Arvot mekin ansaitsemme 5.-6.3.2010

Suomen Ekumeenisen Neuvoston kasvatusasiain jaoston ja Suomen Lähetysseuran järjestämään seminaariin oli kokoontunut runsaat 70 osanottajaa. Keskustelu oli vilkasta seminaarissa ja tauoilla. Myös mediaa teema kiinnosti. Muun muassa 5.3. oli Yle:n TV1:n uutislähetyksessä klo 20.30 aihetta käsittelevä uutisjuttu.

Lähetysjohtaja ja pääsihteeri Heikki Huttunen korostivat, että nykyisenlaisen uskonnonopetuksen sisältöä pitää tehdä tunnetummaksi. Suomalaisen uskonnonopetusmallin moninaisuus tulisi nähdä siinä, mitä se tosiasiassa on eli voimavarana ja mahdollisuutena dialogiin. Oman uskonnon opetus opettaa myös keskeistä uskonnonlukutaitoa ja tällä taidolla on suuri merkitys aikana, jolloin ollaan globaalisti tekemisissä esimerkiksi liike-elämässä.

Eduskunnan sivistysvaliokunnan puheenjohtaja puhui teemasta Uskonnonopetus ja koulun arvot. Hän puolusti koulun uskonnonopetusta ja totesi, että poliitikotkin tarvitsevat uskonnollista lukutaitoa ja ymmärrystä.

Tämänhetkisen tuntuman mukaan uskonnonopetus säilynee tuntijaoissa ennallaan, mutta jotain kaikille yhteistä siihen saattaa tulla. Pääsihteeri Heikki Huttunen halusi korostaa, että eri uskontojen opetuksen yhteistyötä voisi ja pitäisi pitää voimavarana. Se ei nykyisiin resursseihin, vähäisiin tunteihin mahdu. Vahasalo vastasi, että tällaista yhteistyötä ei ainakaan vielä ole pohdittu.

Monipuolinen uskonnonopetus

Vähemmistöuskontojen tunneilla opetetaan paitsi uskontoa myös mm. historiaa hieman eri näkökulmasta. Tästä virisi kysymys kansanedustajalle, että voisi olla paikallaan, että uskontoa voitaisiin pitää taitoaineena, kun taitoaineille kerran haetaan tuntikehykseen lisää opetusaikaa. Vahasalo piti ajatusta oivaltavana ja totesi, että yhdistelmällistä, monipuolisempaa opetusta tarvittaisiin.

Uskontojen mahdollinen yhteinen aines pohditutti. Etiikan yhteistä opetusta pidettiin hienona ajatuksena, mutta käytännössä toimimattomana. Vahasalo totesi, että koulujen joulu- ja muiden vastaavien juhlien vietto on pitkälti rehtorista kiinni.

Puheenvuorossaan korosti sitä, ettei arvoja voi opettaa irrallisina. Myöskään etiikkaa ei voi opettaa ilman arvoperustaa. Paarma mm. kommentoi käytyä keskustelua etiikan opetuksen yhtenäistämisestä. Hän näki sen olevan käytännöllisten vaikeuksien takia utopistista. Jonkinlainen uskontodialogi saattaisi kyllä olla lukiotasolla mahdollista.

Arkkipiispa Leo alusti teemasta .

Hän totesi mm, että usein odotetaan, että maahanmuuttajat sopeutuisivat tänne; jossain mielessä täydellistä sopeutumista kuitenkaan tapahdu eikä tarvitsekaan tapahtua, ei ainakaan jos sopeutuminen tarkoittaa omasta uskonnosta luopumista.

Professori Arto Kallioniemi alusti teemasta Seuranneessa keskustelussa tuli esiin lukion opetuksen tiedollisuus. Lukion uskonnonopetus perustuu uskontotieteelliseen ja teologiseen tutkimukseen. Niinpä peruskoulussa on tärkeää saada perustiedot, jotta voi lukiossa ottaa tiedollista opetusta vastaan. Monesti uskonnonopetuksen taso peruskoulussa on opettajasta kiinni; jos opettajaa ei uskonnon opettaminen kiinnosta, saatetaan uskonnon tunneilla tehdä ihan muuta kuin opiskella uskontoa.

Englantilaisesta kontekstista tulleen ajatuksen mukaan on opetettava lasta, ei niinkään uskontoa. Tämän tajuaminen oli ollut käänteentekevää, totesi Kallioniemi. Keskeinen kysymys on, pitäisikö ja miten opettajakoulutusta kehittää; pedagogisten opintojen määrä on tällä hetkellä aika marginaalinen.

Valdemar Kallungin alustus käsitteli aihetta  Keskustelussa nousi esiin koulujen ja seurakuntien yhteistyön mahdollisuudet. Kallunki kertoi koulusta, jonka kumppaneina on pitkään ollut seurakunnan työntekijöitä. Nämä ovat osallistuneet koulussa muuhunkin kuin joidenkin oppituntien pitämiseen; yhteistyöpohja oli koettu hyväksi ja toimivaksi. Suomalaisen kulttuurin todettiin olevan vielä yhtenäiskulttuuria; tätä yhteistyöpohjaa pitäisikin hyödyntää eikä päästää sitä liukenemaan. Haastavana kuitenkin pidettiin vähemmistöuskontojen seurakuntien ja yhteisöjen osallistumisen mahdollisuuksia koulun elämään.

Katsomusopetuksen tulee olla normatiivista

Paneelikeskustelu käytiin uskonnon ja katsomusaineiden kouluopetuksesta teemalla Kasvatus pyhyyteen ja arvokkuuteen lapsen ja nuoren maailmassa. Keskustelemassa olivat uskonnondidaktiikan yliopistonlehtori Jyri Komulainen Helsingin yliopistosta, monikulttuurisen Kalevalan koulun rehtori Merja Laininen, lehtori Suaad Onniselkä Suomen Islamilaisen Neuvoston opetuslautakunnasta, filosofian ja elämänkatsomustiedon opettajien ainejärjestön puheenjohtaja Ukri Pulliainen sekä juutalaisen koulun apulaisrehtori Daniel Weintraub. Keskustelua luotsasi ortodoksisen kirkon kasvatusasiain koordinaattori Sirpa Okulov.

Ukri Pulliaiselle esitettiin kysymys uskontotiedosta oman uskonnon ja elämänkatsomustiedon vaihtoehtona. Hän totesi, ettei ole toistaiseksi nähnyt yhtään esitystä siitä, mitä se sellainen uskontotieto pitäisi sisällään ja tästä johtuen asiaa on ongelmallista kommentoida. Pulliainen halusi kuitenkin sanoa, että katsomusopetuksen pitää olla jollakin tavalla normatiivista ollakseen katsomusopetusta.

Jos uskontotieto korvaisi oman uskonnon ja elämänkatsomustiedon opetuksen, olisi katsomusopetus lakkautettu. Suomen koulujen ongelmat (mm. lasten pahoinvointi, kouluviihtymättömyys, stressi) tuskin paranisivat sillä, että normatiivinen opetus poistettaisiin. Ukri Pulliainen pohdiskeli myös mitä uskontotiedon opetus voisi käytännössä olla. Hän halusi korjata yhden elämänkatsomustietoon liitetyn harhaluulon toteamalla: ET ei ole ateismin opetusta, mutta kun ET:ssa pohditaan moraalisia kysymyksiä, niitä ei katsota uskonnon silmälasien läpi.

Haasteet koulun rikkaus

Merja Lainiselta kysyttiin rehtorin näkemystä monikulttuurisen koulun haasteista uskonnon näkökulmasta. Hän pohdiskeli, että kun lähestulkoon kaikissa kouluissa on samantyyppinen opetusohjelma; missä ongelma siis on? Ongelma onkin ilmeisesti opetussuunnitelmien toteutuksessa. Kaikki koulut ovat arvoheterogeenisiä yhteisöjä, joissa on jatkuvia jännitteitä päivittäin. Koulu on tietyllä tavalla pienoisyhteiskunta. Kaikki mitä yhteiskunnassa tapahtuu, heijastuu kouluun. Ihmisillä on taipumus pysyä omalla mukavuusalueellaan; uusia asioita ei haluta ottaa ja omaksua omaan arkeen.

Se, että on muita uskontoja ja niiden opetusta, vahvistaa myös luterilaista uskonnonopetusta. On opetettava kaikkia tasavertaisina. On opetettava lasta, mutta joskus mennään liian pitkälle virtojen mukana. Ajatellaan lasta niin paljon ettei enää ajatellakaan lasta, vaan vain luullaan näin tehtävän. Laininen totesi, että ”me ollaan rikas koulu; haasteet ovat meidän rikkaus”.

Yhteinen islaminopetus

Suaad Onniselkä sai kertoa näkemyksensä oman yhteisön antamasta uskonnonopetuksesta nykyisen järjestelmän vaihtoehtona. Hän aloitti kertomalla nykytilanteesta; Suomessa on otettu iso ja rohkea askel islamin opetuksen suunnittelussa, sillä kaikki muslimit ovat tätä nykyä samassa islamin opetuksessa.

Suaad Onniselältä suhtautui yhdenmukaisesn islamin-opetukseen myönteisesti. Soraääniäkin on kuulunut, mutta kaiken kaikkiaan on sopeuduttu hyvin, totesi Onniselkä. Yksittäisillä opettajilla on suuri vaikutus. Sitä mukaa kun on saatu pedagogista koulutusta, ovat soraäänetkin vähentyneet.

Vaikka islamilla onkin Suomessa perinteitä jo 1800-luvulta asti, on suurin osa (95%) Suomen muslimeista maahanmuuttajataustaisia. Jos omat yhteisöt korvaisivat koulujen uskonnonopetuksen, olisi se ongelmallista islamilaisille yhdyskunnille; niillä ei ole tarvittavia tiloja ja varoja oman opetuksen järjestämiseen.

Opetusneuvos Pekka Iivonen tunnusti olevansa ”syyllinen yleisislamiin”; muutoin olisi ajauduttu tilanteeseen että meillä olisi nyt kouluopetuksessa nelisenkymmentä eri uskontoa. Hän ilmaisi ilonsa Suaad Onniselän kertomasta, että opetus sujuu hyvin.

Asiassa on tehty hyvä päätös, vaikka monilla muslimeilla onkin ollut siinä sulattelemista. Iivosen mukaan suomalainen juutalaisuus on aika homogeenista, vaikka eri suuntauksia onkin. Elämänkatsomustiedossa voi olla hyvinkin eri puista veistettyjä, mutta samoilla oppitunneilla ollaan.

Ylioppilaskirjoituksiin lisää uskontoja

Daniel Weintraub nosti vertauksen omaisesti esille, että eihän koulussa opeteta pelkkiä aakkosia, vaan lukemaan. Jos ajatellaan lasta joka on erityisopetuksen tarpeessa, raha ei ole ongelma, vaan muut resurssit, kuten aika. Yhden konkreettisen parannusehdotuksen hän nosti esiin; yo-kirjoituksissa pitäisi voida kirjoittaa muutakin kuin ev.-lut. tai ort. uskonto. Jos halutaan saada päteviä uskonnonopettajia, pitää tehdä jotakin!

Ukri Pulliainen huomautti, että kaikilla katsomusaineiden ihmisillä on nyt terästäytymisen paikka. Hänkin viittasi yo-kirjoituksiin, joita voi tätä nykyä tehdä kolmella eri saamenkielellä (vrt. montako uskontoa voi kirjoittaa!) ja kysyi, missä meidän arvostukset menee, olisiko kissan häntää nostettava?

Miten eriytynyttä uskonnonopetus voi olla?

Jyri Komulainen kertoi, että Suomessa on hyvin vähän eteläaasialaisia maahanmuuttajia. Hän tiesi kertoa myös esimerkin Hare Krishna -opettajasta, jonka oppilaina on monia intialaisia, vaikkeivät kaikki intialaisista oppilaista olekaan Krishna-jumalan palvojia. Näin oppilaat ovat siis heidän uskontoaan ehkä lähinnä olevan mahdollisen uskonnonopettajan tunneilla.

On hyvä kysymys, kuinka eriytynyttä uskonnonopetus voi olla, totesi.Sirpa Okulov. Maassamme myös venäläistaustaiset ortodoksit haluaisivat omaa uskonnonopetusta.

Omaa uskontoa toisten silmin katsottuna

Ukri Pulliainen kysyi muilta panelisteilta, mitä mieltä he ovat kaavaillusta maailmanuskontojen kaikille yhteisestä kurssista. Komulaisen mukaan ajatus on hyvä, muttei toteutettavissa. Jos joku yhteinen oppiaine olisi, sen olisi oltava ennemmin jotain ns. ”multi-faith” etiikkaa, jossa sitten analysoitaisiin ja keskusteltaisiin ihan häpeilemättä eri uskontojen näkökulmista. Haaste kuitenkin on, että mistä tällaiseen oppiaineeseen opettajat? Daniel totesi, ettei olisi mitenkään paha nähdä omaa uskontoaan ulkopuolisen silmin; siinä jonkinlainen maailmanuskonnot-kurssi voisi ehkä palvella. Hän kertoi, että juutalaisuutta opetetaan jossain määrin niin, että verrataan sitä kristinuskoon ja islamiin.

Lisää keskustelua!

Kuulijoiden joukosta esitettiin toivomus, että jatkokeskusteluissa nostettaisiin esille enemmän uskontojen yhteisiä tekijöitä kuten esim. kultainen sääntö. Toivottiin myös lisää pohdintaa siitä, mitä lapsi oikeasti tarvitsee laajan yleissivistyksen kannalta. Ehdotettiin, että ehkäpä voitaisiin perustaa jonkinlaisia katsomusaineiden opettajien paikallisia yhdistyksiä, joissa voitaisiin konkreettisemmin hyödyttää kokemuksia ja edistää kaikkien yhteistä hyvää.