirkon virka ja seurakuntarakenne pysyivät pääosin ennallaan huolimatta piispanviran sitomisesta kuninkaan vallan alle. Pappisviran sisällöllinen muuttaminen alkoi vasta Agricolan toiminnan loppuaikoina. Saman voi todeta myös kirkollisesta lainsäädännöstä, joka ei sisältänyt käytännössä suuria muutoksia kanoniseen oikeuteen. Suurimmat muutokset olivat jumalanpalveluselämän muuttamisessa kansankieliseksi sekä alkavassa pappispolven vaihtumisessa. Siksi Agricolan toimintakaudella voidaan katsoa olleen myös viitteitä siitä alkavasta kehitysvaiheesta, joka johti sitten 1600-luvulla kiteytyvän Ruotsin valtionkirkon, (Svenska Kyrkan) muodostumiseen.

 

Mihin perinteeseen Agricola kasvoi?

 

Mikä oli sitten Agricolan kirkollinen toimintaympäristö, jos se ei ollut ”evankelis-luterilainen” kirkko? Vastuksen tähän kysymykseen saa tarkastelemalla hänen kotitaustaansa ja opintojaan ennen Wittenbergiin matkustamista vuonna 1536. Agricolan kotikirkko oli Pernajan Pyhän Mikaelin kirkko, jossa hän lienee osallistunut katolisen kirkon jumalanpalveluselämään eli käytännössä messuihin ja rukoushetkiin, joita vietettiin sekä pelastushistoriaan että pyhimysten kunnioittamiseen liittyvän kirkkovuoden mukaisesti. Agricola siirtyi sitten Viipuriin latinakouluun, oppi siellä latinaa ja syventyi entisestään katolisen kirkon jumalanpalveluselämään. Hän osallistui näet siihen teininä Viipurin kaupunkikirkossa. Toisaalta on todettava, että Viipuri oli kansainvälinen kaupunki, johon reformaationkin aatevirtaukset saapuivat kauppiaiden mukana. Agricola lieneekin tutustunut reformaation aatevirtauksiin ensimmäisen kerran jo Viipurissa.

 

Viipurista Agricola siirtyi Turkuun piispa Martinus (Martti) Skytten kansleriksi eli sihteeriksi. Siinä toimessa hän lienee saanut lisää kasvatusta katolisen kirkon jumalanpalveluselämään, mutta saanut uutta tietoa myös reformaatiosta. Agricola lienee vihitty asteittain katolisen kirkon virkahierarkian mukaan papiksi 1530-luvun alkupuolella, koska tuolloin ei vielä ollut evankelista pappisvirkaan. Tässä yhteydessä hän on syventynyt katolisen kirkon käsitykseen pappisviran tehtävistä, joihin ei tuolloin kohdistunut Ruotsissa minkäänlaisia muutospaineita. Tämän voi todeta siitäkin huolimatta, että reformaatio korosti opettamista yhtenä pappisviran tehtävänä. Vastaava velvollisuus oli kuulunut jo keskiajalla papiston, johon kuluivat myös mendikantti- eli kerjäläisveljestöt, toimenkuvaan.

 

Agricolan kirjallinen toiminta tähtäsi Raamatun kääntämiseen suomeksi. Uuden Testamentin lisäksi hän suomensi sellaiset Vanhan testamentin kohdat, joita käytettiin jumalanpalveluselämässä. Siten raamatunsuomennostyö liittyy myös jumalapalveluselämään ja sen kautta tapahtuvaan opettamiseen. Pääsääntöisesti Agricolan yhdeksän kirjaa (noin 2500 sivua) olivat tarkoitetut papistolle, jotta se voisi opettaa ”kansaa”. Opettamisen lisäksi papin tärkein tehtävä oli katolisen kirkon opin mukaan toimittaa ripin ja ehtoollisen sakramentit. Nämä olivat tärkeät myös Agricolalle, sillä useassa hänen teoksessaan on paljon erilaista, näihin sakramentteihin liittyvää aineistoa.

 

Hierarkisen, sakramentaalisen pappisviran korkein aste oli piispanvirka, jonka vihki-, opetus- ja tuomiovaltaan kuuluvia asioita Agricola hoiti 1540-luvun lopulta lähtien. Tämä tapahtui viran sisällön kannalta samoilla edellytyksillä kuin aikaisemminkin huolimatta siitä, että Kustaa Vaasa oli pyrkinyt vähentämään piispan valtaa muun muassa sitomalla tämän itseensä hallinnollisesti ja taloudellisesti. Viimeksi mainitusta esimerkkinä voidaan mainita Agricolan 1541–1542 – siis vuosikymmenen ennen hänen piispallisia virkatoimiaan – Kustaa Vaasalle laatima selvitys kapitulin ja pappien tuloista. Samanlainen selvitys jouduttiin antamaan myös muissa Ruotsin hiippakunnissa. Niiden perusteella kuningas verotti kirkkoa ankarasti.

 

Agricola pitäytyi useassa kohdin vanhaan kirkolliseen perinteeseen, jota hänellä ei ollut mitään syytä tuhota. Rukoushetket olivat esimerkiksi Agricolalle tärkeitä. Hän säilytti pyhimysten kunnioittamisen, koska sillä oli opetuksellinen merkitys. Agricola muutti kuitenkin jonkin verran pyhimyksiin liittyvän opetuksen yksityiskohtia. Hän säilytti edelleen kiirastuliopin huolimatta siitä, että reformaattorit kritikoivat sitä. Tämä johtui siitä, että Agricola piti kiirastulioppia ehtoollisoppiin kuuluvana. Kolmanneksi hän liittyi käytännössä katolisen kirkon kanoniseen oikeuteen, vaikka reformaattorit suhtautuivat siihen muuten kielteisesti. Agricola toisti esimerkiksi avioliitto-opetuksessaan kaikki katolisen kirkon avioliiton sakramenttiluonnetta korostavan opetuksen premissit, vaikka reformaattorit eivät enää pitäneet avioliittoa sakramenttina.

 

Agricolan suhde katoliseen ja ortodoksiseen kirkkoon

 

Edellä olleesta tarkastelusta on ilmennyt, että Agricola liittyi monessa asiassa katolisen kirkon käytäntöön ja oppiin. Agricola säilytti entistä kirkollista käytäntöä ja uudisti sitä maltillisesti Upsalan arkkipiispa Laurentius Petrin tavoin. Näistä voidaan tulkita, että Agricolan kritiikki katolisen kirkon joitakin opinkappaleita kohtaan oli sellaista rakentavaa arvostelua, joka tähtäsi niiden poistamiseen kirkon parhaaksi. Siten Agricola ei pyrkinyt irtautumaan katolisesta kirkosta eikä rakentamaan uutta evankelista kirkkoa.

 

Agricolan tuotannossa ei ole varmuudella havaittavissa yhtään sellaista kohtaa, jossa hän mainitsisi ortodokseja tai ylipäätään ortodoksista kirkkoa. Tämä selittyy sillä, että Turun hiippakunnan maantieteellisten rajojen sisällä ei ollut lainkaan ortodokseja. He asuivat hiippakunnan itärajan toisella puolella. Siten Turun hiippakunnassa ei ollut ongelmia uskonnollisissa asioissa idän ja lännen mukaisten kirkkokuntien välillä. Tilanne muuttui toiseksi puolivuosisataa Agricolan kuoleman jälkeen. Nouseva suurvalta Ruotsi valtasi näet 1600-luvun alussa alueita Karjalasta. Koska suurvallan nousun yhtenä tekijänä oli Ruotsin kehittyvän valtiokirkon takaama ideologinen yhtenäisyys, tämä nostatti esiin myös uskonnollisia ristiriitoja ortodoksisen väestön kanssa vallatuilla alueilla.

 

Agricola mainitsee tiettävästi ainoastaan yhden kerran venäläiset. Hänen voi kuitenkin olettaa tienneen heistä, samoin kuin ortodokseistakin jotakin siksi, että hänen täytyi piispallisia tehtäviä hoitaessaan tuntea hiippakuntansa itäraja ja sen takaiset alueet. Todistetusti Agricola tutustui venäläisiin ja ortodokseihin ollessaan rauhanneuvottelumatkalla Moskovassa vuonna 1557. Matkareitti kulki Novgorodin kautta. Siellä oli kaksi tapahtumaa, joilla oli myös uskonnollinen luonne. Ruotsalaisten rauhanneuvotteluvaltuuskunnan yksi palvelija suivaantui venäläisten taholta saamaansa kohteluun ja poltti tästä kiivastuneena juovuspäissään ikoneita. Vaikka palvelija sanoikin polttaneensa ”maalattuja tauluja”, kyse ei liene uskonnollisesta oppikiistasta vaan enemmänkin mielenosoituksesta venäläisiä ja näiden uskonnollisia tapoja kohtaan. Toinen uskonnollisia ulottuvuuksia sisältänyt tapahtuma oli ristinsuutelu solmitun rauhansopimuksen vakuudeksi. Vaikka ei ole tietoa siitä, miten Agricolan matkakumppanit suhtautuivat tähän vanhaan tapaan, he kuitenkin suostuivat siihen tuntien sen uskonnollisen merkityksen.

Miksi Kustaa Vaasa valitsi Agricolan arkkipiispa Laurentius Petrin ohella rauhanneuvotteluvaltuuskunnan jäseneksi? Syynä lienee ollut toisaalta se, että Turun piispa oli osallistunut jo keskiajalla vastaaviin matkoihin. Hän tunsi Suomen vaikutusvaltaisimpana miehenä hiippakuntansa itärajan. Toiseksi rauhanneuvotteluissa mukana olleet piispat lienevät tuoneet myös poliittista arvovaltaa Kustaa Vaasan seurueelle, sillä myös venäläisillä oli piispoja mukana rauhanneuvotteluissa. Siten kirkon ykseys piispan viran muodossa oli neuvotteluissa mukana. Tästä huolimatta ei ole mitään varmaa tietoa siitä, että tuolloin olisi käyty opillisia neuvotteluja.

 

Agricola ekumeenisesta näkökulmasta nähtynä

 

Ekumenia nykyisen käsityksen mukaan ymmärrettynä avaa Agricolaan ja hänen tuotantoonsa kaksi näkökulmaa. Toinen niistä on Agricolan raamatunkäännös, joka on ollut ”pohjatekstinä” nykyiselle suomalaiselle raamattulaitokselle. Kaikki Suomessa toimivat kirkkokunnat käyttävät sitä. Siten Agricolaa voidaan pitää ”ekumeenikkona” tästä näkökulmasta – anakronismi sallien.

Toinen näkökulma Agricolaan ”ekumeenikkona” on hänen rukoukseen liittyvä tuotantonsa. Agricolan Rukouskirja (1544) sisälsi paljon sellaisia rukouksia, joilla oli yhteiseen vanhaan kirkkoon asti ulottuva pohja. Rukoukset olivat välittyneet Agricolalle katolisen kirkon kautta. Nämä kaikkien kristittyjen yhteisestä perustasta kertovat rukoukset ovat sisältönsä puolesta ajankohtaisia myös kolmannen kristillisen vuosituhannen alussa. Esimerkkinä tästä voi mainita rukouksen matkalle lähdettäessä. Se voidaan ymmärtää pyynnöksi Jumalan avusta ja varjeluksesta sekä ajallisella että hengellisellä matkalla.

 

LÄhene HERRA meiden neurein rucouxijn /

ia sinun palueliaijs tien sowita sinun terwehydhes onnihin / ette caikein temen elemisen / ia tien monihaaroijsudhesa / madhaijsit aijna sinun awullas wariella /

Sinun racas poias

Kuule, Herra meidän nöyrät rukouksemme

ja tee palvelijoidesi matkasta onnellinen.

Varjele meitä kaikissa tämän elämän

tiehaaroissa.

Sinun rakkaan Poikasi

Jeesuksen Kristuksen, meidän

Herramme kautta. Aamen

Rukous otettu:

Mikael Agricola Rukouskiria. Stockholmis 1544

(Mikael Agricolan teokset I), 658.

Agricolan käänsi tämän rukouksen Missale Aboensesta (Lyypekki) 1488, 459: votiivimessu

Pro iter agentibus (Matkalaisten puolesta)           

Rukous otettu:

Jumalan aijnoan olcohon kijtos.

Rukouksia Agricolan Rukouskirjasta.

Mikael Agricolan rukoukset on nykysuomeksi

toimittanut Juhani Holma. Kirkkohallitus.

Helsinki 2007, 32

 

Jyrki Knuutila TT, Käytännöllisen teologian dosentti, yliopistonlehtori, Helsingin yliopisto

 


Suomen Ekumeeninen Neuvosto / Ekumeniska Rådet i Finland       Eteläranta 8 / Södra kajen 8            PL / PB 210          00131 Helsinki / Helsingfors           Puh / Tfn +358 40 1425 190