SUOMEN EKUMEENINEN NEUVOSTO

EKUMENISKA RÅDET I FINLAND

FINNISH ECUMENICAL COUNCIL

Helluntaiherätyksen kehitys liikkeestä kirkkokunnaksi

Ensinnä on syytä tehdä otsikkoon joitakin tarkennuksia. Kun puhun helluntailaisuudesta, puhun suomalaisesta helluntailaisuudesta, joka on tunnettu helluntaiherätyksenä. Otsikko antaa myös mahdollisuuden ymmärtää, että herätysliikkeen kehitys kirkkokunnaksi olisi jo tapahtunut asia. Itse asiassa se prosessi on vasta tapahtumassa, jos sillä tarkoitetaan järjestäytymistä uskonnonvapauslain mukaiseksi uskonnolliseksi yhdyskunnaksi. Se prosessi kestää vielä pitkän aikaa. Toisaalta otsikon mukaista kehitystä on tapahtunut kaiken aikaa jo ennen kuin järjestäytyminen uskonnolliseksi yhdyskunnaksi käynnistyi.

 

1. Hieman alkuhistoriaa

 

Helluntaiherätyksen historia Suomessa voidaan laskea alkaneeksi englantilais-norjalaisen metodistipastori Thomas Ball Barrattin (1862-1940) ensimmäisestä käynnistä maassamme syksyllä 1911. Tosin sitä ennen oli ollut jo helluntailaisia vaikutteita lähinnä ruotsinkielisellä Pohjanmaalla 1908-1909, mutta tuo vaikutus ei jatkunut kuitenkaan pitempään.

 

Albin ja Maria Kervinen. Albin Kervinen perusti ensimmäisen helluntaiseurakunnan Suomeen. Kuva on Antti Tapolan kokoelmasta. Kerviset olivat Tapolan isovanhemmat.Barrattin muutamista Suomessa käynneistä virisi kokoustoiminta, joihin kokoontuneita alettiin kutsua "helluntain ystäviksi" heidän pitäessään esillä Pyhän Hengen armolahjojen toimintaa.

 

Alussa oli kyse eri seurakuntiin ja kirkkoihin kuuluneiden ihmisten informaaleista kokoontumisista ilman aikomusta minkään uskonnollisen yhteisön muodostamiseen. Barratt itsekin oli metodistina ns. allianssikristillisyyden kannalla ajatellen, että syntynyt karismaattinen herätys (tuota nimeä ei silloin vielä käytetty) voisi tuoda hengellistä piristystä kaikille kirkoille.

 

Baptistisena vaikutuksena voidaan pitää sitä, että pian kuitenkin alkoi tulla mukaan seurakunnallisia elementtejä. Vuonna 1914 alettiin puhua uskovien kasteesta ja kokouksissa alettiin viettää ehtoollista. Tähän oli osaltaan vaikuttamassa myös se, että Barratt oli kastattanut itsensä Ruotsissa 1913, ja samana vuonna Tukholmassa oli baptistipastori Lewi Pethrus joutunut seurakuntineen erotetuksi Ruotsin baptistiyhdyskunnasta. Tuolloin muodostui Tukholman Filadelfia-seurakunta. Ensimmäisen helluntaiseurakunnan Suomeen ja Helsinkiin järjesti entinen baptisti Albin Kervinen (1875-1933) vuonna 1915. Seurakunnan järjestäminen synnytti periaatekeskustelun, jossa toiset kannattivat seurakuntien järjestäytymistä ja toiset taas vastustivat sitä. Syntyi ensimmäinen liikkeen organisoitumista koskeva kiista.

 

Keväällä 1920 pyrittiin lopulta pääsemään kiistassa ratkaisuun, mutta yhteisymmärrystä ei löytynyt, ja niin tapahtui jako seurakuntalinjalaisiin ja helluntaiystäviin. Nimensä mukaisesti seurakuntalinjalaiset halusivat paikkakunnittain uskovien joukkona järjestäytyä seurakunniksi vanhimmistoineen ja jäsenrekistereineen. Helluntaiystävät halusivat jatkaa informaaleina ryhminä ja pitivät järjestettyä seurakuntaa rajoittavana "karsinana". Tästä eteenpäin vuosien aikana seurakuntalinja muodostui helluntailaisuuden päälinjaksi helluntaiystävien toiminnan kuihtuessa hiljalleen miltei olemattomiin.

 

Alusta alkaen oli kuitenkin korostettu Lewi Pethruksen opetuksien mukaan paikallisten seurakuntien täyttä itsenäisyyttä eikä mitään valtakunnallista organisaatiota siksi haluttu järjestää, koska sellaisen ymmärrettiin jollakin tavalla rajoittavan paikallisen seurakunnan vapautta.

 

2. Valtakunnalliset yhdistykset syntyvät

 

Pian osoittautui kuitenkin vaikeaksi toimia ilman mitään organisoitumista. Ensinnä alkoivat paikalliset seurakunnat perustaa aatteellisia yhdistyksiä voidakseen omistaa ja hoitaa rukoushuonekiinteistönsä. 1926 perustettiin ensimmäinen valtakunnallinen yhdistys, Ristin Voitto, jolle uskottiin lehtien ja kirjallisuuden kustannustoiminta (nykyisin Aikamedia). Kustannustoiminta oli seurakuntien varsinaisesta toiminnasta poikkeavaa ja vaati erityisosaamista, joten valtakunnallinen yhdistys, jonka asema oli seurakuntia palveleva, voitiin hyväksyä.

 

Kun sitten lähetystyön laajentuessa 1927 perustettiin yhteinen yhdistys Suomen Vapaa Ulkolähetys, puhkesi periaatekeskustelu jälleen käyntiin. Lähetystyö koettiin seurakuntien perustoiminnaksi ja koska ideana oli, että lähetit ovat seurakuntien eikä jonkun lähetysjärjestön lähettämiä ja kannattamia, pelättiin lähetysyhdistyksen astuvan seurakuntien reviirille ja uhkaavan seurakuntien itsenäisyyttä. Niinpä keskustelun jälkeen yhdistyksen toiminta pysäytettiin alkuunsa. Yhdistystä ei purettu, mutta se pantiin pöytälaatikkoon, liekö joillakin ollut aavistus, että sitä tullaan vielä tarvitsemaan.

 

Lopulta se aloitti toimintansa uudelleen 1950-luvulla, ja nyt se jatkaa vahvasti seurakuntien yhteisenä lähetysjärjestönä nimellä Fida International. Periaatekeskustelu laantui käytännön haasteiden edessä, ja pian oltiin kuin huomaamatta tilanteessa, että seurakunnilla oli yli kymmenen erilaista yhteistä, valtakunnallista yhdistystä. Jäseninä niissä oli alkuun yksityishenkilöitä, kunnes muutaman viime vuosikymmenen aikana jäsenistö on rakentunut seurakuntien jäsenyydelle. Seurakuntien jäsenyys on tuonut näiden yhdistysten päätösprosesseihin aikaisempaa enemmän virallista edustuksellisuutta ja päätöksien sitovuutta.

 

3. Yhteyttä haetaan neuvottelupäivillä

 

Rinnan yhdistyksien synnyn kanssa, tai oikeastaan jo sitä ennen, alettiin rakentaa yhteyttä seurakuntien välille työntekijöiden ja vanhimpien keskinäisillä neuvottelupäivillä, joita alettiin pitää sekä maakunnallisesti että valtakunnallisesti. Päivillä ei ole päätösvaltaa, mutta ne voivat antaa suosituksia seurakunnille. Neuvottelupäivillä on ollut suuri merkitys herätyksen yhteyden synnyttämisessä ja sen vaalimisessa sekä opillisesti että toiminnallisesti.

 

Vuosien myötä alkoi tulla eteen enenevässä määrin yhteisiä asioita, jotka vaativat selviä yhteisiä päätöksiä. Jos ne liittyivät jonkun olemassa olevan yhdistyksen toimialaan, oli luonnollista että tämä yhdistys teki päätökset oman organisaationsa puitteissa. Mutta yhä enemmän alkoi tulla asioita, jotka eivät kuuluneetkaan millekään yhdistykselle, eikä toki ollut järkeä aina vain perustaa uusia yhdistyksiä tai laajentaa entisten toimialaa. Huomattiin, että yhteisiä valintoja ja päätöksiä varten ei ollut oikein toimivaa järjestelmää. Kuitenkin havaittiin, että myös yhteiset neuvottelupäivät kokivat painetta siihen suuntaan, että niissä voitaisiin tehdä enemmän todellisia päätöksiä, mikä puhuu helluntaiherätyksen sisäisestä organisoitumisesta.

 

4. Organisointia ilman organisaatiota

 

Organisointia ilman organisaatiota otsikko vaikuttaa ristiriitaiselta. Ja sitä se todella onkin. Vaikka helluntaiherätys (v:n 2004 tilaston mukaan 235 seurakuntaa, joissa kastettuja jäseniä 45 208) on muodollisesti vastustanut valtakunnallista organisoitumista yhdyskunnaksi, on se samalla olosuhteiden ja asioiden hoidon pakottamana organisoitunut kuin salaa sekä yhdistysten kautta että lisäämällä valtakunnallisten neuvottelupäivien agendaan enemmän ja enemmän päätösasioita.

 

Tässä tilanteessa monet vastuunkantajat, jotka kokivat asioiden hoidossa vastaan tulevat ongelmat, alkoivat herättää keskustelua järjestäytymisestä uskonnonvapauslain mukaiseksi uskonnolliseksi yhdyskunnaksi. Keskustelut siitä aloitettiin 1980-luvulla ja valtakunnallisilla neuvottelupäivillä asian valmistelu annettiin neuvotteluvaltuuskunnalle, joka oli juuri vuonna 1989 saanut päätökseen oppikeskustelut evankelis-luterilaisen kirkon kanssa.

 

5. Helluntaikirkko perustetaan

 

Asiasta käydyn pitkällisen keskustelun jälkeen päädyttiin vuoden 2002 alussa perustamaan Suomen Helluntaikirkko -niminen uskonnollinen yhdyskunta. Yhdyskuntajärjestystä laadittaessa otettiin huomioon helluntaiseurakuntien perinne paikallisseurakuntien sekä taloudellisesta että toiminnallisesta itsenäisyydestä, minkä perinteen säilyttäminen oli myös mahdollista uskonnonvapauslainkin mukaan.

 

Tämän järjestäytymisprosessin alusta alkaen oli ilmiselvää, että osa seurakuntien vastuunkantajista ei tahdo luopua vanhasta järjestelmästä peläten jälleen seurakuntien itsemääräämisoikeuden menettämistä jollekin keskushallinnolle. Tilanne on aiheuttanut sisäistä jännitettä ja se on samalla merkinnyt järjestäytymisprosessin hidasta etenemistä, koska on haluttu säilyttää helluntaiherätyksen yhtenäisyys.

 

Jokaisessa seurakunnassa tehdään itsenäisesti päätös, halutaanko lähteä perustamaan yhdyskuntajärjestyksen mukaista seurakuntaa. Sen perustamisen jälkeen jokainen seurakunnan jäsen tekee oman henkilökohtaisen ratkaisunsa, haluaako hän liittyä jäsenenä siihen seurakuntaan ja sen kautta Suomen Helluntaikirkkoon. Tämä merkitsee, että sielläkin, missä yhdyskuntaseurakunta on perustettu, vain osa seurakuntalaisista on tähän mennessä halunnut liittyä sen ja sitä kautta helluntaikirkon jäseniksi. Tällä haavaa yhdyskuntaseurakuntia on perustettu 14:llä paikkakunnalla ja niihin liittyneiden jäsenten määrä on nyt kahden-kolmentuhannen välillä. Prosessi etenee kuitenkin vaikka hitaasti.

 

6. Lopuksi

 

Helluntaiherätyksen sisällä tapahtunut järjestäytymisprosessi on ensiksikin ilmaissut sen, että herätysliikkeessä voi tapahtua, ja yleensä tapahtuukin, järjestäytymistä, vaikka siitä muodollisesti olisi haluttu pidättyäkin. Järjestäytyminen tapahtuu ikään kuin salaa, olosuhteiden ja asioiden pakottamana. Se, muodostuuko jokin herätysliike "kirkkokunnaksi", todentuu sen sisäisten toimintojen ja monien lainalaisuuksien mukaan, vaikka muodollisesti siihen ei koskaan pyrittäisikään.

 

Toisaalta voidaan havaita, että asioiden painolla ikään kuin itsestään tapahtuva järjestäytyminen ilman kokonaissuunnitelmaa, johtaa monimutkaiseen ja huonosti toimivaan kokonaisuuteen.

 

Kolmanneksi on havaittu, että suuria organisaatiomuutoksia on vaikea tehdä ja vanhasta käytännöstä on vaikea luopua, kun siihen voidaan liittää perusteluja Ut:n mukaisesta käytännöstä.

 

Tässä prosessissa Suomen Helluntaiherätys elää parhaillaan ja tulee elämään vielä monien vuosien ajan. Kuitenkin toivomuksemme on ja sen mukaan toimimme, että herätys voisi erilaisista näkemyksistä huolimatta säilyttää hengellisenä liikkeenä eheytensä. Toivomme kuitenkin saavamme tällä järjestäytymisellä aikaan selkeämmän organisaation ja toimivamman päätöksentekojärjestelmän. Samoin toivomme sen selkeyttävän helluntailaisuuden kuvaa maassamme ja auttavat myös muita kirkkoja suhteiden luomisessa sen kanssa. Toisaalta myös tavoitteemme on, että yhdyskunnaksi järjestäytymisestä huolimatta helluntailaisuus voi säilyttää alkuperäisen voimansa vapaana hengellisenä liikkeenä, mihin laadittu yhdyskuntajärjestys antaa täydet mahdollisuudet.

 

Seurakuntaneuvos Valtter Luoto Suomen ekumeenisen neuvoston syyskokouksessa Iisalmessa 27.10.2005

Suomen Ekumeeninen Neuvosto / Ekumeniska Rådet i Finland       Eteläranta 8 / Södra kajen 8            PL / PB 210          00131 Helsinki / Helsingfors           Puh / Tfn +358 40 1425 190